21.02.2022 / Pieksämäki asema

21.02.2022 Epäonnen Dm12-vuoro Pieksämäellä. HDM 723:n (Pieksämäki–Joensuu) lähtöaika siirtyi ensin reilulla puolella tunnilla siksi, että IC 143 (Helsinki–Tampere–Pieksämäki) kulki veturivian vuoksi myöhässä. Vaihtoyhteyden odottelun aikana myös tähän junaan tuli kuitenkin vikaa. Vikaa yritettiin korjata siten, että kaksivaunuisen junan ensimmäisenä yksikkönä ollut Dm12 4415 ajettiin ympäri, jolloin ensimmäiseksi yksiköksi tuli Dm12 4410. Ympäriajo ei kuitenkaan korjannut vikaa, vaan ongelmana näytti yhä olevan ainakin voimakas paineilmavuoto kytkimestä. Lopulta juna päätettiin reilu tunti aikataulunmukaisen lähtöajan jälkeen perua, ja paikalle tilattiin kaksi korvaavaa linja-autoa. Linja-autojen paikalle saapumisessa kesti noin tunti, eli lopulta matkaa päästiin jatkamaan kohti Joensuuta yli kaksi tuntia myöhässä.

Vikaa oli myös aseman kuulutuksissa, jotka junan perumisen jälkeen kertoivat pariin otteeseen taajamajunan olevan lähdössä Heinävedelle.

Kuvassa varikon asentajia yrittämässä saada Dm12-yksiköitä kytkeytymään yhteen ympäriajon jälkeen. Taustalla näkyy IC 144 lähdössä kohti Helsinkiä.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Panu Breilin
Lisätty: 21.02.2022 23:56
Junatyyppi
HDM: 723
IC: 144
Muu tunniste
Rautatieinfra: Muu rakennus
Sekalaiset: Henkilökunta, Muu ajoneuvo
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!