Hyvinkää
Hangon radan ylitys Hyvinkään aseman pohjoispäässä. Kuvaussuunta länteen.
Parkano
Sundström Oy Kokkola - Turku tavara työjuna Parkanossa ruuhkassa. Tuli juuri ennen IC38 joka oli myöhässä.
Gredstedbro, Tanska
Vielä opastimessa palaa valot ja opastin on palutunut Seis asentoon Tønderiin matkalla olevan junan jäljestä. Kogta käyttöön tuleva ETCS...
Klanxbüll, Saksa
Tanskasta saavuttuamme ennen kuin junamme Westerlandiin saapuu, on hetki seurata muuta junaliikennettä. Juuri kun pääsemme raiteet ylittävälle...
Klanxbüll, Saksa
Joissakin (ei kaikissa) DB AG:n Sylt Shuttle -autojunien lopussa on 628-sarjan moottorijunayksikkö tarjoten matkustusmahdollisuuden...
Dagebüll Mole, Saksa
Tänne päättyy tuo Niebüllista lähtevä yksityisrata, jonne on suoria vaunuja niin Berliinistä, Recklinghausenista, Frankfurtista kuin myös...
Niebüll, Saksa
TAsoristeyksen puomit ovat laskeutumassa tällä kertaa Westerlandista saapuvan autojunan takia. Taustalla odottaa DB AG:n Sylt Shuttle...
Kontiolahti
Jostain syystä aikatauluja on rukattu siten, että meno- ja paluujunat olivat erikseen. Ei ollut kuin yksi Dr19 tässä, edellisiltana...
Leppälahti, välillä Vaajakoski–Lievestuore
Aiemmin päivällä Vaajakosken puunhakureissulla hajonnut Dv12 2658 pääsi Sr3 3347:n vetämän T 3479:n kyydissä Pieksämäelle. Tässä...
Savonlinna (Nyslott), Tynkkylänmäki, välillä Kerimäki–Pääskylahti
Kesäinen aika yli kymmenen vuoden takaa jolloin kävin junia kuvailemassa vähän ylempää ja tässä on Tynkkylämäentien tasoristeys. Onko...
Seinäjoki Rahkola
Seinäjoki Rahkolan sivuraide, laitetila ja T 3395
Joensuu asema
T54740 siirtyy Joeen. Uusittu Käpykankaantien tasoristeys. Mikä on tuo Joe, joka päättyy opastimen kohdalla? https://youtu.be/ORR_VX3msWY
Joensuu asema
Uusi veturi matkalla Luikonlahteen. Alijäähtynyt vesi ei tainnut paljon vaikuttaa junaliikenteeseen, vaikka maanteillä sotkikin. Oli meinaan,...
Hietalahdenaltaan kääntösilta, Helsinki Länsisatama
Onnistuneen sillan ylityksen jälkeen lastenvaunut on helpompi saada pois kiskojen välistä vetämällä kuin työntämällä. Hietalahdenaltaan...
Laikko, välillä Simpele–Rautjärvi
IC6 aktivoi Ilmeen tasoristeyksen. 3342 antoi vauhtia. https://youtu.be/DbTp9pd3f2w
Joensuu asema
Lakon päätyttyä liikenne jatkuu. Jälleen periltä asti VNS-SUL eikä SMJ-SUL. https://youtu.be/Ap40DnB4sII
Gare du Nord / Noordstation, Bryssel, Belgia
NMBS/SNCB:n nk. 2-vaunuinen klassinen sähkömoottorijuna, tyypiltään MSCR ja numeroltaan 983 saapuu yhdessä toisen vastaavan yksikön...
Välillä Pikkarala–Oulu Nokela
Yksinäinen Dv12 Kontiomäeltä Ouluun liikkui numerolla VET 11885.
Välillä Varkaus–Kommila
Käsityönkadulta otettu kuva Jäppiläntien suuntaan. Tällä Varkaus - Kommila radalla saattaa olla jonkinlainen tulevaisuus sillä viime...
Toijala
Toijalassa ilta on tuhnuinen ja kolea, kun HL 1767 aloittaa matkansa. Taustalla T 3503 on juuri saapunut odottamaan vuoroaan linjalle.
Hakuehdoilla löytyi 3042 kuvaa