10.09.2016 / Pjongjangin metro, Pohjois-Korea

10.09.2016 Korean Demokraattisen Kansantasavallan pääkaupungin metron junanlähettäjänä toiminut virkailija valmiina vastaanottamaan saapuvaa metrojunaa ja saapuvien sekä lähtevien matkustajien turvallisuuden varmistamisen jälkeen antamaan lähtöluvan junalle. Valitettavasti kuvassa ei näy hänellä oikeassa kädessään ollut opastinlevy, joka oli punainen. Kyseisessä maassa noudatettiin tuota punaisella osoitettua sallivaa toimintaa myös moottoriteiden tarkastuspisteillä joissa jo kaukaa lähestyttäessä heilautettiin punalipulla että voidaan ohittaa vauhdilla tarkastus. Mainittakoon että järjestään näkemämme naisvirkailijat ja yleensäkin ulkolaisten kanssa tekemisissä oleva henkilökunta olivat tälläisiä sutjakoita silmäniloja. Kuvassa oleva metrojuna oli Itä-Saksasta Berliinin metrosta peräisin. Vuonna 2016 heillä oli käytössään vain muutama itse tekemänsä metrojuna. Vuosi sitten syksyllä olivat jo kyenneet lähes koko kaluston korvaamaan omavalmisteilla. Pjongjangin metro on maailman syvimmällä sijaitseva metro. Ilmeisesti kulkee pääosin 90 metriä maanpinnasta ja kestänee jonkin tason ydinsodan.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Pjongjangin metro Valtio: Pohjois-Korea
Kuvaaja: Harry Rajala
Lisätty: 29.09.2020 18:15
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sekalaiset: Henkilökunta, Metro, Tyttö&Juna
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat

Kommentit

29.09.2020 20:11 Timo Salo: No nythän on "vähän" erikoisempaa kamaa, näitä lisää, jos on plakkarissa! Kerrassaan mainio taulukin seinällä, tahtoo tommosen...
30.09.2020 16:41 Kimmo Säteri: Jos tarkkoja ollaan, niin metrojuna on länsiberliiniläistä valmistetta. ;) Toki osa noista junista liikennöi Derkkulankin aikaan Itä-Berliinin puolella: https://en.wikipedia.org/wiki/BVG_Class_​D . Mutta mukava nähdä kuva tuolta Pjongjangin "metroesityksestä".

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!