Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 09.10.2013 21:52 Petri Miikkulainen  
  Kuvassa on todennäköisesti Kouvolan juna. Muistelen, että illalla lähtivät peräkkäin junat Kouvolaan (2005???) ja Tampereelle (3013). Jälkimmäinen oli jossain vaiheessa Helsingin ajossa ja sattui omallekin kohdalle joitakin kertoja. Se olisi todennäköisesti näkynyt nytkin kuvan oikealla puolella. Kouvolan juna lähti näistä kahdesta hieman aiemmin, ja vaunusto oli kutakuinkin tämäntyyppinen. Tampereen junassa taisi olla enimmäkseen kontteja.
kuva 21.09.2013 14:43 Petri Miikkulainen  
  Rumakaan ei ole vielä Ruma, vaikka muuten ruma saattaa ollakin. Victoria näköjään oli Victoria jo 23 vuotta sitten.
kuva 11.05.2013 00:46 Petri Miikkulainen  
  Kyllä noita kuntakylttejä vaan monessa paikassa on, tai ainakin ollut. Esimerkiksi Kihniö/Jalasjärvi -raja on merkitty Ratikylän ja Madesjärven välillä. Sitä en kyllä muista, puhutaanko siinä pitäjistä vai kunnista. Yleisiä nämä ovat muuallakin, kun poistutaan ruuhka-Suomen pääradoilta. Hyvinkää-Karjaa välillä niitä ei kyllä ole.
kuva 24.04.2013 13:48 Petri Miikkulainen  
  Riihimäen ympäristössä on useampikin juna 3xDv12-vedolla, mm. öisin kulkeva 3640 Hl-Lpo. Myös ne junat, joissa Ri käytössä olevat, Tpe varikon Dv:t vaihdetaan huollettuihin, kulkevat usein kolminvedolla.
kuva 12.12.2012 20:47 Petri Miikkulainen  
  Ajattelinkin että onpa vieras kuvakulma. Mutta jos ollaan kantasataman puolella, niin sehän selittää asian, sillä puolella en koskaan käynyt. Ainoastaan välipihalla ja syväsatamassa. Sinne on näköjään pystytetty uusia opastimia?
kuva 12.05.2012 16:08 Petri Miikkulainen  
  Todennäköisemmin Helsingin päästä, A-alkuisesta rekkarista päätellen. Hämeessä H tai I olisi yleisempi. Enää sitä ei taida mistään huomata, mutta vielä n.10 vuotta sitten esim. nelostiellä huomasi selvästi, miten X:t alkoivat vaihtua O:ksi Pihtiputaan jälkeen. Samoin Kemiä lähestyessa O:t alkoivat vaihtua L:ksi.
kuva 08.05.2012 19:14 Petri Miikkulainen  
  Komee on. Heti tuli mieleen Kummelin sketsi "työkoneiden arvonta", jonka selkeästi hävisin ;) Ajoin meinaan tuntia myöhemmin tuon toisen Helsinkiin.
kuva 10.05.2011 17:01 Petri Miikkulainen  
  Vanha kysymys, mutta lisää vastauksia:
Hausjärvi (4): Ryttylä, Hikiä, Oitti, Mommila
Kärkölä (2): Lappila, Järvelä
Nastola (3): Villähde, Nastola, Uusikylä
Hämeenlinna (2): Hämeenlinna, Iittala (Parola kuuluu Hattulaan, joka ei liittynyt Hml:n suurkuntaan)
jne....
kuva 13.04.2011 22:05 Petri Miikkulainen  
  Käsittääkseni Seinäjoen vanha talli. Joskushan sitä vois kysästä kun taas sielläpäin liikkuu, ellei joku täällä ehdi kertoa ensin? Tampereellakin vanha talli on asemaa vastapäätä, koska lienee ollut käytössä... Voisin veikata että sekä Seinäjoen että Perkiön (Tampere) varikot ovat suurinpiirtein saman ikäisiä.
