Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 23.11.2023 17:22 Hannu Oinas  
  Mars Climate Orbiter oli amerikkalaisten v. 1998 laukaisema avaruusluotain, jonka piti toimia muiden tehtävien lisäksi Marsin sääsatelliittina. Kun sitä ohjattiin Marsin kiertoradalle syyskuussa 1999, yhteys luotaimeen menetettiin. Tutkimuksissa todettiin, että luotain oli kulkeutunut liian lähelle Marsin pintaa, ja tuhoutui osuessaan planeetan ilmakehän yläosiin. Syyksi paljastui, että maa-asema antoi aluksen liikemäärän paunasekunneissa, kun se olisi pitänyt antaa SI-järjestelmän mukaisissa newtonsekunneissa, kuten NASAN ja luotaimen valmistajan välisessä sopimuksessa oli määritelty.
kuva 20.07.2023 21:54 Hannu Oinas  
  Täältä löytyy Reino Kalliomäen tekemä piirros Forssan Kutomon alueen raiteista: http://vaunut.org/kuva/121074?t=Forssa&t​ag0=17%7CSekalaiset%7CKartta
kuva 20.07.2023 10:24 Hannu Oinas  
  Onpa hyvä että olet tallettanut kuviin viimeiset näkyvät jäänteet Forssan rautatiehistoriasta. Forssan keskustan alueella on erittäin vähän jäljellä tunnistettavaa rautatiehistoriaa. Nuo asfalttiin jääneet kiskonpätkät ovat jokseenkin ainoat tunnistettavat jäänteet rautatiestä. Yhtiönkatua rakennettaessa Citymarketin etupuolen alue muuttui täysin. Vanhojen makasiinien edustoilla oli aikanaan jonkin verran kiskoja, mutta toinen makasiini on purettu ja jäljelle jääneen edustallakaan ei ole enää kiskoja. Prismaa rakennettaessa sillä alueella olleet entisen sahan rautatiepohjat katosivat. Kevyen liikenteen silta Loimijoen yli on näkyvä muisto rautatiehistoriasta, mutta sitäkään ei ehkä oivalla rautatiesillaksi ellei tiedä siitä. Viihdeuimala Vesihelmen alue on muuttunut, niin että sillä alueella ei ole enää muuta muistoa rautatiestä ja asemasta kuin pieni pätkä pengertä. Pilvenmäeltä Jokioisille menevä ”Paana” on kunnostettu kevyen liikenteen väyläksi, eikä sitäkään välttämättä oivalla rautatien pohjaksi.
Kuvasarja:
Semmeringbahn kesäkuussa 2023
 
21.06.2023 09:52 Hannu Oinas  
  Kiitos Hannu! Kuvasarjasi ovat aina kiinnostavia. Koska olosuhteistani johtuen en itse voi matkustella, näiden kuvasarjojen välityksellä näkee rautateitä eri puolilta maailmaa. Tämän kuvasarja oheistietoineen kertoo, miten valtava saavutus on ollut rakentaa tuollainen vuoristorautatie aikanaan.
kuva 25.09.2022 15:05 Hannu Oinas  
  Eräs iäkkäänpuoleinen ystäväni vuosien takaa käytti maalaisjärkeään ylittäessään rataa toistuvasti varoitteluista huolimatta. Se järjen valo sammui junan ajettua hänen ylitseen. Sääli sitä veturinkuljettajaa ja pelastushenkilöstöä jotka joutuivat kohtaamaan tilanteen.
kuva 23.09.2022 10:54 Hannu Oinas  
  Missä valuutassa radanvartijalle maksetaan? Puruluina, kuivattuina possunkorvina, makupaloina, vai pään- ja vatsanrapsutuksena työrupeaman jälkeen? Joka tapauksessa se näkyy suhtautuvan työhön kaikella ankaruudella ja vakavuudella joita vastuullisessa raideliikenteen valvonnassa edellytetään. PS. Mukava kuvasarja jälleen.
kuva 16.09.2022 10:44 Hannu Oinas  
  Ilmakuvat ovat tuoneet uuden kiinnostavan näkökulman rautatieharrastukseen. Tästäkin kuvasta hahmottaa hyvin Minkiön liikennepaikan kokonaisuuden. Mukava nähdä näitä sinänsä tuttuja paikkoja uudella tavalla.
