20.05.2015 / Välillä Imatrankoski–Pelkola

20.05.2015 Teille ei tarjoilla enää.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jouni Hytönen
Kuvasarja: Imatralla vuonna 2015 romutettuja sinisiä vaunuja
Lisätty: 21.05.2015 00:36
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

21.05.2015 08:43 Hannu Siitari: Ehkäpä tässä kohtaa täytyy lausua muutama sana vanhojen itsepalveluravintolavaunujen muistolle ja tarkoitan niitä, joissa oli alkuperäinen sisustus. Lukuisat kerrat tuli siellä jonotettua ruokaa ja juomaa tai päinvastoin Kolarin ja Rovaniemen yöjunissa. Pisimmillään jonoa oli kassalta vaunun toiseen päähän ja kuumahan siellä oli kuin saunassa. Vaunun asiakaspaikkojen suunnittelu lienee osunut ihan nappiin, sillä mitään pikakorjauksia tai muutoksia niihin ei kai ole tarvinnut tehdä. Kun vaunut tulivat liikenteeseen, niin ainakin alkuvuosina osa ruoka-annoksista oli valmiina vitriinissä samalla tavalla kuin kaupoissa tänäkin päivänä myydään esim. makaronilaatikkoa.

Vaikka kuvassa ei yhtään sinistä makuuvaunua olekaan, niin kerrotaanpa vielä sekin, että alun perin päätyhytti, jossa on paikat 34 ja 35, oli vaununhoitajan hytti, josta hän myi kahvia ja teetä ja jotain kahvileipää. Vaununhoitaja oli joka toisessa makuuvaunussa. Alkoholijuomia? Ei, sehän ei noihin aikoihin tullut kuuloonkaan, sillä varsinaisissa ravintolavaunuissa olutta ja viiniä myytiin ainoastaan ruokailijoille. Milloin tuo ns. voileipäpakko on mahtanut päättyä? Porkkanajunien viimeisinä vuosina keskiolutta tarjoiltiin myyntikärrystä matkustajaosastoihin, mikä tuntuikin varsin omituiselta.
(Käyttäjä muokannut 21.05.15 09:12)
21.05.2015 15:35 Eemeli Mäenpää: Tuolla takana olevassa kasassa taitaa olla elimiä sinisistä...
21.05.2015 19:38 Jyrki Talvi: Sini raastetta aika kultaa muistot.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!