??.??.1864 / Berliini, Saksa

??.??.1864 F.A. Pflug’s Wagenbau-Anstaltin vuonna 1864 keisarillisen Venäjän valtionrautateiden Odessan – Kiovan rautatielle rakentaman junan seitsemäs ja viimeinen vaunu oli III-luokan henkilövaunu.

Lukuun ottamatta valaistus- ja ilmavaihtokupoleja kaikki edellisten vaunujen kohdalla korostetut viihtyvyystekijät oli tyystin unohdettu. Vaunu edusti samaa suoraviivaista rakennustapaa kuin junan matkatavaravaunu: suorat seinät sekä pienet ja korkealla olevat vähäiset ikkunat. Erityisesti sisutuksen osalta vaunu jo rakentamisaikanaan edusti sitä maailmaa, josta F.A. kertomansa mukaan halusi päästä eteenpäin. Pitkittäiset penkit olivat samanlaiset kuin Suomen Pietarin -Riihimäen rautatien ensimmäisissä III lk vaunuissa muutamaa vuotta myöhemmin.

III lk matkustajilla ei ollut pääsyä ravintolavaunuun tai nähtävästi käymälöihinkään. Pysähdyspaikoissa matkustajat saattoivat käydä ostamassa ruokaa ja juomaa ravintolavaunusta.

2-akselisen vaunun kummallakin akselilla oli kaksiklossiset jarrut.

On epätodennäköistä, että III lk vaunua olisi voitu käyttää pitkillä, yön yli kestävillä matkoilla. F. A. Pflug toteaakin kertomuksessaan, että kuvan vaunu esittää vain vaunutyyppiä, ja että junan viimeinen vaunu oli tarkoitus korvata I lk vaunulla.

Pohjapiirustuksen selite:
a osastotila
b c vaununsilta

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Berliini Valtio: Saksa
Kuvaaja: Pflug (Lisännyt: Kurt Ristniemi)
Kuvasarja: Pflug 1864: Odessa – Kiova -rautatien juna
Lisätty: 24.08.2023 04:57
Muu tunniste
Ulkomaat

Kommentit

24.08.2023 08:24 Kurt Ristniemi: Tulin osaamattomuuttani valinneeksi tähän kuvaan valtioksi Saksan, kun etsin Preussia.
Tätä kerran, mutta turhaan, tehtyä valtion valintaa ei tunnu voivan mitenkään poistaa?
Muissa kuvasarjan kuvissa ymmärsin olla koskematta koko valtionvalintavalikkoon.
24.08.2023 11:00 Esa J. Rintamäki: Älä suotta sure, herra Kurt. Historiansa ja miksei myös sijaintinsakin puolesta Preussi ja Saksa ovat Euroopan "siamilaiset" kaksoset. Toista ei olisi ilman toista.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!