22.10.1910 / Tuntematon, Venäjä

22.10.1910 

Venäläinen mittausvaunu. Viimeistä huutoa.

Ennen keisarikunnan yhdysliikenteen alkamista v. 1913 Suomen rautatiet piti saada sellaiseen kuntoon, että yhdysradan valmistuttua muutaman vuoden perästä venäläiset vaunut voisivat esteettömästi kulkea niillä.
Kun venäläiset vaunut ovat suuremmat suomalaisia, niin vaativat ne suuremman vapaan tilan sekä asemilla että linjalla. Jotta nyt saataisiin selville, mitkä laiturit, rakennukset y. m. ovat liian lähellä raidetta, laitettiin avonaiseen tavaravaunuun laudoista kaksi samallaista telinettä, joiden ulommaiset reunat osoittivat sen rajan, mitä lähempänä ei mikään rakenne saanut löytyä. Tätä vaunua kuljetettiin sitten pitkin koko rautatieverkkoamme, jolloin helposti havaittiin, missä ja minkälaisia muutoksia oli tehtävä. Ylipäänsä sisältyvät nämä muutokset laiturein siirtoon taikka kaventamiseen joitakin senttimetrejä, radan siirtämiseen jonkun verran ja silloissa erilaisiin pienempiin muutoksiin. Kun tällaisia pieniä korjaustöitä kuitenkin on tehtävä lukemattomissa paikoissa, niin nousevat kustannukset melkoiseen summaan. Telineiden reunaosat olivat liikkuvat saranoissa, joten ne otettuaan kiinni johonkin liian lähellä olevaan rakenteeseen kallistuivat ja esteen ohi mentyä vieterin avullanousivat uudelleen ylös.
Helsingin Kaiku N:o 42 1910.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Tuntematon Valtio: Venäjä
Kuvaaja: Helsingin Kaiku (Lisännyt: Kurt Ristniemi)
Kuvasarja: Venäjän yhdysliikenteen alku
Lisätty: 31.10.2017 18:55
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Ulkomaat

Kommentit

31.10.2017 19:05 Kari Roininen: Ajasta ja paikasta ei voi kertoa mitään,mutta näyttäisi olevan aukean tilan/kuormaulottuman sapluunat vaunun päällä.
31.10.2017 20:25 : Onkohan kuvan oikeassa reunassa näkyvissä joku silta? Olisiko nuo ATU:n sapluunat tehty sillan ATU:n mittaamista varten?
31.10.2017 21:10 Jorma Rauhala: Muista vaunuista tulee mieleen Neuvostoliitto tai sen edeltäjä. Gabariitin tarkastusvaunu, tunneleita tms. varten?
01.11.2017 18:42 Kurt Ristniemi: Arvauksissa päästiin koko lailla lähelle (gabariitin mittaukseen ja Venäjälle), mutta ei kuitenkaan päästy selville siitä oleellisimmasta, eli mistä olikaan kyse ja mihin ja miksi vaunu tarvittiin.

Kyse oli valmistautumisesta pian alkavaan keisarikunnan yhdysliikenteeseen. Tällä modernilla mittausvaunulla ajettiin läpi Suomen rataverkko ja selvitettiin, mahtuuko venäläisen avaramman mitoituksen mukainen kalusto liikkumaan Suomen rautateillä. Kun saranoidut ulokkeet törmäsivät esteisiin, ne antoivat myöten ja palasivat sitten jousivoimalla takaisin. Kirjuri kaiketi merkkasi muistiin kaikki törmäilyt.
(Käyttäjä muokannut 01.11.17 19:35)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!