31.01.2012 / Helsinki asema

31.01.2012 Valtteri saapumassa Helsingin asemalle noin 150 vuotta ja joitain hetkiä myöhemmin kun ensimmäisen junan lähtö oli ollut. Ja sen ensimmäisen junan määränpäähän oli Hämeenlinnan maalaiskunnassa sijainnut Hämeenlinna-niminen rautatieasema. "Hämeenlinna" ei siis sijainnut silloin Hämeenlinnassa, sen niminen kaupunki oli vesiesteen takana lännessä.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jorma Rauhala
Kuvasarja: Valtteri
Lisätty: 31.01.2012 19:19

Kommentit

31.01.2012 19:56 Alex Chudoba: Eikö tähän sataseen tule lainkaan kylkimerkintöjä? Aika keskeneräisen näköinen...
31.01.2012 20:10 Jorma Rauhala: Kaikki tarpeellinen, littera, numero, yms. on maalattu aluskehykseen. Sieltä ne löytyvät, kun kumartuu. Vuorineuvos Walter Ahlströmin omalla Warkauden konepajalla valmistuneen, Suomen ainoan Pullman-henkisen rautatiepatruunan salonkivaunun kyljissä on ollut aikoinaan yhtiön AA-logo. Sisustuksen nykyinen entistetty korkealaatuisuus viittaa lähinnä 1920-luvun henkeen, eli ulkopuolen kylkimerkkailun ei suoranaisesti tulekaan myötäillä myöhempiä valtiontien aikoja. On mielestäni ihan kelpo näin.
01.02.2012 13:33 Kurt Ristniemi: Olisi hyvä, jos VR kertoilisi oikein kunnolla näistä vaunuista. Ml. sen, minkä ajankohdan tai käytön mukaisessa asussa vaunut ovat. Kun tästä vaunusta nyt sanotaan vain, että se on 1920-luvulta, niin tahtoo mennä sormi suuhun. Vaunuhan on toki rakennettu vuonna 1927, mutta niinkuin Jorma jo kertoi, silloin kyljessä oli logo. VR:lle vaunu siirtyi vuonna 1937, ja vasta siitä lähtien kyljissä ovat olleet VR:n tunnukset ja numerot. Mutta onko vaunu sitten 1920-luvun asussa?
01.02.2012 15:56 Alex Chudoba: Ja jos näin on, miksi junan veturi on 90-luvun asussa?
01.02.2012 17:53 Jussi Mäkinen: Se kun on taidettu siihen asuun museoida, eikä sitä ollut aikaa/varaa lähteä muuttamaan? Ja toinen alstikka on vanhemmassa (mutta jkv:tön). Mutta tämä vain veikkaukseni. Vaikea lienee saada juuri täsmälleen tietyn aikakauden junaa. Minusta tämäkin vaikuttaa oikein hienolta, en olisi pari vuotta sitten osannut kuvitella mitään tällaista tulevan.
01.02.2012 17:54 Jarkko Korhonen: Veturihan on parhaassa mahdollisessa asussa eli sellaisessa kun se aikanaan jäi käytöstä. Mielestäni ei ole mitään järkeä alkaa "museoimaan" tätä alkuperäisasuun siksikään, kun Suomessa on HMVY:n Dr13, jossa on vanhempi VR-logo ja yksinkertainen valonheitin noin niinkuin näkyvimpinä eroavaisuuksina. Paljonhan sekin lienee 60-luvun asustaan muuttunut.
01.02.2012 20:32 Jouni Hytönen: Voisi olla aika toivotonta ja turha(uttava)a yrittää palauttaa jompaa kumpaa Dr13-vetureista siihen asuun, kuin ne olivat tehtaalta tullessa. Itse ainakin arvostan niitä juuri tuollaisina kuin ne nyt ovat, koska sellaisina olen ne itsekin nähnyt liikenteessä. 2343 on likimain 80-luvun asussa ja 2349 suurin piirtein sellainen kuin se oli jäädessään pois ajosta. JKV ja hieno maalipinta nyt ainakin tietysti eroina. :)
01.02.2012 20:35 Jarkko Korhonen: Täysin samaa mieltä edellisen puhujan kanssa.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!