Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 09.11.2013 23:02 Heikki Helve  
  Raide yksi, joka ennen oli myös läpimenevän liikenteen raide, on nyt suljettu. Eli sen saa auki vain kääntämällä vaihteet paikalliskäytöllä käsin ja aukaisemalla raidepoliisit. Kauko-ohjaaja saa ohjattua liikenteen vain reiteille 2 ja 3.
kuva 23.12.2012 10:57 Heikki Helve  
  Tiiviisti muuttuvat nopeusrajoitukset Inkeroisissa.
kuva 27.11.2012 22:42 Heikki Helve  
  Lähtöraiteen päässä näkyvä raide oikealle sivulle oli turvapätkä. Vasta toinen vaihde jakoi radan Juankosken suuntaan ja Siilinjärven aseman suuntaan. Siellä oli myös ylikäytävä, jota pääsi vapaasti vielä tuolloin kulkemaan. Harmi kun silloin ei ollut kameraa mukana vaikka junia siellä radan varressa tulikin katseltua. Muistorikas maisema siis.
kuva 29.10.2012 20:07 Heikki Helve  
  Raiteiden 3 ja 4 rungot ovat asemalla vieläkin, mutta tuo kuvassa näkyvä runko lähti eteenpäin. Ratapölkkyjä on isot varastot, mutta niitä ei ole vähään aikaan kuormattu (etummainen raide). Yksi ilmeisen rikkoutunut vaunu (kuvassa Occ)on ollut umpipätkässä jo useamman kuukauden. Tällainen tilanne asemalla hetki sitten. Aamuksi on siis odotettavissa ruuhkaa ratapihalle.
kuva 01.10.2012 21:56 Heikki Helve  
  Mitenkähän kemiralainen kulkee lähipäivinä kun Yaran tehtaalla oli ollut tänään tulipalo jolla on vaikutusta tehtaan tuotantoon?
kuva 29.08.2012 21:47 Heikki Helve  
  Hyvä ja radan luonnetta kuvaava kuva.
kuva 25.08.2012 16:16 Heikki Helve  
  Valitettavasti kohta kylmenevä erinomiasessa kunnossa oleva asemarakennus. Ennen siellä asui asemapäällikkö perheineen. Töissä oli paljon ihmisiä ja piha-alue kunnan siistein iso puisto hyvin hoidettuinen nurmikoineen. Kesällä oli puistokonserttejakin. Sisällä hyvin toimiva ja varmakäyttöinen asetinlaite ja jatkuva miehitys. Oli turvallinen tunne matkustajille kun joku oli paikalla ja lämmin tila odottaa junaa. Yöjunalla oli paikallinen poliisipartiokin usein jututtamassa junansuorittajaa. Kohta täällä ei ole ketään ja kauko-ohjaus hoitaa vilkkaa risteysaseman ja Yaran (asemana Kemira) junaliikenteen. Ei ole vaihdemiehiä pitämässä vaihteita auki tuskulla, kun on selvää ettei lämmitys yksin pahimmillaan riitä. Mestarin pätkästä on poistunut tka ja vain harvoin siellä on vierailijaa. Näin on paikka viime vuosina muuttunut. Itse muistan vielä höyryveturitkin, vesitornin ja aseman takaa menneen "santaradan" heikkamontulle ja sahalle.
kuva 08.08.2012 17:32 Heikki Helve  
  Mistä tämä pätkän nimi jountaa alkunsa? Nilsiään on kuitenkin hyvinkin matkaa.
kuva 31.07.2012 22:42 Heikki Helve  
  Siilinjärvellä juna katselin. Kuvia silloin ei vain tullut otettua.
kuva 24.06.2012 19:31 Heikki Helve  
  Vielä muutaman vuoden saa näitä kuvia. Vastarannan pellot on metsitetty ja taimet kasvavat.
kuva 06.06.2012 22:28 Heikki Helve  
  Outokummussakin taitaa olla kaivosradalla.
kuva 13.05.2012 21:20 Heikki Helve  
  Harvinainen kuvasarja.
