??.06.1966 / Helsinki asema
Tapio Keränen

??.06.1966 Huomasin, että Vaunut.org-sivustolla ei ole aikaisemmin julkaistu Ggh-hedelmävaunun kuvaa. Vanhoja negoja skannatessa osui tämä ruutu kohdalle. Teknisesti se ei ole mikään loisto-otos, mutta vaunusarja oli jo muuttunut muiksi, kun hankin paremman kameran. Pasilan konepajalla Ek-sarjan vaunu 920 muutettiin vuonna 1958 Ggh:ksi 32174. Vaunu oli alun perin rakennettu samalla pajalla vuonna 1927 sarjaan D ja muutettu myöhemmin sarjaan Dk. Sotavuosien alettua kaivattiin lisää istumapaikkoja ja vaunu sisustettiin Ek:ksi muuttamatta eteiskomeroita ja ikkunajakoa. Se selittää ihmetykseni, miksi muutama Ek-vaunu oli muutettu Ggh:ksi, vaikka eteiset olivat lyhyet ja yksioviset (siis yksi ulko-ovi eteisessä yhdellä sivulla) ja niiden vieressä leveässä koriosassa kapeat ikkunat. Kuormausovi sivulla on hieman keskikohdan vasemmalla puolella. Vaunun lämmityskattila on oikeanpuoleisen eteiskomeron takaosassa, josta käyntiovi oli yleensä laitettu umpeen. Kattilan savutorvi jää ikävästi kaasulampun ilmanvaihtimen taakse piiloon. Nippu lämminvaunuja oli juuri tuotu peruskorjauksesta vastamaalattuina Helsingin ratapihalle odottamaan kuormaustaan. Muistan vielä noiden vaunujen tuoreen maalin tuoksun.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tapio Keränen
Lisätty: 21.02.2012 18:44
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

21.02.2012 19:07 Pasi Utriainen: Mites vaunujen jäähdytys (jäillä?) kesähelteellä vai tarvittiinko viilennystä laisinkaan?
21.02.2012 19:32 Tapio Keränen: Ggh-sarja oli lämminvaunu, jossa ei ollut jäähdystyslaitteita eikä jääsäiliöitä.
22.02.2012 17:52 Tomi Hämäläinen: Hollolan paloaseman viereisellä tontilla oli kaksi hyväkuntoisen näköistä Ggh:n koria. Valitettavasti ne katosivat tontin siivouksen yhteydessä 2008. Sieltä olisi voinut saada hyviä varaosia museovaunuihin

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!
<< Kuvalista >>