27.03.2009 / Hollola, Vähäjoki

27.03.2009 Toivotan menestyksellistä joulua kaikille rautateiden ystäville, myös tietysti VR:n väelle! Kuvaksi laitan mieluimmin näkymän punaisesta junasta ilman kyttyröitä. Entinen aika on mennyttä siinäkin, että nämä kauniit haavat on jo kaadettu Nostavan logistiikkakeskuksen tieltä.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Vähäjoki (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Hollola Koordinaatit: 60.93725 25.52797 [Google Maps] [Karttapaikka]
Kuvaaja: Jukka Martio
Lisätty: 24.12.2014 13:02
Junatyyppi
IC: 73
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit

25.12.2014 21:59 Ari Palin: Enpä tiennytkään, että sen rakentaminen on jo lähtenyt liikkeelle. Onkohan Nostavaan tarkoitus perustaa uusi liikennepaikka logistiikkakeskusta varten? Se lienee sen verran kaukana Lahdesta, ettei ole järkevää liittää Lahden liikennepaikan osaksi.
25.12.2014 22:13 Jouni Hytönen: Nykymuodin mukaisesti sana logistiikkakeskus saattaa tarkoittaa myös sitä, ettei ko. keskukseen koskaan tule vaunun vaunua kiskoitse.
26.12.2014 11:53 Jukka Martio: Logistiikkakeskuksen hanke on utopistinen, mutta kyllä siellä jo töitä tehdään: http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/201​4/06/11/nostavan-logistiikkakeskuksen-he​htaarihanke-alkuun-maltillisesti
Googlaamalla löytää asiasta jo suuria sivumääriä, kartoissa on raiteita melkoinen määrä. Oma raidekin pitäisi tulla Lahden asemalta. Vaikuttaa toisaalta siltä, että päähuomio on kiinnitetty kumipyöräliikenteeseen.
25.11.2015 02:34 Antti Rautiainen: Pieni korjaus haavat ei ollu logistiikkakeskuksen tiellä,kun se keskus pitäs tulla radan toiselle puolelle.
Tähän kohtaa missä haavat olivat,oli tarkoitus tulla huoltoalikäytävä,liekö koskaan tulee?
Kuulemma lupaa eivät saaneetkaan tehdä tälle puolelle suuria töitä eikä tietä ali kun Nostavatie sortui Luhtajokeen niin elykeskus kielti raskaan ajamisen sitä kautta.
Myöskään kalliota murskaamaan eivät ole saaneet yhtään yrittäjää,syynä voipi olla se että kallio on tutkittu olevan rapakiveä ja siitä ei kunon kallistasepeliä tuliskaan...
Riihimäentieltä no:54 on nyt tietä tehty logistiikka aluelle päin ja myöskin uutta yritysaluetta,liekö sitten tieyhteys kummiskin sieltä joskus tulee? saa nähdä.
Samoille tienoillehan ne suunnittelee uutta ohitustietä
(Käyttäjä muokannut 27.11.15 19:42)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!