kuva 07.05.2012 21:15 Heikki Helve  
  Kerran viikossa kuljetetaan Ponssen metsäkoneita Iisalmesta satamiin. Ennen niitä saattoi mennä muutama päivässä, mutta nyt sopimus käsittää vain kuljetuksen kerran viikossa.
kuva 17.04.2012 23:03 Heikki Helve  
  Kyllä vanhat taulut ovat tyylikkäämpiä kuin kuvaputkinäytöt tai nykyiset läppärit.
kuva 07.04.2012 11:14 Heikki Helve  
  Aseman alueen ilmapiiri ja tunnelma on todellakin leppoisa ja rauhallinen. Pakollinen ja mieluisa käyntikohde aina Nurmeksessa käydessämme.
kuva 30.03.2012 19:49 Heikki Helve  
  Järven yli ääni kantaa hyvin. Sen voin sanoa reilun 44 vuoden kokemuksella.
kuva 04.03.2012 20:31 Heikki Helve  
  Todela kiinnostavan näköinen turvalaitejärjestely vasemmanpuoleisessa vaihteessa. Ei poliisia vaan toisenlainen kiskoiltapudottaja.
kuva 28.06.2011 15:47 Heikki Helve  
  Tai puhelimen osalta, joka pimeni kyseisessä sateessa takintaskuun. Samalla meni lukuisat yhteystiedot...
kuva 26.06.2011 21:56 Heikki Helve  
  Kuvauskeli torstaita parempi, jolloin vanhan linjat opastimet pimenivät ja vettä satoi kaatamalla. Nopeasti uusi linja lopulta valmistui. Alkuun oli vain sähkötolpat ja sitten pikku hiljaa rakentui loputkin radasta.
kuva 02.06.2011 09:53 Heikki Helve  
  Porokylässä, entinen sorakuopalle menevä raide.
kuva 05.10.2009 18:30 Heikki Helve  
  Hyvä valaistus kuvassa. Tuo silta itse asiassa jakaa vanhan Pienen-Sulkavan kahtia. Aikaisemmin se oli yksi kokonaisuus, mutta radan tullessa se pengerrettiin ja sillalla turvattiin veden virtausta ja järven hyötykäyttöä. Vasta pidemmän veneellä kuljettavan puron (ruopattu noin 10 vuotta sitten) jälkeen alkaa varsinainen Sulkava eli meidän rannalla asujien nimittämä Suuri-Sulkava. Meillä on aina tuuria, ettei tavata, koska usein olen kotipaikallani paikassa, jonka rannalta tuokin kuva on oettu, jos sitten et veneellä ollut liikkeellä. Mukava katsella kuvia toki tältäkin palstalta, vaikka sama näky on talon ikkunastakin. ;-)
kuva 08.09.2009 21:34 Heikki Helve  
  Hyvä kuvakulma. Itse katsoin saman junan viereisen järven (Pieni-Sulkava) toiselta rannalta vasten aurinkoa. Noihin aikoihin oli runsaasti muutakin liikennettä. Saitko niistä otettua kuvia joita voisit laittaa muidenkin nähtäville kuvaamaan millaista liikenne parhaimmillaan on Siilinjärven aseman (ja/tai kolmion) ja Kemiran välillä?
kuva 16.07.2009 13:32 Heikki Helve  
  Olisiko kyseessä ratapätkä Vuokatista Sotkamon suuntaan, mitä siellä vielä on jäljellä? Tai sitten rata Lieksan aaemalta sataman suuntaan? Hyvin samalaisia paikkoja ne ovat kuin tuo kuvankin maisema.
kuva 30.09.2008 23:52 Heikki Helve  
  Suurin oma ajonopeus on muistaaksi 15 km/h ja hinauksessa 80 km/h.
kuva 30.09.2008 19:48 Heikki Helve  
  Kyseinen yhdistelmä oli eilen illalla Siilinjärvellä, missä yöpyi runsaasti kalustoa. Paikalla oli mm. 1 x Tka 6, 5 x Tka 7 ja 1 x Tka 8. Lisäksi muuta radantukemiskalustoa ja pinnoitteen uudistamiseen ja eristelevyjen vaihtamiseen tarvittavia koneita. Ovat olleet töissä aamuöisin Siilinjärven pohjoispuolella.
