08.04.1970 / Riihimäki, Riihimäki asema

08.04.1970 Risto Tr1 1077 Riihimäen pitkällä kääntölavalla.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Riihimäki asema (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Riihimäki
Kuvaaja: Tapio Keränen
Lisätty: 03.10.2005 00:00
Muu tunniste
Rautatieinfra: Vesitorni, Veturitalli
Sijainti: Varikolla

Kommentit

03.10.2005 21:42 [Tunnus poistettu]: Tämä veturi kuuluu niihin jotka vuonna 1990 laivattiin Englantiin. On siis vielä olemassa. Veturi siirrettiin vielä tämän (kuvauksen)jälkeen Riihimäen piiristä Oulun piiriin työhön. Veti Oulusta mm. tavarajunia Kemiin sekä Kemistä sorajunia Kolarin radalle.
30.11.2005 09:28 Tapio Muurinen: Selasin vanhoja sivuja. Täältähän löytyy helmiä. 1077 on minullakin monessa valokuvassa, sen ollessa Kouvolan kirjoilla 1960-luvulla. Muuten ainoa veturi, jonka satuin näkemään tekevän kahdesti Hillon reissun saman päivän aikana, aamupäivällä ja illalla uudestaan. Tuskin kuitenkaan samalla miehistöllä.
30.11.2005 11:26 Tapio Muurinen: Muistin vielä mielenkiintoisen tarinan veturin loppuvaiheista. Tämä maskeerattiin puolalaiseksi veturiksi, numerokin muutettiin, elokuvan "Kotka on laskeutunut" (ohj. John Sturges, 1976) filmauksessa Rovaniemellä. Rovaniemi esitti jotain Varsovan sivuasemista. Otoksissa oli kuljettana tuttavani, vek (evp) Erkki Huhtala. Kun filmaukset oli suoritettu, veturit 1073 ja 1077 palasivat parivedossa vetäen tavarajunan Ouluun. Oli komea näky. Taisi olla niiden viimeisiä ajoja.
30.11.2005 11:36 Eija Mari: Onko tämä veturi sitten siinä kohtauksessa, jossa se juutalaistyttö pakenee junasta Steinerin avustuksella? Katselin äsken sitä maanantaina näytettyä Raidia, jossa on jonkin verran kuvauksia Pasilan vanhoilta talleilta. Mikä on se höyryveturi, joka siinä vilahtaa ("luonnonmukainen polttoaine, ei liikaa elektronikkaa")?
30.11.2005 11:47 Tapio Muurinen: Häpeän tunnustaa, että en ole nähnyt tätä elokuvaa. Asia pitää korjata pikimmiten, kun tuli esille. Tämähän on kulttielokuva. Erkin puheitten mukaan, juuri samasta kohtauksesta on kyse. Otokset otettiin teollisuusalueen rinnakkaisilla raiteilla. Deeverin nokalle oli rakennettu lava, jossa filmiryhmä kuvasi ajon aikana.
30.11.2005 11:48 Juha Vuorinen: Raidissa näkyvät Pasilan vakioasukkaat 1009 ja 1021. Ja juuri nuo Tapion mainitsemat koneet siinä kohtauksessa liikkuvat.
30.11.2005 11:56 Eija Mari: Täytyypä kelata kohtaus uudestaan näkyviin ;)
30.11.2005 12:54 Tapio Muurinen: Tulipa moka, saankohan tätä koskaan anteeksi? Se olikin tuo 1073, joka muutettiin puolalaiseksi veturiksi, Reichsbahn´ín tunnuksin. Ja ohjaajan määräyksestä numeroksi piti vaihtaa 1070. Tosin 1077 näkyy myös filmissä. Vielä Erkki kertoi, että vaikka hänet naamioitiin huolella puolalaiseksi kuljettajaksi ja kuvauksia tehtiin koko päivä, niin lopullisessa leikkauksessa hänestä näkyy vain käsivarsi hytin ikkunalla.
30.11.2005 13:08 Eija Mari: Tapio: menee harkintaan ;)
30.11.2005 13:09 Eija Mari: Pitänee kaivaa tuokin nauha hyllyn perukoilta
24.08.2011 16:08 [Tunnus poistettu]: Tuollainen tieto on mannaa elokuvafriikille!
24.08.2011 17:39 Tapani Havia: Tuo "Kotka on laskeutunut" julkaistiin BD:na Suomi-tekstein nyt heinäkuussa ja toinen ulkomainen elokuva missä on Suomijunia eli "Tohtori Zhivago" julkaistiin viime kesäkuussa BD:nä Suomi-tekstein. Onko kellään tiedossa muita ulkomaisia elokuvia, missä on Suomijunia?
24.08.2011 18:06 Eljas Pölhö: Punaiset (Reds) ja siinä on myös raitiovaunukohtauksia.
24.08.2011 20:46 Tapani Havia: Eljas tiesi heti yhden lisää. Pikaisen tutkimisen jälkeen se on julkaistu BD:nä jenkeissä jo 2006, mutta ei koskaan Euroopassa. Amazonin kautta saa ainakin käytettynä, ei uutena. www.blu-ray.com on hyvä paikka etsiä BD-julkaisuja kansainvälisesti ja www.dvdplaza.fi kun haluaa etsiä Suomessa julkaistut.(en osannut laittaa linkkejä oikein tässä kommenttiosiossa niinkuin keskusteluosiossa.)
25.08.2011 00:16 Mika Hakala: Mikäköhän tuo mahto ollakkaan jokunen vuosi sitten maikkarilta torstain myöhäisillassa tullut propaganda-leffa, jossa oltiin porkkanalla menossa kohti rajaa. Siinä oli naiskommari agentti vastassa läntinen agentti.

