Tuomas Pätäri: Malmiradan reissu 2023

Yöttömän yön aikana kävin tänäkin vuonna Malmiradalla. (Yöttömyytä en tosin juuri hyödyntänyt, lähinnä se vain hankaloitti henkilöauton nukkumisvalmisteluja.) Sarjaa voi melkein pitää sisarsarjana viime vuotiselle kuvasarjalleni http://vaunut.org/sarja/5619 , sillä sen verran samanlaisia vuodenaika, sää ja liikenne (pl. museojunat) olivat, että kuvat voisivat olla samalta reissulta.

Olin paikalla neljä yötä eli kolme täyttä kuvauspäivää. Tarkoitus olikin hieman täydentää "aukkoja" joita viime vuonna jäi, etenkin niiltä osin rataa, joissa ollaan enimmäkseen puurajan tienoilla tai yläpuolella. Paria pientä pätkää lukuunottamatta radanvarsi on nyt tullut käveltyä Katteratista aina Loktajohka -joelle asti, toki vähintään kahteen kertaan kun autolle on pitänyt aina palata takaisin.

Kuvat ovat ratakilometrijärjestyksessä.

kuva
Katterjåkk, Ruotsi

Malmijuna saapuu ohittamaan Katterjåkkin seisakkeen. Samasta kurvista otin kuvan myös viime vuonna, mutta tuolloin olin rinteellä hieman...
Ei kommentteja
10.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Välillä Vassijaure - Katterjåkk, Ruotsi

Malmi vääntyy ässäksi Vassijauren ja Katterjåkkin välillä.
Ei kommentteja
10.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Välillä Vassijaure - Katterjåkk, Ruotsi

Kaunis Ironin juna matkaa kohti Narvikia. Tällä paikalla kuvasin useita junia hieman eri kuvakulmista. Nimetön lampi edessä ja Vássejávre...
Ei kommentteja
10.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Välillä Vassijaure - Katterjåkk, Ruotsi

Juna 94 matkaa kohti Narvikia. Tällä paikalla kuvasin useita junia hieman eri kuvakulmista. Nimetön lampi edessä ja Vássejávre takana. Sää...
Ei kommentteja
10.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Välillä Katterjåkk - Vassijaure, Ruotsi

Juna 95 matkaa kohti Kiirunaa ja Luulajaa. Tällä paikalla kuvasin useita junia hieman eri kuvakulmista. Nimetön lampi edessä ja Vássejávre...
Ei kommentteja
10.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Välillä Katterjåkk - Vassijaure, Ruotsi

Tässäkin paluumatkalaisessa oli tavaraa kyydissä. Tällä paikalla kuvasin useita junia hieman eri kuvakulmista. Nimetön lampi edessä ja...
Ei kommentteja
10.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Välillä Katterjåkk - Vassijaure, Ruotsi

Yhden kävelyreissun paluumatkalla Vassijaureen, jossa auto oli, oikaisin suorempaa reittiä kauempaa radasta. Saapuessani takaisin radan...
Ei kommentteja
10.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Välillä Abisko turiststation - Björkliden, Ruotsi

Tunnettu Lapporten täytyy joka reissulla yrittää sommitella ainakin yhden kuvan taustalle :) Tässä malmijuna on juuri ohittanut Abiskon...
Ei kommentteja
12.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Abisko Östra, Ruotsi

Keskiviikkoiltana pilvistyi. Tyhjämalmijuna nousee Abiskoon. Jossain vaiheessa tännekin on pystytetty aitoja hieman rumentamaan...
Ei kommentteja
12.07.2023 Tuomas Pätäri
kuva
Abisko Östra, Ruotsi

CargoNetin konttijuna oli kuin pride-​kulkue keskellä kaupunkia. Veturi sen sijaan ei juuri harmaampi olisi voinut olla.
Ei kommentteja
12.07.2023 Tuomas Pätäri

Hakuehdoilla löytyi 30 kuvaa

Kommentit

20.08.2023 21:03 Tuomas Pätäri: Reissuohjelmaa:

Maanantaina kävelin ensin Vassijauresta lähes Katterjåkkiin ja takaisin, sitten auton siirron jälkeen Katterjåkkista Riksgränseniin menopaluut ensin radan etelä- ja sitten pohjoispuolta. Illalla kävin nopeasti Søsterbekkin lähistöllä.

Tiistaina kävin Rombakin itäpuolella kuvailemassa ja esitutustuin samalla maaston haasteellisuuteen, jos vaikka ensi kerralla pyrkisi vielä taivaltamaan hankalamman Rombakin ja Katteratin välin. Illaksi siirryin Narvikiin.

Keskiviikkona kuvasin Søsterbekkin lähistöllä Norddalenin laakson pohjoisosaa. Myöhemmin käväsin Låktatjåkkasta samannimisellä joella, mutta sieltä oli jo vaikeampi löytää kuvauspaikkoja, kun rata menee jo selkeämmin puurajan alapuolelle. Illalla pilvistyi ja kuvasin Abiskon ympäristössä.

Laitan Norjan puolen kuvat huomenna.
21.08.2023 00:31 Hannu Peltola: On taas kertakaikkisen upea kuvasarja!
21.08.2023 00:37 John Lindroth: Hieno kuvasarja! Sopivasti meillä juuri tänä kesänä valmistui kyseisen malmradan ex höyryveturin SJ littera R Ho pienoismalli.
Itse asiassa firma Brimalm suunnitteli jo vuosia sitten R-veturin Ho mallin tuottamista mutta se ei koskaan toteutunut Brimalmin mentyä konkurssiin. Tästä huolimatta Brimalm ehti tuottamaan monia Ho huippuluokan ruotsalaismalleja toiminta aikanaan. Brimalm kuuluu messinki Ho malli valmistajien eliittiin.
(Käyttäjä muokannut 21.08.23 00:59)
21.08.2023 05:48 Vertti Kontinen: Suurena malmiratafanina ei voi kuin hattua nostaa! Monipuolinen kuvasarja komeilla kuvauspaikoilla sekä tieteinkin tyylikkäillä kuvilla!
21.08.2023 07:28 Pasi Seppälä: Hulppeisiin maisemiin on taas junat saatu tallennettua. Taattua laatua jälleen Tuomakselta niin kuvauspaikkojen kun lopputuloksenkin suhteen.
22.08.2023 12:16 Seppo Rahja: Tuomaalta aivan huikea kuvasarja Suomen läntisistä naapurimaista.
22.08.2023 15:16 Jarno Piltti: Sanattomaksi vetää, aivan mielettömät näkymät tarjoaa tämä kuvasarja!
22.08.2023 16:33 Juha Kutvonen: Vaivannäön arvoinen kuvasarja, aivantäysin!
22.08.2023 20:15 Timo Arolainen: Upea setti.
23.08.2023 17:57 Teemu Saukkonen: Onneksi keli on ollut toista kuin kotimaassa suuren osan kesää, niin on näin hienoja kuvia.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!