06.06.1978 / Landwasservisdukt, Sveitsi
06.06.1978 Matkustajajuna matkalla Filisurista Churiin Rhätische Bahnin kuuluisimmalla kivisillalla Landwasserviaduktilla. Veturina on Ge 6/6-sarjan kuusikselinen sähköveturi ja perässä vihreitä matkustajavaunuja kesäkuussa 1978. Kuvauspaikalle oli loppumatka kuljettava jalan ja varottava paikallisen Kuh-armeijan laskemaa miinakenttää. Miinat oli onneksi laskettu maan päälle, joten ne oli helppo havaita ja vältellä astumasta sellaiseen, varsinkin jos miinat olivat tuoreita. Vanhat miinat säistyivät huomaamattomiksi, mutta jonkin verran tehoa oli niissäkin säilynyt. Miinat oli helppo huomata, kun niistä lähti aromaattinen tuoksu ja kärpäsiä lenteli parvina.
Kommentit
| 24.01.2023 22:57 | Esa J. Rintamäki: | Kuh-armeijan "sotahuuto": Muumuu siellä, muumuu täällä ja joka puolla muumuu! Armeijan tuotokset eivät suinkaan olleet "Cargo 200", vaan Emmental-juustotahkoja, joita kuljetettiin markkinoille berninpaimenkoirien vetämissä rattaissa. - Vuh! - |
|
| 24.01.2023 23:29 | Hannu Peltola: | Berninpaimenkoira olikin Alppien yleiskone, samalta karvaturrilta hoitui niin vetotehtävät, lauman paimentaminen, (vahtiminen...?, no ei nyt sentään), ruoka-aikoina kotona olo ja rapsutuksien kerjääminen perheeltä. WUF! | |
| 25.01.2023 19:58 | Esa J. Rintamäki: | Hannu, kyllä berni vahtii, hyvinkin tarkasti. Kun itselläni oli Jutta ja hankin myös Maikki-pennun (Anssilan Fran-Mirabella), niin vanhempi delegoi vahtimisen tuota pikaa nuoremmalle, joka hiukkahölmönä hutkulana otti homman hoidettavakseen. Mitä bernin käyttökelpoisuuteen tulee, niin käytettiinpä niitä myös ruokanakin! Kun rodun löytymisen jälkeen pelastajana tunnettu professori Albert Heim rupesi etsimään jalostuskelpoisia uroksia, niin hän joutui havaitsemaan, että monetkin laadukkaat Dürrbachinkoirat (berninpaimenkoirien alkuperäinen rodunnimi) oli kastroitu. Syy: maistuivat siten paremmilta! Dürrbach löytyy Bernin kantonista. Berniläisten alkuperähän juontuu jo Rooman vallan aikoihin, kun armeijoiden sotakoirille syntyneet ylimääräiset pennut luovutettiin "alkuasukkaille" eli syrjäisten laaksojen talonpojille. Näissä laaksoissa koirat "kehittyivät" sitten ilman aikojaan. Talonpojat pitivät arvossa vetokykyisiä pihavahteja, jotka jättävät kissat ja kanatkin rauhaan, joten liian metsästysviettiset kokivat nopean lopun. Aivan aikojen alusta bernien esi-isiä olivat roomalaiset molossikoirat tai assyyrialaiset mastiffit. Tämä siis teoriassa. Itse olen kuullut vihjauksen, että vielä kauemmas taakse päin mennessä vastaan tulisi tiibetinmastiffeja. Joka tapauksessa, berniläisten ensiesiintyminen koiranäyttelyssä oli vuonna 1908. Rotumääritelmä oli laadittu samana vuonna. Rodun pelastamiseen oli vaikuttanut myös burgdorfilainen kauppias Franz Schertenleib. Bernhardilainen, vaikkakin "sukunäköisenä", on huomattavasti nuorempaa perua, 1600 - luvulta. St Bernhardin luostarin munkit alkoivat niitä viljellä pelastuskoiriksi. Niidenkin alkuperä oli molossikoirissa. Munkit suosivat lyhytkarvaista "berhantilaista", lumi ei tartu lyhyeen turkkiin. 1910-luvulla syntyneet bernit ovat aika lailla nykybernien kaltaisia. Newfoundlandinkoira Pluto von Erlengutin ja bernin Christine von Luxin myötä (7 pentua), ulkoasu parani hieman. Näistäköhän johtuen minun ekalla bernilläni oli räpylät varpaissa, kunnon uimarin tapaan? (Käyttäjä muokannut 25.01.23 20:00) |
|
| 25.01.2023 22:46 | Hannu Peltola: | Kiitos Esa kattavasta bernihistoriasta! Meillä eivät Iiris ja Bianca osanneet yhtään vahtia. Jos joku tuli ovelle, kuonosta irtosi ihan katu-uskottava vahtihaukahdus, mutta sen jälkeen häntä heilui vierasta odottaessa! | |
| 26.01.2023 02:58 | Esa J. Rintamäki: | Kivaa, Hannu! Rotuyhdistyksen kokouksissa joku joskus kertoi, että berni päästi vieraan pihaan, mutta ei päästänytkään enää pois, ennenkuin isäntäväestä joku "antoi vieraalle luvan". Kymenlaaksossa 1990-luvulla joku käyttii jänismetsällä koiranaan berniä, pärjäsi kuulemma hyvin. Eräässäkin perheessä oli pikkuvauva ja berni. Vauvan köllötellessä lattialla viltillä berni asettui viereen. Eräs kyläilevä täti meni ihastelemaan vauvaa, että ööt tööt. Berni laittoi tassunsa varovasti vauvan mahalle ja näytti hampaansa: - tämä on minun, jotta kauemmas siitä. Berni sanalla sanoen on kaikkien kotikoirien äiti ja perikuva! Se on ulkonäöltäänkin täysosuma, sveitsiläiset talonpojat uskoivat, että musta koira karkoittaa paholaisenkin. Suomessa rotua alkoivat harrastaa alkuaikoina enimmälti ruotsinkieliset naiskasvattajat (A-L Relander, G. Holm, J. Aminoff, jne). Sanotaankin bernin olevan pääasiassa naisten koira, helpon käsiteltävyytensä ansiosta. Se vaan, että niiden elinikä on lyhentynyt vuosien saatossa, sanotaanpa sitä syöpäroduksikin. Omistani meni kaksi imusolmukesyöpään. |