12.09.2015 / SJvM, Gävle, Ruotsi

12.09.2015 Malmiradan tunnetuin sähköveturi Dm3 on itseoikeutettu osallistuja malmiradan 100-vuotista sähköistystä juhlistavalle tapahtumalle! Kuvassa on Dm #1248 Oskar. Tämä yksikkö on valmistunut suoraan Dm3:ksi niinkin myöhään kuin vuonna 1970! Samaan aikaan ASEA oli valmistanut jo 4 vuoden ajan suurena sarjana Rc-vetureita.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: SJvM, Gävle Valtio: Ruotsi Koordinaatit: 60.66135 17.17119 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Eltåg 100 år
Lisätty: 13.09.2015 15:03
Muu tunniste
Sekalaiset: Tapahtuma
Sijainti: Varikolla
Ulkomaat
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

13.09.2015 17:35 Johannes Erra: Pienenä korjauksena: Oskar valmistui vuonna 1970 valmiiksi kolmiosaisena veturina. Muut 1200-sarjaan numeroidut Dm+Dm3+Dm-yhdistelmät sen sijaan rakennettiin juurikin kuvatulla tavalla, eli päät ensin ja väliosa vasta myöhemmin. Ruotsin viimeinen kankisähköveturi oli pysyvästi väliosattomaksi jäänyt Dm-yhdistelmä 1249+1250 vuodelta 1971. Tämä yhdistelmä kuitenkin hylättiin ja romutettiin jo 1990-luvulla, ennen malmiliikenteen siirtymistä SJ:ltä malmiyhtiön käsiin.
13.09.2015 18:28 Hannu Peltola: Kiitos Johannes, tuo olikin uutta tietoa. Kuvittelin, että kaikki välipalat tehtiin jälkikäteen. Näköjään tosiaan Dm3 1246-1247-1248 tehtiin suoraan Dm3:ksi vuonna 1970. Olen pitänyt svenska-lok.se -sivustoa hyvänä lähteenä ruotsalaiskalustoon, yleensä se on ollut tarkka. 1249+1250 -yhdistelmää se ei kuitenkaan tiedä. Onko Johanneksella tai muilla lisätietoa tästä veturiparista? Miksi se tehtiin ilman välipalaa?
13.09.2015 19:20 Johannes Erra: Sekä Oskar että yhdistelmä 1249+1250 tilattiin lisätilauksena sen jälkeen, kun valtaosa sarjaa, niin kaksi- kuin kolmiosaisista vetureista, oli jo ajossa. Oletan, että tarvetta oli juurikin yhdelle kolmi- ja yhdelle kaksiosaiselle veturille lisää. Mutta omituinen tapaushan 1249+1250 on ollut, koska kaikki muut 1200-sarjan veturit olivat 1970-luvulla liikenteessä kolmiosaisina. svenska-lok.se muuten tuntee myös veturin 1249+1250, ASEA:n valmistusnumerot 1674+1675. Kuten sivusto toteaa, poistosyy oli onnettomuus. Ja joka tapauksessa varhainen poisto olisi ollut edessä: 1980-luvulla veturiyhdistelmää käytettiin raakapuujunissa, ei enää malmiliikenteessä, ja tästä käytöstähän Rc1, Rc2 ja Rc4 syrjäyttivät muut sarjat Ruotsissa vuoteen 1993 mennessä.
13.09.2015 19:21 Johannes Erra: Unohtui tuo svenska-lok.se -sivuston relevantti linkki: http://svenska-lok.se/motor.php?s=20&lit​ra=Dm&typenr=1

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!