19.07.2023 / Port Townsend, WA, Yhdysvallat

19.07.2023 Yhdysvalloissa omaa historiaa arvostetaan ja esimerkiksi Port Townsendissä oli kylttejä kaupungin historiasta. Yhdessä taulussa oli kuva silloisella Main Streetillä, nykyisellä Water Streetillä kulkevasta ensimmäisestä Milwaukee Roadin junasta kaupungin keskustassa. Milwaukee Road oli ostanut bulvaanin avulla alueella toimineet rautatieyhtiöt jo 1915, mutta vasta 1925 Port Townsend sai varsinaisen kaupunkiaseman junalauttaterminaalin lisäksi. Kuvassa oleva juna on todennäköisesti paikallisjuna joko Deep Creekistä tai Port Angelesista.

Kuten kuvasta näkyy, Port Townsend oli hetken aikaa 1890-luvulla myös raitiotiekaupunki. Raitiotie oli hyvin paikallinen ja sen liikennöinti ei jatkunut montaa vuotta. Kaupunki on tänä päivänä noin 10 000 asukkaan kaupunki ja tuolla väestöllä raitiotie ei voi olla kannattava.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Port Townsend, WA Valtio: Yhdysvallat Koordinaatit: 48.11441 -122.7566 [Google Maps]
Muu tunniste
Sekalaiset: Raitiotie, Tapahtuma
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!