??.??.???? / Kontiomäki
Tuntematon

??.??.???? Keskellä komeilevat kivitalot, vasemmalla ”uusi kivitalo” ja oikealla ”vanha”. Taustalla Puutteenperäntien varrella asukkaiden autotalleja; meidän talli ”uuden kivitalon” katon yläpuolella talliryppään oikeanpuoleisin. Tuohon aikaan talousjätteet poltettiin paikanpäällä roskalaatikoiden luona, joka oli kivitalojen ja ratapihan välissä; kuvassa vanhan kivitalon pihalta kohtisuoraan ratapihalle päin vievän tien päässä. Oikealla keskellä paloaseman letkutorni ja sen yläpuolella puiden takana Osuusliike Maakunnan varasto. Edessä keskellä olevassa rakennuksessa on toiminut 20-luvulla Kajaanin Osuuskauppa Kontiomäen myymälä.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tuntematon (Lisännyt: Petri Tuovinen)
Kuvasarja: Kontiomäki ilmasta
Lisätty: 02.03.2015 01:09
Muu tunniste
Rautatieinfra: Muu rakennus
Sekalaiset: Ilmakuva
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

02.03.2015 21:41 Raimo Sivonen: Kerrassaan mainioita kuvia. Nyt ei kyllä minun tietämys riitä arvioimaan kuvanoton ajankohtaa, vaikka Kontiomäellä on tullut satunnaisesti kuljettua 1960-luvulta lähtien, mutta pääosin junalla ohikulkiessa. Muutaman liikerakennuksen arkkitehtuuri vie ajatukset 1960-70 -luvun vaihteeseen. Ratapihalla raiteella 1(?) odotteleva pikajunan runko teräs- ja puuvaunuineen lienee Kontiomäeltä Helsinkiin menevän yöjunan runko. Kun 70-80 -luvuilla kuljin usein Oulusta Kajaaniin iltajunalla, Kontiomäellä joutui odottelemaan puolisen tuntia, koska junaan liitettiin Helsinkiin jatkava makuuvaunukalusto. Sekin jossakin vaiheessa alkoi kulkemaan jo valmiiksi mukana Oulusta. Ennenkuin sitten loppui muutamia vuosia sitten kokonaan.

Hauska muu ajankuva on kerrostalojen vasemmalla puolen tienvarressa näkyvä autotallien rivistö, mistä Petri omansa on löytänytkin. Aikoinaan tällaisiin yhden työnantajan taajamiin (Kainuussa vastaava oli kaivostaajama Otanmäki) rakennettiin asuntopulan täyttämiseksi kerrostaloja. Silloin ei ajateltu, että joskus työmiehillä voisi olla autojakin. Ja kun niitä mosseja sun muita pirssejä alkoi ilmestymään, jonkun sopivan kadun varteen isännät pykäsivät autotallejaan. Varmaankin enimmäkseen omalla luvalla.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!