kuva 13.09.2022 21:21 Hannu Oinas  
  Epäilen että Väylävirasto suojautuu noilla merkeillä vahingonkorvausvaatimuksilta jos joku loukkaantuu kulkiessaan radalla. Siellä on ainakin kaksi siltaa, Aatsinginjoen ja Pekelojan sillat, joiden pölkyt voivat olla lahoja. Koska kyse ei tosiaan ole lakkautetusta vaan liikenteeltä suljetusta radasta, siellä ovat ilmeisesti voimassa radalla liikkumista rajoittavat pykälät, jotka löytyvät julkaisusta Jimin antaman linkin takaa.
kuva 13.09.2022 13:00 Hannu Oinas  
  Jalusta lienee kameramastoa varten. Nyt kuvaajan selän takana on korkea kameramasto joka ulottuu puiden latvojen yläpuolelle. Katselin sen huipulla olevaa kameraa, että seuraako se touhujani kun pysäköin auton ja otin kuvia. Ei ainakaan näyttänyt siltä, että olisi seurannut.
Olisin dokumentoinut mielelläni myös paikan josta "yrittäjä" vei kiskot, mutta kieltomerkkien ja aikataulunikin vuoksi en paikkaa löytänyt. Tältä rataosalta kiskot vietiin, mutta en ole saanut selville että mistä tarkalleen.
kuva 13.09.2022 12:45 Hannu Oinas  
  Kantatie 82:n kohtaa lukuun ottamatta maanteiden kohdalla (siis entisissä tasoristeyksissä) oli tuollaiset kieltomerkit. Kelloselän aseman suunnasta radalle lähtiessä ei myöskään ollut kieltomerkkiä.
Kuvasarja:
Katsaus Sallan rataan välillä Kelloselkä - rajavyöhyke
 
13.09.2022 04:16 Hannu Oinas  
  Jouni, kiitos täsmennyksestä. Poistin kuvasarjasta sanan "lakkautettu".
kuva 12.09.2022 13:13 Hannu Oinas  
  Siinä onkin jopa pieni kosteikon tapainen joka erottuu muuten kuivasta maaperästä.
kuva 07.07.2022 15:47 Hannu Oinas  
  Surullista katsella taustalla näkyvän vesitornin rappeutumista. Katto on jo hajonnut suurelta osin ja yläosan seinissäkin näkee kosteuden aiheuttamia vaurioita. http://vaunut.org/kuva/149544?liikp1=384
kuva 17.06.2022 13:13 Hannu Oinas  
  Minusta ilmastointi erottuu muusta veturista puhtaan valkoisen värin vuoksi. Voisiko sen maalata veturin kylkiraidan keltaisella, jolloin se sulautuisi paremmin veturin värimaailmaan?
kuva 13.06.2022 13:21 Hannu Oinas  
  Mihin tunkkeja tarvittiin?
kuva 19.05.2022 14:30 Hannu Oinas  
  Kemijärven radan rakentamisen yhteydessä käytiin kiivasta keskustelua sen reitistä. Valituksi tuli ”suora vaihtoehto”, toisena vaihtoehtona oli ”käyrä vaihtoehto”. Jälkimmäisen reitiksi ehdotettiin suurin piirtein Kemijokea seuraavaa linjausta. Rovaniemi-lehti 31.8.1929: ”Kansanedustaja Koivuranta huomautti Kemijärven radan n.s. käyrän suunnan miesten ajatelleen juuri tästä radasta haarauttaa rata Kuusamoon.”
Pohjolan Sanomat 6.3.1937: ”Pohjois-Suomen taloudellisten olojen kehittämisen kannalta tärkeään Kuusamon ratakysymykseen on äskettäin kiinnitetty Peräpohjolan eräiden kuntien taholta huomiota sekä suunniteltu asiassa toimenpiteisiin ryhtymistä. Kysymyksen tullessa esille parhaillaan rakenteilla olevan Kontiomäen – Taivalkosken (Kuusamon) radan jatkamisesta on luonnollista, että rakennustöiden ensi vaiheen päätyttyä rautatierakennusohjelmaan välittömästi otetaan sen jatkaminen Kemijärvelle.”
