Hannu Peltola: Firth of Forth – kaikkien rautatiesiltojen kuningatar

Firth of Forthin rautatiesilta on todellinen siltojen kuningatar. Sillan rakentaminen alkoi 1882 ja silta avattiin liikenteelle 4.3.1890. Silta oli valmistuessaan jänneväliltään pisin rautatiesilta ja vuodesta 1919 lähtien se on ollut toiseksi pisin. Sillan jännevälit ovat 521 metriä ja kokonaispituus on 2467 metriä. Sillan korkeus vedenpinnasta on nousuveden aikana noin 46 metriä eli sillan voi alittaa todella suuret alukset. Silta on todellinen jättiläinen ja kuvissa sen mittasuhteista on hankalaa saada käsitystä.

Firth of Forthin rautatiesilta yhdistää North Queensferryn ja South Queensferryn pikkukaupungit Forth-joen molemmilla rannoilla. Sillalla on kaksiraiteinen rata, joka oli sillan valmistumisesta aina valtiollistamiseen 1.1.1948 saakka erillisen Forth Bridge Railway Companyn operoima. Yhtiön omistivat alkujaan yhdessä North British Railway, Midland Railway, North Eastern Railway ja Great Northern Railway. Vuoden 1923 järjestelyn jälkeen yhtiön omistajina olivat London Midland and Scottish Railway (30%) ja London and North Eastern Railway (70%).

Rautatiesillan lisäksi Forth-joen ylittävät vuonna 1964 avattu riippusilta Forth Road Bridge ja vuonna 2017 avattu M90-moottoritien Queensferry Crossing –silta. Nämä kolme siltaa muodostavat upean kokonaisuuden 1800-, 1900- ja 2000-lukujen rakennustekniikasta. Jokainen silta on todella massiivinen ja hienosti omanlaisensa: https://en.wikipedia.org/wiki/Forth_Road​_Bridge#/media/File:The_Firth_of_Forth_a​nd_its_bridges_(geograph_5831091).jpg

Firth of Forthin silta on varsin kattavasti edustettuna myös Vorgissa: http://vaunut.org/kuvat/?t=forth Kuvan http://vaunut.org/kuva/128848?t=Forth kommenteissa Eljas totesi, että sillalla olisi mahdollista kuvata 1.8.2019 höyryveturi. Tämä maininta käynnisti minulla Skotlannin matkan suunnittelun ja mm. mahdollisti tämän kuvasarjan. Kuvasarjan kuvaaminen tapahtui juuri kovan sadekuuron aikana, eli kuvista välittyy hyvin skotlantilaisen sadepäivän harmaus!

kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Näkymä North Queensferryn majakalta Firth of Forthin sillalle. North Queensferryn laiturilla on yleisölle avoin vanha majakka, jossa pääsee...
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Sarjan 170 moottorijuna ylittää parhaillaan Firth of Forth –sillan pohjoisempaa siltajännettä. Junaa tuskin erottaa massiivisten...
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Sarjan 170 mootorijuna on lähestymässä sateen keskellä sillan pohjoispäätä ja North Queensferryn asemaa. Kuvassa näkyy myös majakka, josta...
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Sarjan 158 moottorivaunu on lähtenyt North Queensferryn asemalta hetkeä aikaisemmin ja kuvassa juna on juuri saapumassa Firth of Forthin...
2 kommenttia
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Siltajänteen keskeltä nouseva savu paljastaa, että jotain poikkeuksellista on tapahtumassa! Kuvassa Scottish Railway Preservation Societyn...
5 kommenttia
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Teletötteröity näkymä Scottish Railway Preservation Societyn nostalgiajunasta Forth of Firthin pohjoisemmalla siltajänteellä.
2 kommenttia
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

SRPS:n nostalgiajuna siltarakenteiden keskellä. Juna lähti 9.30 Linlithgowsta noin 10 kilometrin päästä ja nyt klo 9.40 juna on ylittämässä...
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

SRPS:n nostalgiajuna on kuvassa juuri ylittänyt varsinaisen Firth of Forthin sillan ja nyt juna on pohjoispään lähestymissiltajänteillä....
2 kommenttia
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Nostalgiajunan peräpäässä oli apuveturina 37-​sarjan dieselveturi 37 685 Loch Arkaig. Apuveturin kuski morjestaa kuvaajaa iloisesti....
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Yleisnäkymä Firth of Forthin sillalle North Queensferrystä kuvattuna. Sillan toisella puolella erottuu South Queensferryn pikkukaupunki....
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Katamaraani antaa mittakaavan siltajänteen 46 metrin alituskorkeudesta.
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Zoomattu näkymä GB Railfreightin sepelijunan peräpäässä puskevasta 66 704 –veturista. Junan etupää on jo kääntynyt Firth of Forthin...
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

SRPS:n nostalgiajuna on kiertänyt Fife Circle –rengasradan ja kuvassa juna on juuri tulossa ulos North Queensferryn pohjoispuolella olevasta...
7 kommenttia
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

SPRS:n nostalgiajuna North Queensferryn asemalla. Höyryjuna-​ajelut ovat suuria tapahtumia Britanniassa ja täälläkin asema oli mustanaan...
Ei kommentteja
04.08.2019 Hannu Peltola
kuva
North Queensferry, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Nostalgiajunan peräpäässä hyrskytti kuuluvasti 37 685 Loch Arkaig. Tämä on ainoa kerta, kun olen nähnyt ja kuullut 37-​sarjan ajossa...
5 kommenttia
04.08.2019 Hannu Peltola

Hakuehdoilla löytyi 15 kuvaa

Kommentit

14.09.2019 23:31 Jorma Toivonen: Kiitokset Hannu kuvistasi hienosta sillasta - eipä tarvitse enää itse lähteä Skotlantiin.
15.09.2019 11:04 Pasi Seppälä: Kiitokset taas hyvistä kuvista ja teksteistä. Toisin kuin Jormalla, nyt alkoi Skotlannin matka kiinnostaa entistä enemmän.
15.09.2019 16:08 Hannu Peltola: Kiitoksia Jorma ja Pasi! Jormalta on monia upeita kuvia Englannista ja voin kyllä suositella myös Skotlantia. Minusta on tullut aivan Skotlanti-fani hienojen maisemien, monipuolisen junaliikenteen ja erinomaisten paikallisten tuotteiden ansiosta! Glasgowiin ja Edinburghiin on helpot ja varsin edulliset lentoyhteydet. Ainoa haaste on, että siirtymiset paikan päällä vaativat aikaa.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!