Käsämä, Liperi, välillä Ylämylly–Viinijärvi
Lunta on tänä talvena ollut kiitettävästi, samoin kuin myös pakkasia. Perjantai-iltapäivän ylimääräinen Ruokosoke... eikun...
Välillä Viinijärvi–Sysmäjärvi
Ankea on sää näin lokakuun loppupuolella, vettä sataa ja tuulee melko kylmästi. Ylimääräinen Yaralainen on asetettu kulkuun aikaisin joten...
Välillä Viinijärvi–Sysmäjärvi
Olisikohan nyt se hästäk takaisinheittotiistai aikaan ennen Isovaaleiden saapumista Karjalan kunnaille. Niin eilnen Yaralainen kuin tämän...
Sysmäjärvi
Oli synkkä ja myrskyinen iltapäivä ja bongari odotti saalista sateisella ratapihalla saatuaan juliasta vihiä että Yaralaisen paluujunaa on...
Välillä Viinijärvi–Sysmäjärvi
Kun tutulta rataosalta alkaa vuosien saatossa olla koluttu kaikki paikat ja junankin ollessa jo vanha tuttu, on turvallista kokeilla uusia...
Sysmäjärvi
Luikonlahden puunhakijalla oli tänään rutkasti epäonnea matkassa. ensimmäisen kerran paluumatkalle yritettiin lähteä jo alkuiltapäivästä,...
Viinijärvi
Lähes lahnaperspektiivistä Viinijärven liikennepaikan jo ruohoittumaan päin olevan sorapintaisen asemalaiturin päässä junaa kyttäävä...
Välillä Viinijärvi–Vihtari
On kesäyö ja hämärää jo. Itikoita - siis niitä lentäviä, ei laiduntavia - on ilmassa riesaksi saakka. Liikenne valtatiellä...
Joensuu asema
Koska aseman seutu muuttuu radikaalisti lähiaikoina, lienee aika pitkästä aikaa kuvata myös täällä. T4749 kulki kolmella Deeverillä, ihan...
Välillä Viinijärvi–Sysmäjärvi
Niiralassa tapahtuneen veturirikon vuoksi lähes kolme tuntia myöhässä kulkeva Yaralainen kapuaa Viinijärven liikennepaikalta kohti...
Välillä Vuonos–Sysmäjärvi
Vaihtotyöysikkö palailee Vuonoksesta konttivaunujen kera ja ylittää tässä Miilutien tasoristeystä. Bongarin ajoneuvo kärryineen on...
Sysmäjärvi
Turvateipitön Dv12 2631 odottaa junansa kanssa lähtölupaa kohti Viinijärveä. Lähdöstä on olemassa myös video juutuupissa....
Välillä Sysmäjärvi–Luikonlahti
Kokeillaan ensimmäistä kertaa laittaa kuva suoraan kännykällä. Bongausajoneuvoni sai tänään turvateippaukset, sellainen löytyy myös...
Välillä Luikonlahti–Sysmäjärvi
Vähäliikenteisen radan varrella asuminen ja junien bongailu on välillä vähän tympeetä, erästä omasta mielestäni legendaarista roolihahmoa...
Sysmäjärvi
Sysmäjärven ratapiha syksyisessä asussaan. Jossain kauempana seisoo isohko raiteentukemiskone ilmeisesti odotelleen työtehtäviä, bongarin...
Välillä Kontiolahti–Eno
Lieksassa käydessä oli hetki aikaa pysähtyä tässäkin pitkästä aikaa,kun T54071 oli sopivasti myöhässä. Kahden tunnistamattomiksi...
Välillä Luikonlahti–Sysmäjärvi
Näissä elokuisissa kesäilloisa on jotain, mitä ei keskikesällä koe, joten kun oli sopivasti junaa tarjolla, suuntasin kuvaamaan sen piakkoin...
Viinijärvi
Elokuinen keäilta Viinijärven asemalla voi näyttää esimerkiksi tältä valaistuksen ollessa erittäin asjallinen. Junan ollessa kovinkin...
Joensuu asema
Matkustajat ovat viimein putkahtaneet ulos junasta perin bittiläiseen säähän, joten ainakaan säiden puolesta ei liene matkaajille...
Joensuu asema
Jotenkin tähän upeaan kulkineeseen tuntee jonkinkaltaista sielunkumppanuutta. Joka paikkaan ei pääse kömpelyyden takia, ja vähän hitaitakin...
Hakuehdoilla löytyi 2236 kuvaa