kuva 27.11.2021 12:25 Hannu Oinas  
  Sattui muutama päivä sitten silmiini vanha uutinen Kansalliskirjastosta:
Lapin Kansa 15.4.1930
Rovaniemen-Kemijärven rautatierakennus. Saamamme tiedon mukaan on kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö rautatiehallituksen esityksestä suostunut siihen, että Rowaniemen – Kemijärwen rakennuksen yhteydessä saadaan rakentaa puutawaran nosto- ja warastopaikkoja rautatiehen ydistäwät satamaraiteet Kuluksen pysäkiltä Olkkajärwen Kuluslahden rantaan ja Misin pysäkiltä Misijärven rantaan.
kuva 21.10.2021 20:30 Hannu Oinas  
  Mitä etua on saavutettu tällaisella rakenteella jossa yläosa on puurakenteinen verrattuna siihen, että koko rakennus olisi kokonaan tiiltä?
kuva 14.10.2021 17:56 Hannu Oinas  
  Lälläripyörä-nimitys skootterista tavoitti aikanaan pienimmätkin. Naapurin jauhesammuttimen kokoluokkaa oleva pojankloppi kertoi koiransa tekemisistä pihalla: ”Vili pissasi lälläripyörään”.
kuva 03.10.2021 15:17 Hannu Oinas  
  Kuvassa näkyy myös toinen planeetta, Saturnus. Se on tenderin yläpuolella, hytin ja sen katon kulmauksessa.
kuva 03.10.2021 14:48 Hannu Oinas  
  Wau! Kaksi upeaa asiaa samassa kuvassa, tähtitaivas ja höyryveturi. Kuvan vasemmassa yläreunassa lienee satelliitin jälki, koska se on tasaisen leveä (lukuun ottamatta pilven aiheuttamaa himmennystä). Kuvan kirkas kohde on planeetta Jupiter. Se on ollut kuvaushetkellä kaakon ja etelän välissä, kertoo tähtikarttaohjelma Stellarium.
kuva 24.08.2021 09:40 Hannu Oinas  
  Toimiko tämä maitovaununa vastaavalla tavalla kuin maitoautot aikanaan, ts. kuljettivat maitoa tuottajilta meijeriin? Rautalevylattia tarvittiin ehkä hygienian vuoksi, mutta myös helpottamaan maitotonkkien siirtelyä ja estämään lattian kulumista?
kuva 23.08.2021 12:52 Hannu Oinas  
  Vedin kokeeksi yhden ratanaulan irti. Se lähti kevyesti käsin vetämällä.
kuva 23.08.2021 12:38 Hannu Oinas  
  Niin se varmaan on. Muokkaan kuvatekstiä. Kiitos kommentista.
kuva 23.08.2021 09:19 Hannu Oinas  
  Salmivaaran ratapiha 1.6.2021:
http://vaunut.org/kuva/149540?u=4358&d=2​3.08.2021
Tapion kuvassa vasemmalla taustalla suojeltu mänty:
http://vaunut.org/kuva/149541?u=4358&d=2​3.08.2021
Kuvasarja:
Museorautatieyhdistyksen 50-vuotisjuhlat 21.8.2021
 
23.08.2021 07:30 Hannu Oinas  
  Upea kuvasarja! Muistelen lukeneeni, että Sohvi on joskus tunnettu lisänimellä "Ontuva Sohvi". Onko tuo ontuminen ollut tälle veturille tyypillinen ominaisuus vai vika? Vieläkö Sohvi ontuu?
kuva 23.08.2021 07:10 Hannu Oinas  
  Eljas Pölhön kokoamaa yksityiskohtaista tietoa Salmivaaran sorakuopasta: http://vaunut.org/kuva/149494
kuva 23.08.2021 07:04 Hannu Oinas  
  Eljas Pölhön kokoamaa yksityiskohtaista tietoa Salmivaaran sorakuopasta: http://vaunut.org/kuva/149494
kuva 23.08.2021 07:04 Hannu Oinas  
  Eljas Pölhön kokoamaa yksityiskohtaista tietoa Salmivaaran sorakuopasta: http://vaunut.org/kuva/149494
kuva 23.08.2021 07:04 Hannu Oinas  
  Eljas Pölhön kokoamaa yksityiskohtaista tietoa Salmivaaran sorakuopasta: http://vaunut.org/kuva/149494
kuva 22.08.2021 16:19 Hannu Oinas  
  Salmivaaran sorakuoppaan minulla on pieni henkilökohtainen "suhde", koska se sijaitsee entisen kotini lähistöllä. Sorakuoppien rinteet näkyivät kotini lähellä olevan vaaran päältä. (Nykyisin metsä estää sorakuoppien näkemisen). Sen vuoksi kiinnosti tehdä siitä tuollainen pieni yhteenveto. Kiitos Eljas yksityiskohtaisesta tiedosta!
