Heinola
Vielä löytyy Deeveri, jota ei ole vihreällä töhritty. Valitettavasti 2738:n maalaus on yleensä aika rapistunut.
Heinola
Tavarajuna Riihimäeltä tulossa Heinolaan.
Heinola
Rumia kuvia välttääkseni olen huomannut kuvaavani junia usein tästä suunnasta. Masentavaa on ollut havaita, miten jo muotoilultaan ankeat...
Heinola
Kuvassa on pommitusvaurio Heinolan sillassa. Rautalankakorjaus lienee alkuperäinen. Paljon rakennuksia tuhoutui ja ihmishenkiä menetettiin...
Välillä Myllyoja–Heinola
Lauantain tavarajuna lähestyy Sinilähdettä.
Heinola
Lahdesta tullut vaihtotyö on jättänyt vaunut linjalle jo ennen siltaa – lieneekö vaikutusta ollut sillä, että heinolalaiset ovat...
Heinola
Emma menossa Lahtea kohti Heinolan sillalla.
Heinola
Metsät ovat vielä aivan vihreitä, mutta puiston jalopuut jo valmistautuvat talveen. Peruutetun päivystäjän sijasta tuli Heinolaan...
Heinola
Lieneekö tämä vaunu käynyt Heinolassa myös silloin, kun hevospuomille oli käyttöä.
Heinola
Huolella tehty Heinolan hevospuomi on yli 80 vuoden jälkeen melko uudenveroisessa kunnossa.
Hevossaari, Heinola, Jyränkö
Näkymää Hevossaaren sillalta pohjoisen suuntaan.
Hevossaari, Heinola, Jyränkö
Finlaysonin ratapiha Hevossaaressa. Asvaltoidun tien vasemmassa reunassa kulkeva ympäriajoraide peittyy heinikon alle. Ratapihan päässä on...
Hevossaari, Heinola, Jyränkö
Finlaysonille johtavaa raidetta Hevossaaressa. Tehdasrakennus pilkottaa taustalla.
Heinola, Jyränkö
Entiselle Högfors Sentolle johtavaa raidetta Jyrängön liikennepaikalla. Taustalla valtatie 4:n silta, jonka alla raide yhtyy Hevossaareen...
Heinola
Junakohtaus Heinolassa. Deeveriparin 2711 on ilahduttavan kirkkaan punainen, 2635 näyttää vihreiden tavoin kuin pelkästään pohjamaalauksessa...
Hevossaari, Heinola
Kuvassa vasemmalla on ”kuljettimen” alkupää ja oikealla loppupää. Alkupää on ryteikössä, jossa on kivilouhos. Se on nykyisinkin...
Hevossaari, Heinola
”Kuljettimen” poikkileikkaus näkyy parhaiten kohdassa, jossa se on 1970-luvulla katkaistu (kuva vasemmalla) paikalle tehdyn...
Hevossaari, Heinola
Hevossaareen vuonna 1944 rakennetun rautatien kiskot olivat suurimmaksi osaksi jäljellä 1960-luvun lopulle asti. Kuvassa on vaihde...
Hevossaari, Heinola
Heinolan vaihtoveturi on tulossa Hevossaaresta alkuperäistä 1940-luvun ratapengertä pitkin. 1970-luvun alussa valmistunut uusi...
Hevossaari, Heinola
SRHS järjesti Heinolan radoille kevätajelun vuonna 1995. Kuvassa juna on tulossa Hevossaaren pääratapihalta paikkaan, jossa oli v. 1944...
Hakuehdoilla löytyi 134 kuvaa