Rättimäki, välillä Kuopio asema–Iloharju
1009 hengittää jälleen saatuaan uuden lastillisen polttoainetta. Kuopion ohitus jäi lyhyeen, sillä juna pysähtyi noin kilometrin päähän...
Hyvinkää asema
Hyvinkään Hangon ratapihalta konepajalle siirtyminen vaatii vaihtotöitä. Tällä ajolla mentiin Riihimäen suuntaan reilut pari kilometriä ja...
Hyvinkää asema
SVY:n junalla oli parin tunnin pysähdys museolla ennen kuin se siirtyi aseman kautta konepajalle
Lohja
Lohjalla oli reilut 2,5 tuntia aikaa nauttia asemalla sijaitsevan kahvila Ventelän resiinan herkkuja. Tka:n ympäriajo kuului luonnollisesti myös...
Nummela
Nummelassa pieni kuvaustauko
Hyvinkää asema
SVY:n juna odottelee rautatiemuseon laiturissa lähtöaikaa.
Hyvinkää asema
Riihimäen reissu on tehty onnistuneesti, seuraavaksi tekari siirtyy konepajalle odottelemaan seuraavan päivän ajoa.
Riihimäki asema
Tankkauksen lisäksi Riihimäellä tekari pyöräytettiin kääntöpöydällä toisinpäin.
Riihimäki asema
Riihimäellä tankilla seuraavan päivän Lohjan matkaa varten.
Välillä Haukipudas–Oulu Tuira
1009 ohittaa Vahtolanpolun tasoristeyksen savun keskellä.
Kokkola
Lumiharjat oli tässä jo hyvän sään aikana kiinni.
Tikkurila asema
Hakkilan raiteella räntäsadesäässä oli Tka7.
Hyvinkää asema
Sinisten vaunujen ystävät ry:n Tka7 lähdössä käymään Hyvinkäältä Riihimäellä tankilla.
Iloharju
Asemaremontin edetessä muutaman kilometrin päässä, Tka8 lepää Iloharjun sivurailteilla katsoen, kun junat kiitävät sen ohi. Näköjään...
Joensuu Sulkulahti
Sepeliä levitettiin valmistuneelle raiteelle. https://youtu.be/5kOSW_pWtqg
Vammala
Vaihtotyöratakuorma-auto Tka3 295 oli ajettu seisoskelemaan 4.11.1974 Vammalan ykkösraiteelle.
Nokia
Aika pitkää soiroa kyydissä.
Nokia
Tekari tuo valmiiksi hitsattua kiskokuormaa. Notkisteltu valmiiksi mutkissa... :-)
Kemi asema
Kemissä oli parkissa myös Tka7 205 yhden BUi-v vaunun kanssa.
Pasila alapiha
Näkymä Pasilan alapihalta hetkeä ennen suurta mullistusta. Vertailukuva nykytilanteesta: http://www.vaunut.org/kuva/158869
Hakuehdoilla löytyi 2256 kuvaa