Myös Kursussa on ilmeisesti ollut sorakuoppa. Havaitsin, että Kursun liikennepaikan etelä- ja itäreunalla on varteenotettava ehdokas sorakuopalle. Kun seuraavan kerran menen Sallaan, käyn tarkastamassa asian. Myös Kursuntien ylittäessa radan liikennepaikan eteläpuolella, sillan vieressä, on sorakuoppa nykyisinkin. En osaa sanoa, liittyykö se radan rakentamiseen.
kuva 22.08.2021 16:17 Hannu Oinas  
  Eljas Pölhön kokoamaa yksityiskohtaista tietoa Salmivaaran sorakuopasta: http://vaunut.org/kuva/149494
kuva 22.08.2021 12:47 Hannu Oinas  
  Kiitos Eljas! Kävin Raajärvellä 1980-luvulla. Silloin kaivosradan kiskot oli purettu pois, vain radan pohja oli jäljellä. Nyt tuo satama ja sen raiteet alkoivat kiinnostaa, en ollut aikaisemmin siitä tietoinen. Historialliset ilmakuvat -sivulla on ilmakuva vuodelta 1949, siinä näkyy satamaradan varrella tukki- ja pöllipinoja sekä sorakuopan aluetta. Vielä 1980-luvulla Sallan ja Kemijärven puroissa ja joissa näkyi jälkiä menneen ajan uittotoiminnasta, esimerkiksi patojen jäänteitä koskenniskoissa.
kuva 20.08.2021 08:54 Hannu Oinas  
  Alla katkelmia erään nuoren miehen kertomuksesta sota-ajalta:
Uitto alkoi Kurttalammelta, eteni Misilammelle ja sieltä Misijärveen. ... Seuraavana oli vuorossa pyrästäminen ja pyräitten kuljettaminen Misijärven toiseen päähän. Ne vedettiin sinne keluveneillä. ... Koivupyräät vietiin Misijärven rannalle vedetyn rautatiepiston päähän odottamaan vaunuihin lastausta, jota ei kylläkään vielä silloin aloitettu.
https://ylakemijoenhistoria.wordpress.co​m/saraniemi-veikko-muisteluksia-sota-aja​lta/
kuva 19.08.2021 12:20 Hannu Oinas  
  Tulin vielä katsoneeksi Android-tabletin Maastokartat-sovelluksen ilmakuva-tasolta tuota siltaa. Siinä sillan nimi on Pirttijoen silta.
kuva 19.08.2021 10:04 Hannu Oinas  
  Vuoden 1972 topografikartasta (MML Vanhat painetut kartat) näkee, että Raajärven rata on lähtenyt etelään Misin liikennepaikan itäpuolella olleesta kolmioraiteesta. Rata on ylittänyt tien 19772 ja seurannut tarkkaan tätä tietä sen eteläpuolella. Rata on näin ollen ylittänyt Misilammen ja Misijärven välisen Misijoen (joen nimi tämän päivän kartalla).
kuva 18.08.2021 18:40 Hannu Oinas  
  Hyvältä näyttää, kun käytetään hyvällä maulla tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia. Vanhoihin mustavalkokuviinkin saa miellyttävää lämpöä tuolla tekniikalla. Duotone- (tai tritone- ja quadtone-) kuvia on perinteisesti käytetty painetuissa julkaisuissa, mutta se sopii oikein hyvin myös ruudulla katseltaviin kuviin, kuten Pikku-Jumbon kuva yllä osoittaa. Tosin vanhemmissa sanomalehtipainossa duotone ei aina toiminut. Kun teki ruudulla oikein hienon seepiasävytyksen, se muuttui kuitenkin painossa nelivärikuvaksi. Kun painaja sitten lirautti liikaa jotain osaväriä, lopputulos saattoi lehdessä olla sininen tai aivan jotain muuta kuin seepiansävyä. Ehkä nykyajan automatiikka lehtipainoissa pitää värit tasapainossa.
