24.07.2016 / Toijalan kauppalan raide, välillä Toijala–Toijalan satama

24.07.2016 Hiiop! Postimuseo lahjoitti keväällä Veturimuseolle itselleen tarpeettomaksi toteamansa Po-sarjan postivaunun nro 9826, joka oli ollut 1980-luvun lopulta saakka varastoituna entisellä posti- ja telelaitoksen päävarastolla Toijalassa. Veturimuseota yhdessä Akaan kaupungin kanssa ylläpitävä Museoveturiseura päätyi vaunun siirrossa työlääseen mutta hinnaltaan edullisimpaan vaihtoehtoon: korjaamaan talkootyönä pahasti metsittyneen, nyttemmin Akaan kaupungin omistaman, ns. kauppalan raiteen kulkukelpoiseksi, mikä tarkoitti mm. puuston poistoa, kiskotuksen avaamista yhdessä asfaltoidussa tasoristeyksessä ja uusien "kiskojen" rakentamista kahteen paikkaan, mistä ne oli tietöiden yhteydessä purettu. Postivaunut siirrettiin kauppalan raiteella, toisen luokan liikenteenohjausalueella, miesvoimin yhdessä kohden hieman traktorilla avustaen. VR nouti vaunut Liikenneviraston hallinnassa olevan rataverkon päästä edelleen museolle 25.7.2016 Toijalassa päivystystehtävissä toimineella Dv12 nro 2560:lla. Veturimuseolla 9826 pääsi välittömästi sisätiloihin. Yhdessä 9826:n kanssa tuotiin vanhalla päävarastolla säilytyksessä ollut toinen Po-vaunu nro 9811, jonka siirtämistä kuva esittää. Po 9811 on valmistunut vuonna 1939. Tämän liukulaakeroidun vaunun viimeinen täyskorjaus tehtiin lokakuussa 1963 ja viimeinen korjaus lokakuussa 1980. Postimuseolle vaunu varattiin vuonna 1983, jonka jälkeen sitä säilytettiin Pasilan postinkäsittelykeskuksen alueella ennen tuontia Toijalaan. Keskikesäisessä kuvassa raide näyttää edelleen viidakolta, mutta on silti jotain aivan muuta kuin vielä keväällä ennen Museoveturiseuran töiden alkamista. Posti- ja telelaitoksen päävaraston alue Toijalan Lentilässä syntyi alunperin jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944, kun Chymos Oy:n elintarviketehtaat evakuoitiin sotatoimialueen läheisyydestä Hämeeseen. Jo 1950-luvun alussa tehtaan tuotanto palasi Lappeenrantaan. Toijalan kauppala etsi aktiivisesti tehdasalueelle uutta omistajaa, ja sellainen löytyi posti- ja telelaitoksesta. Kauppalan rakennuttama raide alueelle avattiin 14.12.1953.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Juuso Hyvärinen
Lisätty: 26.07.2016 08:38
Muu tunniste
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

11.12.2020 09:03 Esa J. Rintamäki: "Po 9811 on valmistunut 1939."

Ei pidä paikkaansa. Oikea valmistusvuosi on 1945. Luin jostain, että 9811 valikoitui museovaunuksi siksi että sen sisustus oli säilynyt alkuperäisenä.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!