kuva 03.02.2011 19:02 Petri Miikkulainen  
  Ja varmaan S81 kyseessä. Tulin tuolla yövuorosta kotiin (Psl-Ri) ja meinasin jatkaa matkaa Hämeenlinnaan saakka pehmeillä ja kunnolla kallistuvilla penkeillä :D
kuva 29.12.2010 21:56 Petri Miikkulainen  
  Ei ole missään nimessä tarkoitus paukutella henkseleitä, mutta Mikon kommenttia on pakko korjata. Noin 2,5 vuotta sitten lähdin IC2-181:llä Helsingistä Tampereelle reilusti myöhässä. P265 pääsi Tikkurilaan saakka edellä, joten jäin siinä vielä lisää myöhään ja lähdin Tikkurilasta 32 minuuttia myöhässä. Perässä oli vain neljä kaksikerrosvaunua ja keli oli kesäisen hyvä. Tampereelle tultiin 15 minuuttia myöhässä. Riippuu junasta ja kelistä, onko mitään mieltä lähteä tällaista edes yrittämään, mutta nyt kaikki sattui kohdalleen, pyörä piti ja väriä löytyi...

Suurin merkitys ei ole huippunopeudella vaan kiihtyvyydellä. Kun S94 korvattiin toissa keväänä IC2-kalustolla Tpe-Hki, huippunopeutta oli käytössä 40 km/h vähemmän. Silti asemille tultiin etuajassa, koska Sr2 muutaman vaunun kanssa kiihtyy vähän eri tavalla kuin pendo, jonka kiihtyvyys tuntuu perustuvan sekuntikellon sijasta almanakkaan ;)
kuva 04.11.2010 20:31 Petri Miikkulainen  
  Viime kesänä toin Dv12:lla autovaunuja Helsingin asemalle yöpikajunan lähtöraiteelle. Laiturilla oli ryhmä japanilaisia turisteja, jotka laittoivat hengityssuojat saman tien kun olivat veturin kohdalla. Mutta veturihan ei ollutkaan vihreä, joten mistä turistiparat olisivat tunnistaneet sen ekoveturiksi? ;) Onneksi tätä virhettä ollaan korjaamassa...
kuva 24.10.2010 22:50 Petri Miikkulainen  
  Kuljettajallakin vanhan mallin virkapuku, tämä nykyinen ja kohta poistuva malli taisi tulla käyttöön 1993. Tuosta vanhasta mallista näkyy lyhyt väläys tässä linkissä, kohdassa 2.50: http://www.youtube.com/watch?v=vaIwhDSRY​OM - Joku vanhempi kuljettaja voi sitten kertoa, kuinka ahkerasti noita tyylikkäiksi ja mukaviksi kehuttuja kamppeita päällä pidettiin ;D
kuva 16.08.2010 21:55 Petri Miikkulainen  
  Joo, olin. Hieno kokemus, kyllä lomapäivän voisi huonomminkin viettää :)
kuva 16.08.2010 18:25 Petri Miikkulainen  
  Hieno kuva! Kuvaajia riitti reitin varrella paljon. Kyllä nämä näköjään ihmisiä kiinnostavat :)
kuva 22.07.2010 00:27 Petri Miikkulainen  
  Kuljettajan kannalta katveet huonontavat näkyvyyttä todella pahasti. Liekö tyypillinen ranskalainen tapa ajatella, "tyyli ennen tarkoitusta".
kuva 07.05.2010 22:18 Petri Miikkulainen  
  Ja turvalaitteen sangan "pidike" - Vv15/16 tyyliin ;) Onkohan sama tarkoitus? (eihän niistä juniori mitään tiedä, isot pojat vaan kertoneet...)
kuva 03.05.2010 11:26 Petri Miikkulainen  
  Jos ei olisi teksteistä lukenut että voimansiirto on hydraulinen, niin noita neljää mittaria voisi luulla ratamoottoreiden virtamittareiksi. Mitäs ne muuten ovat? Kaksoispainemittari samanlainen kuin meilläkin. Näköjään ollaan paikallaan, kun tehokahva on keskellä ja jarrujohdossa 4 bar?
kuva 25.06.2009 15:50 Petri Miikkulainen  
  Näköjään Darwin ollu päiväunilla. Tämäntyylisiin kuvauspaikkoihin vois bongariporukka itte puuttua. Enpä haluaisi ajaa mutkan takaa sillalle ja nähdä kiskojen vieressä harrastajan kamera kaulassa...
