Jorma Toivonen: Tk3 1140:n siirto Haapamäelle

Tampereen "Montussa" oleva veturin seisontaraide (701?) on purku-uhan alainen, joten yksilö täytyi saada turvaan muualle, HMVY:n varikolta, Haapamäeltä, löytyi toistaiseksi tilaa veturille.

Tk3 1140 valmistui Tampellalta vuonna 1947. Uransa viime vaiheina veturi täyskorjattiin Vaasan konepajalla, josta siirtyi syksyllä 1967 Iisalmeen varaveturiksi (ulkona kylmänä). Kesällä 1968 käväisi muutaman keikan ajamassa Kontiomäellä ja loppuvuodesta siirtyi takaisin Iisalmeen odottelemaan tulevaa. V.1970 veturi siirrettiin Pieksämäen kautta Lievestuoreen kriisivarastoon, josta se siirrettiin Haapamäen höyryveturipuistoon heinäkuussa 1986. Vuonna 1990 veturia kunnostettiin ulkoisesti ja se siirrettiin Saviolle Fanfaarin huvipuistoon. Vuonna 1997 siirto Tampereelle, jossa vietti kymmenisen vuotta sisällä hallissa ja senjälkeen ulkosalla pressuilla suojattuna.

kuva
Vilppula

Tk3 1140:n siirto Tampereelta Haapamäelle on saapunut Vilppulaan. Hetki odotellaan Mäntästä saapuvaa vaihtotyötä ja matka jatkuu hieman...
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Siitama

Siitaman lähistöllä oli seuraava Tk:n laakereiden lämpömittaus, ei ongelmia, joten 35km/h:n nopeutta voidaan käyttää edelleen. Seuraava...
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Kangasala

Vka-​Kg välillä noudatettiin sn 20 nopeusrajoitusta, ellei poikkeavaa ilmene nopeus voidaan nostaa 35km/h:iin -​ kylminä kävivät...
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Jotain puuttuu "Montusta"...
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere tavara

Dv15:n ympäriajo Perkiössä, kolme eri vuosikymmentä -​ Tk3 1140 Tampella 1947, Dv15 1991 Lokomo 1961, Dr14 1860 Lokomo 1970.
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Tk3:n matka Haapamäelle on valmiina siirtymään "Montusta" "Perkiöön", josta ympäriajon jälkeen Tk:n uudelle sijoituspaikalle Haapamäelle.
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Lämmittäjälläkin näyttäisi olevan kaikki tarpeellinen käytössä.
1 kommentti
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Myös kuljettajan puolen varusteet näyttävät olevan täydelliset.
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Kaikki mittarit ovat omilla paikoillaan Tk3 1140:n hytissä.
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Pressut on poistettu Tk:n päältä.
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Odotellessa Dv15 1991:n jäähdytysnesteen lämpiämistä, tuli kokeiltua veturin "apuveturi-​asentoa" -​ ainoastaan merkkivalo "Älä...
Ei kommentteja
30.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

Tk3 1140 kuoriutuu vähitellen suojapeitteistään. Mitähän täältä löytyy, täältähän löytyy,,, jäätä. Yksi suojapeite oli päässyt...
Ei kommentteja
29.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Tampere Viinikka

HMVY:n kalusto on vihdoin saapunut Viinikan "Monttuun" noutamaan Tk3 1140:ä.
Ei kommentteja
29.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Orivesi

Matka Haapamäeltä Tampereelle keskeytyi hetkeksi Oriveden tulo-​opastimelle. Äänekoskelta Vuosaareen matkalla olleelle...
2 kommenttia
29.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Korkeakoski

Aikataulun suunnittelija oli suonut kymmenen minuutin hengähdystauon henkilökunnalle (tai ainakin osalle) Korkeakoskelle. Kiitokset tuosta.
Ei kommentteja
29.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Haapamäki

Myös HMVY:n Tka3 osallistui osaltaan lähdön valmisteluihin, etsien mm. lumen keskeltä mukaan lähtevän Po:n
Ei kommentteja
29.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Haapamäki

Turusta ( http://vaunut.org/kuva/123974 ) siirretyt Kallet odottelevat kevättä tallin seinustalla. Toisen "korvat" ovat jo lurpahtaneet...
Ei kommentteja
29.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Haapamäki

Auraveturi (Dv15 1991) etsiskelee hankeen hautautuneita raiteita Haapamäellä, ennakoiden seuraavan päivän Tampereen matkaa -​ -​...
Ei kommentteja
28.12.2017 Jorma Toivonen
kuva
Haapamäki

Joulukuun aikana on lumipeite Haapamäellä kasvanut jonkin verran http://vaunut.org/kuva/124344
2 kommenttia
28.12.2017 Jorma Toivonen

Hakuehdoilla löytyi 19 kuvaa

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!