kuva 30.05.2008 23:06 Heikki Helve  
  Vaunuja käytetään sekä Kemiran että Kinahmin kuljetuksissa. Kinahmissa käy päivystäjä käsittääkseni 3 kertaa viikossa. Kemiralta noita lähtee lähes päivittäin. Kemiran ratapihan ollessa täynnä vaunuja seisotetaan useinkin Sänkimäessä. Sänkimäessä muuten kuormataan puuta varsin ahkeraan edessä näkyvällä raiteella.
kuva 13.05.2008 21:50 Heikki Helve  
  Hyvä Eeli. Olen ylpeä, että olet ottanut reippaan askeleen ja aloittelet rautatieharrastusta myös kuvaamisen ja kalustoon tutustumisen merkeissä. Olet vielä hyvin nuori, juuri 12 vuotta täyttänyt, joten sinulla on pitkä tulevaisuus hyvän asian ja harrastuksen parissa. Älä vain pahoita mieltäsi noista turhista kirjoituksista, joita paljon tietävät ilmeisen herkästi ja ajattelemattomasti kirjoittavat. Heidän iässään tulet varmasti olemaan heitä kokeneempi. Kuten itämaisten taistelulajien opeissa sanotaan, aina tulee mestaria parempi oppilas, joka tulee opettajaansa paremmaksi. Etene vain kiinnostuneena ja innokkaasti harrastuksessa eteenpäin. Se antaa paljon ja rautateitä voi jokainen harrastaa omalla tavallaan ja nauttia siitä. Kun olin ikäisesi, olin samaisella asemalla ja tutustuin silloisiin junansuorittajiin. Ei ollut verkkosivuja (1970-luvun alussa), mutta hienoja muistoja minulle jäi ja valokuviakin, joita joskus voidaan yhdessä katsoa - ilman liiallisia kommentteja. Tervetuloa myös katsomaan pienoisrautatien rakentumista, josta olet hyvin asiantuntevasti ollut kiinnostunut.
kuva 04.02.2008 21:35 Heikki Helve  
  2808 tulee keulilla takaisin Joensuuhun. Veturit palasivat kaksistaan Kuopiosta Siilinjärvelle Kemiran tehtaille, joten ne kääntyvät paluumatkalle lähtiessään kolmiossa 2808 vetoiseksi.
kuva 19.01.2008 21:59 Heikki Helve  
  Mukava kuna Nurmeksesta. Mitkä junat ovat nyt säännöllisesti kulussa Nurmeksesta pohjoiseen?
kuva 19.01.2008 21:57 Heikki Helve  
  Aivan oikein. Ennen kauko-ohjausta vain vaihde nro 2 (Joensuun suunnan tulovaihde) oli käännettävissä sähköisesti. Siten kohtaukset sekä Vihtarin että Sysmäjärven suuntaan piti hoitaa osin ulkona. (Käyttäjä muokannut 19.01.2008 21:57)
kuva 20.09.2007 22:31 Heikki Helve  
  Kyseessä on hyvin muistorikas kuljetusmuoto useille ampumaleireille Rovajärvelle. Alalaverilla oli hiukan kylmä ja ylhäällä liian kuuma. Eli keskimäärin kaikki hyvin. Kuvassakin näkyvään kaminaan puita tarpeen mukaan. Enää ei liene kyseinen kuljetuskalusto käytössä armeijan joukkojen kuljetuksissa? Ajalta armeijassa 1980-luvulla noin juuri vielä kuljimme ja kertausharjoituksissakin 1990-luvun alussa. Liekköhän noita vielä jossain tallessa? (Käyttäjä muokannut 20.09.2007 22:31) (Käyttäjä muokannut 20.09.2007 22:31)
kuva 15.09.2007 21:59 Heikki Helve  
  Mielenkiintoista nähdä asetinlaitteiden tekniikkaa menneiltä vuosilta niiden alkuperäisissä paikoissa. Mikäli niiden lisääminen on sallittua (nykyisin jo käytöstä poistettujen asetinlaitteiden osalta), niin niistä erityisesti kiinnostuneena toivoisin niitä näkevän useamminkin. Itselläni on niitä muutamia "pelastettuja" kappaleita eri puolilta Suomea asemien siirryttyä kauko-ohjaukseen. Kiitoksia tuosta varsin harvinaisesta kuvasta. Tuota tekniikkaa edustavia tauluja minulla on tällä hetkellä 2 kpl.
