Kari Lamberg: Muisto vain jäi! Lievestuore 09.08-10.08.2014.

26.8.1918 , suuri joukko Lievestuoreelaisia ja muidenkin lähikylien asukkaita oli todistamassa rautatieliikenteen aloittamista näillä seuduilla. Pian tämän jälkeen matkustavaiset pääsivät nousemaan junankyytin Lievestuoreelta. 1930 uusi uljas asemarakennus otettiin käyttöön jolloin palvelut entisestään paranivat. Pitkä ajanjakso alkoi osoittaa merkkejä jonkin ajanjakson loppumisesta: Vuonna 2000 aseman lipunmyynti päättyi, vuonna 2007 kauko-ohjauksen myötä asema muutettiin miehittämättömäksi. Sittemmin aseman omistuspohja muuttui yksityiseksi. Vuosi 2014 toi tullessan sen mitä joskus "kylän piireissä" oltiin kauhulla odotettu, 11.08.2014 Lievestuoreen taru, junien pysähdyksen osalta päättyi, harmi. Muistot vain elävät. Pieni joukko ihmisiä oli kokoontunut Lievestuoreen asemalaiturille 10.08.2014 kunnioittamaan viimeisen junan pysähdystä haikein mielin. Mutta toivossa elämme me.

kuva
Lievestuore

Kuopiosta anivarhain lauantaina matkasi aloitit, Lievestuoreella vielä ennätit pysähtyä, ennenkuin matkaasi Jyväskylän, Tampereen kautta...
Ei kommentteja
09.08.2014 Kari Lamberg
kuva
Lievestuore

Turusta saavuit ja matkaa oli vielä hitusen jäljellä ennen pääteasemallesi saapumista. Kiireestä huolimatta , sinäkin maltoit vielä...
Ei kommentteja
10.08.2014 Kari Lamberg
kuva
Lievestuore

Tuttu juna, tuttu henkilökunta. Tämän jälkeen emme enää pysähdystäsi Lievestuoreella nää!
Ei kommentteja
10.08.2014 Kari Lamberg
kuva
Lievestuore

Niin kaukaa saavuit ja matkaa oli sinulla vielä edessä, kiitos, kun vielä pysähdyit. Sinä sait "kunniatehtävän" olla viimeinen junavuoro...
Ei kommentteja
10.08.2014 Kari Lamberg
kuva
Lievestuore

Seurasimme loittonevaa matkaasi, kunnes katosit horisonttiin. Kiitos sinulle vuosia palvelit sinä myös kylämme matkustavaisten tarpeita. "Muisto...
Ei kommentteja
10.08.2014 Kari Lamberg

Hakuehdoilla löytyi 5 kuvaa

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!