Lopussa latvian joukot hyökkäsivät jäistä itämereä pitkin kohti pietaria, määränpäänä itsenäisyys. Lopussa heidät ammuttiin tai he hukkuivat jäiden petettyä tulituksessa. Lopussa kommunisti ja länsimaalainen puristivat kättä.
25.08.2011 10:56 Eljas Pölhö: Sellaisessa elokuvassa kuin "Miljardin dollarin aivot" eli "Billion Dollar Brain" vuodelta 1967 esiintyi Vr2 (954, jos muistan oikein) kahden Ek-vaunun kanssa. http://www.imdb.com/title/tt0061405/
25.08.2011 17:36 Mika Hakala: " ..."Miljardin dollarin aivot"... " tämä oli se propaganda elokuva.
20.09.2020 12:33 Martti Vuorikoski: tulee kohta teemalta.
21.09.2020 14:13 John Lindroth: Jungin Riston kyydissä olleena 60-luvun lopulla Hki-Ri välillä ,sen numero ei muistu mutta kylläkin se että nopeusmittarin neula nousi helposti lukemaan 105. Itse nyt kiitollisena sen aikaiselle veturimiehistölle lähtemättömästä elämyksestä.
(Käyttäjä muokannut 21.09.20 14:22)
21.09.2020 15:05 Hannu Peltola: Muistatko John, millaiset olivat Riston kulkuominaisuudet noissa yli satasen vauhdeissa?
21.09.2020 15:09 John Lindroth: Kiitos kysymästä.Se tuntui rauhalliselta, vakaalta ja siltä että menohaluja olisi ollut enempäänkin.Tietenkin täytyy ottaa huomioon että mentiin hyväkuntoista päärataa. Seisoin siinä veturinkuljettajan takana välikössä,josta pääsi kurkkimaan nopeusmittarin neulaa. Tuo juna pysähtyi siihen aikaan loppumatkasta lähes joka seisakkeella(seisakkeita joita ei enää ole olemassa). Usein pääsi myös lämmittäjän paikalle istumaan kun tällä oli ymmärrettävistä syistä melkein koko ajan kädet täynnä töitä.
(Käyttäjä muokannut 21.09.20 15:23)
21.09.2020 23:59 Petri Nummijoki: Joskus näistä kertomuksista herää uusia kysymyksiä. Höyryveturit tositoimissa-kirjan sivulla 222 kerrotaan Tr1-veturin 1044 kärsineen 4.12.1962 laakerivaurion junassa TK1055 ja kuljettaja oli kommentoinut: "TK1055 aikataulu on liian nopea Tr1-sarjan veturille." Kuitenkin TK1055:n aikataulu oli laadittu varsin maltillista perusnopeutta 64 km/h käyttäen eli esim. Tr1:n suurimman sallitun nopeuden 80 km/h jatkuva ylläpitäminen olisi riittänyt alittamaan reippaasti aikataulun mukaiset ajoajat ja ottamaan mahdollista myöhään jäänyttä aikaa kiinni mutta tämäkin ilmeisesti oli liikaa. Kuljettaja ei myöskään liene väärässä, koska kuvan http://vaunut.org/kuva/59434 kommenttien perusteella Tr1 1054 oli jouduttu samassa junassa vaihtamaan 11.10.1962 laakerivian vuoksi Toijalassa Hv1-veturiin. Höyryveturit toisitoimissa kertoo sivulla 204, että myös Hr1-veturi 1004 hyytyi TK1055:ssä 21.8.1962 Leppäkoskelle ja silloinkin laakerivaurion vuoksi. Rautatietilastosta tulkittuna TK1055 olisi ajettu vuoden 1962 aikana höyryvedolla noin 60 kertaa ja näistä siis ainakin kolme päättyi veturirikkoon eli noin 5 % ajetuista lähdöistä.

Miten selitetään, että toisella kertaa 105 km/h meni helposti mutta sitten on vaikeuksia junassa, joka pysyisi 64 km/h nopeudella aikataulussaan, jos ei ole ratatöitä tai muita hidasteita? Onko niin, että 105 km/h onnistuu Tr1:llä hetkellisenä huippunopeutena mutta jatkuvassa ajossa täytyy ottaa paljon rauhallisemmin? Vai niin, että 105 km/h menee pitkiäkin matkoja mutta silloin junan on oltava kevyt, ettei tarvitse käyttää paljoa tehoa? Mutta suuri teho ja kova vauhti yhdessä ovat toimimaton yhdistelmä? Vai olivatko Jungin valmistamat Ristot yksinkertaisesti paljon kovempia kulkemaan, kuin kotimassa tehdyt liukulaakeroidut yksilöt?
22.09.2020 22:15 John Lindroth: Uskoisin että Petrin näkemykset ovat pääosin oikeaan osuneita.Varmaankin junapaino,veturin kunto ja rataprofiili ovat tärkeitä se että olivatko Jungilaisilla selvää nopeusetua ,ainakin Rulla Ristot olivat kykeneviä korkeampiin nopeuksiin .Näiden kyydissä en koskaan ollut. Mitään yli 80 nopeutta en muiden Suomi Ristojen kyydissä muista mutta ne olivatkin sitten pääasiassa tavarajunia. Kun verrataan saksalaiseen BR41 Mikadoon joka Ristoja hieman tehokkaampi suurin sallittu nopeus tällä tyypillä on Saksassa 90, Sitä pidettiin nopeana tavaralikenneveturina jota käytettiim myös henkilöjunissa ja jopa ajoittain pikajunissa. Br 41 tyypin koeajoissa kehuttiin sen suurta tehoa,vakaita kulkuominaisuuksia ja erittäin hyvää kiihtyvyyttä.
(Käyttäjä muokannut 22.09.20 22:23)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!