19.03.2020 / Rauma

19.03.2020 Rauman molemmat järjestelyveturit ‒ Dv12 2529 ja 2642 ‒ räjähtivät tänään torstaiaamulla 19/3-2020. Vientisataman liikenteen jatkamiseksi Perkiöstä hälytettiin korvaavat kalut ‒ Dv12 2630 ja 2553 ‒, jotka ajettiin pelkkinä myllyinä junana VET 11851. Apukonevikainen Dv12 2642 oli uuvahtanut yövuoron päätteeksi »vaakatielle» R-310, joten se valmisteltiin hinauskuntoon siinä paikalla. Dv12 2529 sen sijaan saatiin reistattua siihen sorttiin, että Pv 6762 siivosi sillä Dv12 2642:n vaakatieltä, minkä jälkeen tällä elähtäneellä museoveturikaksikolla tehtiin vielä joitakin vaihtotöitä etupäässä sataman puolella. Alkuun vaunuvaa’alla punnittiin Jokilaakson savijuna T 3730, minkä takia Dv12 2642 oli ensin pitänyt saada pois vaakatieltä. Seuraavaksi hajotettiin saapunut T 3705 määräraiteilleen. Hinauksessa oleva romu 2642 kolisi kaiken aikaa mukana 2529:n ja alati kokoonpanoaan muuttavan vaunuroikan välissä. Sitä näyttävämpiä olivat vaihtotyöt. Viimeisenä liikkeenään ennen itsekin hinauskuntoon saatetuksi joutumista Dv12 2529 veti ratapihalle keräilemänsä kuvan T 3716:n vaunuston, johon kuului kahden aikajätön klassikkodieselveturin lisäksi laskumäenruoaksi rikkinäinen savivaunu sekä tyhjiä rättejä ja simmareita. Siperian Suden vedettäväksi jäi Deevereiden jälkeen vaunuja 27 kappaletta. Niiden lisäksi komean roikan hännästä katkaistiin vielä kymmenen Simiä raiteen 303 alkuun odottamaan muuta käyttöä.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Rauma (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Ari-Pekka Lanne
Kuvasarja: Hinauksia Rauman radalla
Lisätty: 19.03.2020 23:58

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!