kuva 12.06.2009 17:43 Petri Miikkulainen  
  No ei tosiaan ollut, mukavasti meni matka kaikin puolin :) Paperit on varmassa tallessa kotona ja kuviakin on, mutta en tiedä onko niissä enää mitään uutta, täällä on jo niin paljon hyviä kuvia ko. viikonlopun tapahtumista...
kuva 09.06.2009 21:16 Petri Miikkulainen  
  Hieno kuva, pääsi samantien taustakuvaksi!
kuva 08.06.2009 18:17 Petri Miikkulainen  
  Kieltämättä aika mielenkiintoisilla säännöillä tultiin Haapamäeltä Riksuun. Hpk-Tpet välillä sn oli 60 johtuen hinattavasta Tk3:sta. Kuten edellä luki, liikennepaikkojen kohdalla sn on 50. Mikä sitten on liikennepaikka? Kolhon läpi olisi saanut ajaa 60 km/h, koska se on "vain" seisake/linjavaihde. Mutta Haviseva pvp on liikennepaikka, siellä olisi pitänyt pudottaa 50 km/h. Siis aivan täysin aseman näköinen paikka ei olekaan liikennepaikka, mutta puolenvaihtopaikkapa on. Taitaa olla vaarallisempi? Käytännössä molemmissa pysähdyttiin eri syistä (laakerien rasvaus, punainen opastin) joten sn:ää ei ajettu. Ja tosiaan vaihdenopeus Hpk-Tpet 20 km/h. Tampereelta Riihimäkeen tultiin vaihtotyönä, jossa nopeus on 35 km/h niin vaihteessa kuin suoralla. Olisi ollut täysin mahdollista, että esim. Havisevalla olisi ollut puolenvaihto. Silloin sn80 vaihteesta olisi ajettu 20 km/h, Tampereen eteläpuolella taas sn35 vaihteessa ajetaan 35 km/h kuten vaihtotöissä yleensäkin... Tämä oli mulle ensimmäinen "harjotusajo" Dr12:sta, täytyy kyllä sanoo että on hieno peli! :)
kuva 29.05.2009 21:12 Petri Miikkulainen  
  No tokihan suolla on ennenkin ajettu, samoin kuin ennen ajettiin höyryllä ja 1000t oli iso juna. Suolla on vaan paha nostaa nopeuksia ja akselipainoja.
kuva 07.03.2009 12:19 Petri Miikkulainen  
  Oltiinpa maalaamisesta muuten mitä mieltä hyvänsä (mun ei varmaan tarvitse omaani enää toistaa), paikka on kyllä väärä. Sen verran nuokin vaatii keskittymistä, että hiljainen ja heikkovaloinen Sr2 jää huomaamatta. Vaikken sprayporukkaa muuten arvostakaan, en halua että jäävät alle.
kuva 25.02.2009 20:38 Petri Miikkulainen  
  Kyllä ne ainakin näillä näkymin tulee pysymään, ei nämä sulje pois toisiaan. Nuo vihreät vaan näkyy veturiin paremmin. Itsekin huomasin ne vasta viime lauantaina, mutta ajan Hki-Tku väliä aika harvoin. Muistaakseni juuri Hajalan kohdalla oli myös sellainen kyltti, jossa km-lukeman alla lukee "lyhyt kilometri". Pieni oikaisu sillä kohtaa.
kuva 18.01.2009 21:35 Petri Miikkulainen  
  Olisko ollut liian hienojakoista hiiltä? Silloin se ei pala vaan sulaa "lasikakuksi" arinan päälle ja estää vedon tulipesässä. Höyrynpaine laskee ainakin pienessä JMR:n Tubizessa äkkiä alle käyttöpaineen, tämän käyttäytymisestä en tiedä mutta varmaan lopputulos on sama.
kuva 11.01.2009 21:46 Petri Miikkulainen  
  ...tai Jyväskylään.
