18.08.2020 / Lapijoki

18.08.2020 Ajoin toissapäivänä maanantaina 17/8 ja jälleen eilen tiistaina 18/8 itselleni uuden koulukaslenkin Eorjoen yhteiskoululta Lapjoen, Murtmon, Lutan ja Rikantlan kautta Lapjoelle. Vaikka useimmat reitin varren tiet ovat erinänsä tuttuja jo vuosikymmenten takaa, ei niitä pitkin ole kuitenkaan tullut kuljettua vuosikausiin. Renkaat pomppoilivat ja ikkunat helisivät nimismiehenkiharoissa vuoden 2006 Lahtikko-Scanian röhistessä niiden yli kuin kaikkein pahin kuuraketti.

Maanantaina en sitä vielä huomannut, mutta lenkin tiistainen toisinto tuotti tuloksen: Näin maantienposkessa pätkän Porkkanan kattoa nostettuna vaihtolavan katteeksi ja koristeeksi. Koska kyydissä oli yhä Saareen, Murtamoon, Hautaan ja Rikantilaan matkustavia yläkoululaisia, annoin muinaisjäännöksen levätä niillä sijoillaan ‒, olihan murkuilla epäilemättä kiire kuluttamaan elokuista iltaa läksytehtävien parissa. Sen sijaan saatuani kuorman puretuksi pitkin lintukotomaista maaseutua ‒ pölisevien sorateiden varsille, tuleentuvien ohrapeltojen laidoille ja kuusikoiden kätköihin ‒ tein sen rikoksen ja vääryyden, että pysäytin tyhjentyneen Scanian maantienposkeen sen hetken ajaksi, kunnes sain täräytettyä aukinaisesta sivuikkunasta puhelimella hätäisen räpsyn reliikistä.

Elokuussa 2019 otetussa mäpsikuvassa porkkanankappale näkyy makaavan samassa paikassa ilman (porkkana)laatikkojalustaansa. Junan katonpala on luultavimmin peräisin parin kilometrin päästä Eorjoen raviradalta, jonka läheisyydessä lojui aiemmin porkkanaraastetta.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Lapijoki Koordinaatit: 61.17512 21.66106 [Google Maps] [Karttapaikka]
Kuvaaja: Ari-Pekka Lanne
Kuvasarja: Porkkanalaatikko
Lisätty: 19.08.2020 01:10
Muu tunniste
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Vuodenajat: Kesä

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!