09.01.2022 / Välillä Nummela–Rajamäki
Tuomas Pätäri

09.01.2022 Mielenkiintoinen Veikon päivän tapaus oli tyhjiä rapuvaunuja sisältänyt (5)3647. Joskushan kuvio on ollut sellainen, että Kirkniemestä on lähtenyt aiemmin pohjoisesta saapuneita tyhjiä takaisin pohjoiseen matkalla jätettäväksi Lohjalle tai Nummelaan. Tälle junalle ei kuitenkaan ollut aikatauluihin moisia pysähdyksiä merkitty ja tässähän on kyseiset puunlastauspaikat jo ohitettu. Muutakaan selitystä ilmiölle en keksinyt rataosan parin päivän kulkuhistorian perusteella. Mutta: Onhan Kirkniemen tehtaalla toki puunpurkupaikka, joten olisiko tehdas huolinut puuta rautateitse? Onhan niin voinut tapahtua ennenkin, mutta en vain itse ole koskaan aiemmin havainnut sinne tapahtuvaa rautapuuliikennettä.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tuomas Pätäri
Lisätty: 10.01.2022 21:24
Junatyyppi
T: 53647
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit

11.01.2022 09:37 Tommi Koskinen: T 55674:n kulkupäivien perusteella puuntuonti tehtaalle on ollut vilkasta nimenomaan viimeisen puolen vuoden aikana. Vaunut viedään tehdasratapihalta purkupaikalle kahdessa osassa ja tyhjät vaunut palautuvat Riihimäen suuntaan normijunien mukana, joten siksi kuvassa taitaa olla vain puolikas normaalista rapurungosta.
11.01.2022 20:52 Tuomas Pätäri: Kiitos tiedoista! Viitaten kuvatekstiin, yksinkertaisin selitys on usein todennäköisin :) Näköjään tosiaan puolisen vuotta on useimpina tiistai- ja torstaiaamuina mennyt Tommin mainitsema juna Kirkniemeen. Hienoa että puuliikennettä menee nyt sinnekin, on jäänyt minulta vain huomaamatta. Eikä näitä vaunujen palautuksiakaan ole tässä puolen vuoden aikana sattunut vielä aiemmin kohdalle. Menojuna 55674:stä ei Vorgista näyttäisi vielä löytyvän kuvia.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!