kuva 11.01.2009 20:35 Petri Miikkulainen  
  Olisko Haapajärvi? Kuvaajasta katsottuna Iisalmi vasemmalla, Ylivieska oikealla. Tuo sivuraide menis silloin sahalle.
kuva 30.12.2008 11:54 Petri Miikkulainen  
  Yritin muokata edellistä, mutta siinä onkin näköjään aikaraja... Muistanko oikein, että Hangosta tullessa päärataa suojaava opastin oli vielä 80-luvun lopussa ihan aseman takana, vähän tästä kuvasta takavasemmalle, ja Hangosta saapuvat rahdit odottelivat värejä kevyenliikenteen ylikäytävän takana? Muistaakseni junat ainakin seisoi silloin sillä kohtaa. Deeveripari on metrin korkeudelta katsottuna vaikuttava näky, olisiko vaikuttanut myöhempiin ammatinvalintoihin? :) (vek-kurssille 2006) Tosin kaikkihan sen ikäisenä oli hienoa, mikä liikkui, piti ääntä ja oli Corollaa isompi. Toisilla se menee ohi, joillakin ei kai koskaan :) Mukava kuva! (Käyttäjä muokannut 30.12.2008 11:54) (Käyttäjä muokannut 30.12.2008 11:55)
kuva 30.12.2008 11:44 Petri Miikkulainen  
  Hyvinkää 12 vuotta myöhemmin: http://vaunut.org/kuvasivu.php/54103
kuva 30.12.2008 11:31 Petri Miikkulainen  
  Hyvinkää 12 vuotta aiemmin: http://vaunut.org/kuvasivu.php/54088
kuva 19.12.2008 19:05 Petri Miikkulainen  
  Mukailtu tarina Vml:n historiikista tämäkin, oliskohan jopa ollut Orivedeltä: Js (lähtöluvan annettuaan): "No miksi juna ei lähde?" Vek: "Juna ei lähde, koska junalla ei vielä ole lähtöaika." Js: "Luuletko olevasi joku jumala?!" Vek: "Ei... en minä luule olevani jumala, mutta sen tiedän, ettei kuljettajan ja jumalan väliin junasuorittaja sovi."
kuva 06.12.2008 01:26 Petri Miikkulainen  
  Väri sinänsä on mun mielestä nätti, uutena. Vanhana taas... http://vaunut.org/kuvasivu.php/53507 Ehkä vähän paremmin säitä kestävä väri olis parempi. Tuon liiterin muotoilua en kyllä tajua, niinkuin en muutakaan nykytaidetta ;) Anteeksi vaan maalaisuuteni.
kuva 05.12.2008 12:58 Petri Miikkulainen  
  Aika "komee" rakennus tuolla taustalla. Taitaa olla arkkitehdissa vähän taiteilijan vikaa, punaviini ainaskin on virrannut kiitettävästi...
kuva 26.11.2008 16:38 Petri Miikkulainen  
  Ollessani muutama vuosi sitten kuorma-auto/ rekkahommissa, tuli käytettyä "ohituslupaa" vilkuttamalla kerran tai pari oikealle. Monesti ohittaja kiitti vilkulla tai käden heilautuksella, tuli hyvä mieli molemmille. Kerran tosin meinasi tulla vaaratilanne Lh-Ri tiellä, epävarma naisautoilija kärkkyi pitkään perässä, pitkän suoran alkaessa näytin sitten että anna mennä. No, se mietti ja mietti, että uskaltaisko, lopulta sitten mutkassa ja tuplakeltaisilla päätti, että "jos ammattikuski näytti noin, niin sitten sitä varmaan voi mennä." Oma ja vastaantulijan väistö ja (äkki)jarrutus ja hyvä tuuri riittivät sillä kertaa estämään kolarin... Oma lukunsa on itänaapurin käyttämä "ohituslupa", hyvä tarkoitus siinäkin on, mutta kun käsite "turvallinen ohituspaikka" on meillä ja Venäjällä vähän eri asia. No, vähän mentiin aiheesta sivuun :)
kuva 09.11.2008 14:28 Petri Miikkulainen  
  Niin kummassas tää ny oli, Petäjävedellä vai Keuruulla? :) Vai onko siellä tehty kuntaliitos mulle kertomatta?
