Kurt Ristniemi: Pflug 1864: Odessa – Kiova -rautatien juna

Vuonna 1864 F. A. Pflug’s Wagenbau-Anstalt rakensi 7-vaunuisen junan keisarillisen Venäjän valtionrautateiden rakenteilla olleelle Odessan – Kiovan rautatielle. Kustannusten säästämiseksi rautatielle rakennettiin vain välttämättömät pysähdyspaikat vesittämistä ja hiilestystä varten. Muut tavallisesti asemilla olevat matkustajien palvelut päätettiin sisällyttää itse junaan. Pitkän matkan vuoksi junasta tehtiin matkustajille myös mahdollisimman mukava ja viihtyisä: Entisten suljettujen umpiosastojen sijasta vaunut olivat läpikuljettavia ja pääasiassa avo-osastoisia, niissä oli toiletti-varustukset ja käymälät. Junassa oli myös ravintolavaunu.

Ajatuksena oli, että vapaa liikkuminen ja paikkojen valinta vaunuissa mahdollisti vapaan seurustelun satunnaisten tuttujen tai oman matkaseurueen kanssa, mikä lisäsi viihtyvyyttä ja vähensi matkan uuvuttavuutta verrattuna siihenastiseen tapaan matkustaa suljettuna pieneen hyttiin ventovieraiden kanssa.

Vaunuissa oli uudenaikainen lämmitys, valaistus ja ilmanvaihto. Matkustajavaunujen lämmitys hoidettiin sohvien alle työnnettävillä lämmityslaatikoilla, valaistus oli toteutettu asentamalla valaisimet ennen vain valtamerihöyryissä nähtyyn tapaan ja ilmanvaihto oli toteutettu ikkunoiden ja ovien yläpuolisilla rakoventtiileillä sekä valaisinkuvuissa olevilla imureilla.
Vaunuissa oli ylikulkusilta vain toisessa päässä, joten vaunut tuli koota aina samaan asentoon. Kuitenkin posti- ja matkatavaravaunuissa ei ollut ylikulkusiltaa lainkaan.

Kuvat ja tiedot ovat F.A. Pflugin teoksesta 'Wagons für den Eisenbahn-Train der Kaiserl. Russischen Bahn Odessa - Kiew', 1864.
https://digital.ub.tu-berlin.de/view/wor​k/990020874770302884/

kuva
Berliini

F.A. Pflug’s Wagenbau-​Anstaltin vuonna 1864 keisarillisen Venäjän valtionrautateiden Odessan – Kiovan rautatielle rakentamassa junassa...
1 kommentti
??.??.1864 Kurt Ristniemi
kuva
Berliini

F.A. Pflug’s Wagenbau-​Anstaltin vuonna 1864 keisarillisen Venäjän valtionrautateiden Odessan – Kiovan rautatielle rakentaman junan...
2 kommenttia

Ei kommentteja

3 kommenttia

F.A. Pflug’s Wagenbau-​Anstaltin vuonna 1864 keisarillisen Venäjän valtionrautateiden Odessan – Kiovan rautatielle rakentaman junan I...
2 kommenttia
??.??.1864 Kurt Ristniemi
kuva
Berliini, Saksa

F.A. Pflug’s Wagenbau-​Anstaltin vuonna 1864 keisarillisen Venäjän valtionrautateiden Odessan – Kiovan rautatielle rakentaman junan...
2 kommenttia
??.??.1864 Kurt Ristniemi

Hakuehdoilla löytyi 11 kuvaa

Kommentit

24.08.2023 05:20 Kurt Ristniemi: Kuvasarjan ensimmäiset kuvat jäivät uupumaan, kun kuvaoikeuteni loppuivat.
Olin kyllä aluksi katsovinani, että oikeuksia piti olla 20, mutta toisin näkyy käyneen.

Nyt oikeuksia onkin taas vapaana, joten lisään loput kuvat.
(Käyttäjä muokannut 24.08.23 06:03)
24.08.2023 14:10 Petri Sallinen: Opus löytyy oheisen linkin takaa.

https://digital.ub.tu-berlin.de/view/wor​k/990020874770302884/5/?tx_dlf%5Bdouble%​5D=0&cHash=306164b98b0aa15de8410de402250​c55
24.08.2023 14:11 Jarno Piltti: Kiitos Kurt, tämä on hieno ikkuna menneisyyteen!
24.08.2023 14:24 Hannu Peltola: Samoin täältä kiitokset, tämä on tosiaan kuin matkustus aikakoneella menneisyyden rautatiematkailuun. Esitteen kuvat ovat olleet todella upeat!

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!