Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 12.04.2014 13:02 Ari-Pekka Lanne  
  Meillä oli keväällä 2006 ammattikorkeakoulun puolesta maratooni-tilausajoreissu, "ekskursio". Lähdettiin matkaan sunnuntai-iltapäivällä 19/3 ja Raumalle palattiin lauantaiaamulla 25/3. Poikettiin Ruotsin ja Tanskan puolella, kierreskellen vähän logistiikka-aiheisia mestoja – Coopin jalkapallokenttien laajuista kuivamuinavarastoa, Göteborgin satamaa, Kombifraktin rekkaterminaalia ja sen sellaisia. Kyllähän kuljettajamme neuvoi jo ensimmäisessä kuulutuksessaan Rauman ja Ihoden välillä säännöstelemään täyteen buukatun, 50-paikkaisen linkkarin paskahuussin käyttöä, kun kemiallisen veskin tyhjennyspaikkoja ei maailman varrelta ihan joka kadunkulmasta löydä. Jossain Tukholman paikkeilla kuulimmekin jo onnittelukuulutuksen, sen johdosta kun vessan säiliö oli kojetaulussa palavan merkkilampun perusteella piripinnassa ja näinmuodoin poissa käytöstä.

Silmiin pistää hieman Juhan edellä kirjoittama lause "Pitkään siinä ainakin sai ihailla bussia". En tiedä, välttämättä siinä ei ollut kyse siitä "kävystä" mitä epäilen, mutta valotanpa siltikin hieman "onnistuneen yöpikavuoron reseptiikkaa" – jos vaikka joku vaununkäyttäjä, olkoon pikitie- tai kiskopuolelta, saisi siitä tärpin omaan työskentelyynsä. Ja onhan laivoissakin vastaavia matkustamosaleja hytittömiä, nuukia matkamiehiä varten – lentokoneessa en olekaan ollut koskaan, joten siitä puolesta en osaa sanoa mitään. Linja-autonkuljettajan, siinä missä konduktöörinkin, työhön liittyy valtavasti isompia ja pienempiä niksejä, joista kaikista ei mainita sanaakaan koulutuksessa tai oppikirjoissa. Maailman varrella niitä tulee vastaan, ja erityisen hyvin niitä oppii erottamaan, jos ammattilainen itse paitsi tekee työtään päivittäin, myös kokeilee silloin tällöin matkustajan ominaisuudessa palvelua ja reissailee.

Vastakkaisessa ääripäässä paikallisvuoroautot ovat pimeän aikaan kirkkaasti valaistuja, aivan kuin leikkaussaleja. No, ehkä niissä onkin pidemmän matkan vaunuja oleellisempaa lyhyen, muutaman pysäkin- tai seisakkeenvälin mittaisen hyppäyksen näppärä ja sujuva hulahtaminen kuin matkustusmukavuus. Matkustajat vaihtuvat tiheään ja ripeästi, joten heidän on hyvä nähdä askeleensa kulkuneuvon sisällä, ja nähdä etteivät unohda tavaroitaan penkkien väliin. Mutta yöpikavuorossa ja yöpikajunan päivävaunussa matkustajien parasta ajatteleva kuljettaja tai konduktööri säätää valaistuksen mahdollisimman kelmeäksi, jolloin matkustajat voivat halutessaan nukkua leikkaussalivalaistuksen häiritsemättä, tai ihailla ikkunoiden läpi hienoa kuutamomaisemaa, erityisesti mentäessä vauhdilla Pohjanmaan suuria jokia, kuten Lestijokea, joka jäi edellä mainitsematta, ylittävien siltojen yli – näkemättä ikkunasta pelkkää oman kuvajaisensa heijastumaa. Eihän kukaan omalla autolla ajellessakaan käytä kabiinivaloja päällä – ainakin harvemmin sellaista tienpäällä näkee. Linja-autonkuljettajalla on laaja valinnanmahdollisuus käytössään matkaa valmistellessaan ja myös matkan eri vaiheiden aikana kojetaulustaan käsin, mitä tulee matkustamon valaistukseen.

Pitkämatkaisen yöpikavuoron lähtiessä lähtölaiturista, olisi istumapaikkakohtaisten lukulamppujen – joita matkustajatkin voivat sytytellä ja sammutella mielensä mukaan – syytä olla pimeinä, mutta matkustajien vapaasti sytytettävissä. Jotkut niitä sitten sytyttelevät, jos vaikka haluavat lueskella. Jos lukulamput sen sijaan kaikki palaisivat lähtiessä, ja matkustajia tulisi kyytiin runsaasti, olisivat ne lähes kaikki jo alkumatkasta sammutettuina. Se on selkeä osoitus siitä, että matkustajat pääsääntöisesti viihtyvät hieman himmeämmin valaistussa matkustamossa pimeään aikaan. Jos taas matkustajia olisi vain vähän, palaisivat lähes kaikki lukulamput vielä muutaman tunnin päästä lakisääteiselle 45-minuuttiselle tauolle tultaessa, kun kukaan ei olisi ollut niitä sammuttelemassa, jolloin kuljettajan olisi sammutettava ne kaikki kojetaulussaan olevalla kytkimellä välttääkseen akkujen tyhjentymisen. 45 minuutin joutokäyttöhän ei tule kyseeseen – muuten tulee savustettuja matkustajia… Tässä tilanteessa törmättäisiin myös sellaiseen pieneen käytännön harmiin, että jos tällöin kyydissä olisi yksikin lukutoukka, joka haluaisi pitää omaa lukulamppuaan päällä tauon aikana, se ei olisi mahdollista, koska kuljettaja on sammuttanut kaikki lukulamput kojetaulustaan.

Käytävävalaistuksen kirkkautta kuljettajan on mahdollista säätää milloin hyvänsä. Jos lattianrajassa on asennettuina himmeät ledit, niin kuin useimmissa yöpikavuoroautoissa onkin, tulisi kaikki käytäväkattoloisteputket syytä pitää sammutettuina suurimman osan matkasta – ainoastaan suuremmilla väliasemilla, joissa vaihtuu paljon matkustajia ja käytävällä on runsaasti trafiikkia ja vilskettä, käytäväkattolamppujen polttaminen suurella liekillä on perusteltua. Pimeillä, pitkillä, jopa satojen kilometrien valtatietaipaleilla riittää, kun kelmeät käytävälattialedit ja korkeintaan satunnaiset lukulamput palavat – silloin matkustajat näkevät poiketa paskahuussissa tai ostamassa kuljettajalta virvokkeita, kun taas he jotka haluavat katsella kuutamomaisemia tai nukkua, voivat niin tehdä kirkkaan leikkaussalivalaistuksen sitä häiritsemättä. Tokihan parkkiintuneilla tosireissaajilla on matkassa mukana silmälaput, mutta suurimmalla osalla ei ole.