08.08.2021 / Välillä Ypykkävaara–Vartius
Tuomas Pätäri

08.08.2021 Sr3-kaksikko tyhjävaunukuljetustyössä Vartiuksen radalla. Tein elokuussa kesän toisen retken pohjoiseen, tällä kertaa "itäisempään pohjoiseen". Sunnuntain olin varannut Vartiuksen rataan tutustumiseen ja koska sattui runsassateinen päivä, tyydyin kuvauspaikkojen osalta helppoihin ylikulkusiltoihin ja tasoristeyksiin. Voi sanoa, että metsäinen radanvarsimaisema oli jokaisella kuvauspaikassa kuin kopio toisistaan - radan mutkat ja mäet toki vaihtelivat - eli lähes tämän kuvan näköisiä kuvia tuli kaikista päivän kulkijoista! Rataosa kulkee myös monien avosoiden lävitse, mutta ilmankuvien perusteella ratapenkan reunuksilla kasvaa useimmissa paikoissa sen verran leveä puuvyöhyke, että avoimempaa suonäkymää on tarjolla vain muutamin paikoin. Olin muutaman sellaisen katsonut valmiiksi, mutta säästä johtuen jätin niille menemisen (mahdolliseen) toiseen kertaan. Rataosalla on kuusi ylikulkusiltaa, joista Lumiahon seudulla kaksi niin lähekkäin, että niistä on näköyhteys toisiinsa. Tämän kuvauspaikkana siis itäisempi niistä.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tuomas Pätäri
Lisätty: 01.09.2021 21:44
Junatyyppi
T: 5250
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

04.09.2021 18:40 Jussi Pajunen: Wau, Tästä ei mielestäni rautatiekuva parane. Ihan huippuotos mielestäni :)
04.09.2021 23:06 Ossi Rosten: Pohjoiseen? Keskisuomeen. Tuosta abaut yhtä pitkä matka Utsjoelle kuin Helsinkiin...
04.09.2021 23:23 Jouni Hytönen: Keski-Suomea tämä ei ole toki nähnytkään muuten kuin teknisesti etäisyyksillä mitaten. :)
05.09.2021 00:12 Ossi Rosten: Juurikin tuota rienaan, miksi sitä aluetta sanotaan Keski-Suomeksi joka on 300km etelämpänä kuin keskisuomi :)
06.09.2021 21:41 Tuomas Pätäri: Jos kuvatekstin ilmaisu häiritsee, sitä voi ajatella myös suhteellisena suuntana: Eli jo kuvausreissu vaikkapa johonkin Heinolaan on minulle sellainen, että voin kertoa reissanneeni pohjoiseen :)
07.09.2021 09:15 Jouni Hytönen: Lappeenrannastakin tarkasteltuna aika moni kuvausmatka suuntautuu jos nyt ei kohtisuoraan pohjoiseen, niin kuitenkin lähtöpistettä pohjoisemmaksi. :)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!