Kari Näriäinen: Rautatietykin betonialusta Täktomissa

Teksti suoraan paikan opastetaulusta:

Rautatietykit sulkivat Suomenlahden suun pohjoisessa

Rautatiepatteri oli erikseen sille rakennetuissa tuliasemissa Täktomin ja Tvärminnen välisellä tykistöradalla. Pääasema sijaitsi Täktomissa ja vaihtoasema Tvärminnessä. Tykistörata betonista valettuine tykkialustoineen oli Hangon tukikohdan suurimpia rakennuskohteita. Rata oli kiskotettu Tvärminneen asti, mutta ratavalli jatkui Syndalenin kautta Lappohjaan, jossa se yhtyi Hangon-Tammisaaren päärataan.

Rautatietykkien tuliasemat oli ympäröity lähipuolustusasemin ja sumunheittimin. Patteriston miehistö, 400-500 miestä, asui korsuissa tuliasemien tuntumassa.

305 mm rautatietykit oli asetettu lippalaveteille, jotka olivat kuljetuksen aikana rautatietelien päällä. Tykit pystyivät ampumaan kiskoilta, mutta tällöin oli sivusuuntausmahdollisuus rajoitettu. Jos haluttiin ampua ympäri koko sektorin, oli tykit laskettava betonialustoille. Joka tykillä oli oma sähkömoottorinsa, joilla ne voitiin laskea hydraulisesti asemaan ja nostaa taas teleille.

305 mm rautatietykin kantama oli 50 km. Rautatiepatteri oli tuotu Hankoon meriammuntoja varten, mutta yhtään sellaista se ei suorittanut. Sodan kuluessa patteri ampui yhteensä 105 taisteluammuntaa, lähinnä Hankoniemen pohjoiseen ja läntiseen saaristoon, mutta myös mantereelle Karjaalle ja Pohjaan. Yhteensä ammuttiin 591 kranaattia.

Erillisen rautatiepatterin tykit jäivät Hankoon Neuvostoliiton tyhjentäessä tukikohdan. Niiden putket räjäytettiin ja miehistö vietiin Hangosta matkustajalaiva Josef Stalinilla 2.12.1941.

Hankoon jääneet kolme 305 mm rautatietykkiä kunnostettiin 1942. Ne palautettiin Neuvostoliittoon 1944. Kaksi Täktomin kolmesta betonisesta tykkialustasta on vielä jäljellä. Keskimmäinen on keskellä hiekkakuoppaa ja itäisin sähköpylvään alla. Tvärminnen neljä tykinalustaa löytyvät kaikki.

Kuvassa http://vaunut.org/kuva/83236 tykki näkyy teleillään.

Kuvat http://vaunut.org/kuva/94690 ja http://vaunut.org/kuva/94689 ovat tykistöradan Tvärminnen päästä.

kuva
Täktom, Hanko

Opastetaulun kuva 305 mm tykistä ilman telejä.
1 kommentti
??.08.1942 Kari Näriäinen
kuva
Täktom, Hanko

Rautatietykin betonialusta Täktomissa
Ei kommentteja
24.07.2015 Kari Näriäinen
kuva
Täktom, Hanko

Rautatietykin betonialusta Täktomissa
Ei kommentteja
24.07.2015 Kari Näriäinen
kuva
Täktom, Hanko

Rautatietykin betonialusta Täktomissa
Ei kommentteja
24.07.2015 Kari Näriäinen
kuva
Täktom, Hanko

Rautatietykin betonialusta Täktomissa
Ei kommentteja
24.07.2015 Kari Näriäinen
kuva
Täktom, Hanko

Rautatietykin betonialusta Täktomissa
1 kommentti
24.07.2015 Kari Näriäinen

Hakuehdoilla löytyi 6 kuvaa

Kommentit

02.08.2015 16:06 Hannu Peltola: Tämä on mielenkiintoinen kuvasarja! Olen käynyt vuosittain Hangossa vähintään kerran, mutta en ole tiennyt, että näistä tykkialustoista on näinkin paljon jäljellä. Täytyykin käydä katsomassa!

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!