kuva 09.08.2021 10:20 Hannu Oinas  
  Tältä näyttää maisema nykyisin Humppilan suuntaan katsottuna. Kuva on otettu Jokioisten entisen aseman paikalta, suunnilleen asemarakennuksen edestä. Vasemmalla pilkistävien jätehuollon pönttöjen paikalla on ollut asemarakennuksen vieressä ollut makasiini. http://vaunut.org/kuva/148973
kuva 07.08.2021 14:02 Hannu Oinas  
  Tätä kuvaa katselin aamulla pitkään. Siinä on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Pilvien heijastus vedestä on jotenkin lumoava. Vaikka juna on pääosassa, maisema kokonaisuudessaan antaa mittakaavaa myös junalle. Vaikka deeveripari ja pitkä juna ovat komeita, ne eivät vie tilaa luonnon kauneudelta vaan sopivat maisemaan hyvin. Ilmaperspektiivi tuo hienosti syvyyttä kuvaan. Siis erittäin nautittavaa katseltavaa!
kuva 05.08.2021 14:25 Hannu Oinas  
  Kesäkomion tähdet muodostavat paljon jyrkemmän kolmion. Epäilyksen alaisia kuvan vasemman reunan tähtiin ovat vasemmalta lukien: Andromedan beeta, Pegasuksen delta (älköön sekoitettako erääseen tunnettuun virukseen), ja Pegasuksen beeta. Tunnelmallinen kuva, tummansininen taivas ja veturin värit saavat aikaan mukavan väriyhdistelmän. Nuo tähdistöt ovat olleet suunnilleen idässä ennen puolta yötä. Veturi näyttää eläneen täyttä elämää, lieneekö oikeasti noin kulunut vai johtuuko valaistuksen heijastuksista?
kuva 01.08.2021 18:56 Hannu Oinas  
  Vastaava näkymä elokuussa 2021: http://vaunut.org/kuva/148973 Tapion kuvassa taustalla mamma potkii pitkin Asematietä. Keskustelin juuri eilen tuttavani kanssa, joka asui lapsena Forssan aseman vieressä. Hän kertoi että he matkustivat ”jäniksinä” roikkuen tuollaisen lavettivaunun rakenteissa. Mietti nyt, että ei ollut terveellinen harrastus, onneksi pysyivät kyydissä.
kuva 28.07.2021 16:22 Hannu Oinas  
  Upea kuvasarja, loistavaa dokumentointia! Tässä kuvassa tarkennus ei ole osunut täysin kohdalleen. Takana oleva koivu näkyy tarkasti, samoin oikealla oleva salaatti, patsaan edessä oleva kasvi on hieman epätarkka. Tällaisia vain sattuu kun kuvaa vähänkin enemmän. Hyvä kuva kaiken kaikkiaan siinä missä muutkin sarjan kuvat.
kuva 27.07.2021 11:42 Hannu Oinas  
  Kiitos, oikeilla hakusanoilla alkoi löytyä yksityiskohtaista tietoa. Ja mistäpä muualta kuin täältä vorgista.
kuva 27.07.2021 11:17 Hannu Oinas  
  Kiitos Tapio kuvistasi! Palauttavat mieleen nuoruuspäivien rautatiemaailman. Millä nuo vaunujen katot on päällystetty? Näyttää huopakatolta, mutta ilman saumoja.
kuva 22.07.2021 11:15 Hannu Oinas  
  Silmämääräisesti arvioiden korkein paikka on Pirtinkehäkukkuran leikkauksessa. Kartassa on tosiaan muistomerkkisymboli sillä kohdalla, jossain siinä se korkein kohta on. Taistelumuistomerkin pysäköintipaikalta on n. 600 m kävely. Siinä on niin kuivaa, että männyntaimet eivät ole kasvaneet pitkiksi, mutta muualla radalla kyllä pöheikköä riittää.
kuva 21.07.2021 22:19 Hannu Oinas  
  Pölkyissä ei ole näkyvissä jälkiä kolmannesta kiskosta. En havainnut niitä kuvatessani, eikä niitä näy kun tarkistin asian muista tämän kohteen kuvista.