??.??.1920 / Riihimäki?

??.??.1920 Viranhaltijalla piti tietenkin olla virkamerkki. Isoisoisäni Emil Salmisen (1882 - 1958) virkamerkin kuvapuolisko mahdollisesti 1920-luvulta. Kääntöpuolella on teksti: "Tämä virkamerkki annetaan vain Valtionrautateiden viran, toimen tai ylimääräisen toimen haltijalle. Valtionrautateiden palveluksesta erotessa on tämä luovutettava asianomaiselle esimiehelle. Lomakkeessa oleva liuska liimataan valokuvaan, jonka tulee olla vähintään 5 x 7 cm kokoinen rintakuva ja varustetaan virkaleimalla siten, että osa leimasta tulee valokuvaan." Virkamerkissä lienee ollut toinen puolisko, jonka rautatiet ovat saaneet ohjeen mukaan aikanaan takaisin haltuunsa. Kuva on jäänyt kuvatulle itselleen. Emil Salminen aloitti uransa jarrumiehenä Riihimäen asemalla ja yleni aikaa myöten ylikonduktööriksi. Sittemmin hän toimi pakkamestarina ja aseman komennusesimiehenä.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Riihimäki?
Kuvaaja: Tuntematon (Lisännyt: Timo Salminen)
Kuvasarja: Rautatieläisiä työssä ja sen liepeillä 1900-luvun alkukymmeninä
Lisätty: 25.08.2013 08:46
Muu tunniste
Sekalaiset: Henkilökunta

Kommentit

25.08.2013 10:56 Pave Saarinen: Salmisen lisäämät kuvat ovat hienoa rautatiehistoriaa. Henkilökuvia pitäisikin saada enemmän, junia on kyllä. Vanhoja kuvia voi adobella yrittää parannella hienovaraisesti. Tuostakin voisi saada murtumia pois, tosin isolla työllä.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!