kuva 23.10.2008 17:15 Petri Miikkulainen  
  Nimenomaan! :D
kuva 23.10.2008 14:48 Petri Miikkulainen  
  Mä oon tota jo vähän aikaa seuraillut, et koska romahtaa. Mitähän jos laskis pendolla 200 lasissa ohi molemmat pillit pohjassa...? ;)
kuva 16.10.2008 18:55 Petri Miikkulainen  
  Jaa? Sit on mulla ollu väärä käsitys. Oon luullu et juurikin Rauma, Hamina, Kotka, Sköldvik ja Vainikkala olis puhtaita päivystyspaikkoja. Nuo muut varmasti onkin, tosin Vna miehet käy kai Raipossa. Mut hyvä kun korjasit...
kuva 16.10.2008 14:45 Petri Miikkulainen  
  Sen verran pientä korjausta, että ennemminkin kuljettajan työvuoro on puolessa välissä. Tpe miehet ajavat nuo raumalaiset, kun taas Rauman omat kuljettajat hoitavat päivystyksen. Kuvat on kyllä hyviä :)
kuva 27.08.2008 17:33 Petri Miikkulainen  
  Arvataan. Tuostahan haarautuu Kv tulotolpan jälkeen oikoraiteet sekä Luumäen että Kouvola Tavaran suuntiin ja sama lukema varmaan löytyy ainakin toiselta raiteelta. Olisko tämä näin merkitty sekaannuksen välttämiseksi?
kuva 13.03.2008 22:05 Petri Miikkulainen  
  Vielä 2006 ja 2007 Tikkurilan ja Kauniaisten järkkärit ajettiin aina välillä Dv16:lla, sekaan vaan ja sn 80. Siinäkin kyllä saattoi liikenteenohjaus kieltää ajon ilman jkv:tä, sitten piti kaivaa seepra. Välillä varamies lähti, jos vuorossa oli nuorempi heiton kuljettaja, joilla ei monellakaan seeprakorttia ole. Mistä sitten mahtoi johtua, että joku salli ajaa "votvotilla" linjalla ja joku toinen ei? Joku ohjauspuolen kaveri vois kertoa.
kuva 12.03.2008 20:48 Petri Miikkulainen  
  Taitaa eniten riippua valtakunnanohjaajasta, saako väliasemalta jatkaa ilman jkv:tä ja jos saa, niin minne. Itse olen parikin kertaa ajanut luvan kanssa ihmiset kyydissä ilman jkv:tä, sn tippuu silloin 80:een. Vek ottaa yhteyttä kaukoon ja pyytää lupaa ilman jkv:tä ajoon. Kauko sitten soittaa valtakunnanohjaajalle ja kysyy lisäohjeet ja kertoo ne kuskille. Lähtöasemalta ei kuitenkaan saa lähteä, olipa kysees Kirkkonummi tai Kolari.
kuva 26.01.2008 15:18 Petri Miikkulainen  
  Kovasti muistuttaakin Sr1:stä. Tuo suuntakahva näyttää vaan oudolta, ihan kuin olisi neliportainen? Onkohan niin, että taaksepäin on vain käsikäyttömahdollisuus? Toisaalta ainakin Sr1:n sähköjarru putoaa silloin pois pelistä. Harvoinpa sitä taaksepäin ajaessa tarttee, lähinnä jos painaa mäkeä takaisin alas vauhdinottoa varten ... nimim. kokeillut ;) yli 2000-tonnista Sim-letkaa on ikävä pidätellä pelkillä ilmajarruilla...
kuva 02.01.2008 12:56 Petri Miikkulainen  
  Olisko Varkaudesta? Ajankohtaa ei kysytä, mutta veikataan 1980-luvun loppua.
kuva 08.08.2007 00:29 Petri Miikkulainen  
  Tervetuloa munkin puolesta :) ko. paikalla Sm4:n sn on 160 km/h, mutta Lh-Mlä välille riittää hyvin 130-140 km/h. Toiseen suuntaan saakin mennä "kahva laidassa".
kuva 04.08.2007 16:02 Petri Miikkulainen  
  Savonlinna-Kauppatori?