kuva 27.08.2007 23:08 Heikki Helve  
  Nyt siis selvisi mikä oli se pohjoiseen ko. sunnuntaina lähtenyt juna, jonka äänen kuulin ollessani sukuloimassa Nurmeksessa, mutta en ehtinyt katsomaan. Varsin mukava kulkuväline ruokapaikan hakemiseen! Kiitoksia hyvästä kuvasta.
kuva 25.06.2007 22:15 Heikki Helve  
  Nurmeksen eteläpuolella entisen Bomban seisakkeen kohdalta asemalle (pohjoiseen) päin kuvattuna.
kuva 25.04.2007 21:35 Heikki Helve  
  Moniraiteisuus on mielenkiintoinen erikoisuus myös jo käytössä poistetussa asetinlaitteessa, jonka sain pelastettua hävittämiseltä. Voisin laittaa siitä kuvan joskus tänne sivuillekin.
kuva 19.04.2007 22:59 Heikki Helve  
  Ajoivat veturina jo Siilinjärveltä lähtiessään.
kuva 19.04.2007 22:57 Heikki Helve  
  Oikein mukavaa nähdä kuvia Nurmeksesta ja Porokylästä. Erityisen kiinnostavaa on seurata kuvasarjaa, joka kuvaa junan kokoamisen vaiheita. Kiitoksia mukavista kuvista, vaikka nimike tekstissä menikin hiukan vikaan.
kuva 27.03.2007 21:04 Heikki Helve  
  Silta on Siilinjärvi-Viinijärvi rataosalla Nilsiän kaupungin puolella juuri Siilinjärven kuntarajan jälkeen. Kuva on otettu Kortteisenmäentien suunnasta länteenpäin. Josko muuallekin on voitu jo rakentaa kelkkareittien sitoja. Tuo oli kuitenkin ensimmäinen ja olen itse tutustunut siihen vain päältä kulkemalla sekä ylikäytävältä katsottuna, josta kylläkin on pitkähkö matka sillalle. Sen suhteen näkymä on hyvin samanlainen.
kuva 08.02.2007 21:47 Heikki Helve  
  Oikealle johtavaa rataa pääsi aikoinaan linjalle kohti Pieksänmäkeä. Vasemmalle sen sijaan jo pitkän aikaa vain ylikäytävälle saakka, jossa rata oli jäänyt sen alle ilman mahdollisuutta junan kulkea siitä ohi.
kuva 30.01.2007 20:30 Heikki Helve  
  Totta. Kyseessä on nelikaistainen maantie, koska tieyhteys on ainut tie yli Kallaveden ja siten siinä liikkuu myös hitaita ajoneuvoja. Moottoritietä on sitten Päivärannan jälkeen etelään sekä Vuorelan rampista pohjoiseen. Tuolle välille on suunnitelmat valmiina tien muuttamiseksi moottoritieksi, siltojen korottamiseksi alikulkukorkeudeltaan 12 metriin sekä myös veneiden osalta radan alituskorkeuden muuttaminen 4 metriin. Rautatiesillat säilyisivät avattavina, mutta sillan paikka muuttuisi. Lisäksi välille rakennettaisiin paikallistie, jolle hidas liikenne siirtyisi. Kustannusarvio koko rakentamiselle olisi 65 m¤.
kuva 29.01.2007 20:57 Heikki Helve  
  Tuossa kohdin ei ole kulkenut vanhaa Iisalmen tietä. Se ylittää radan junan taakse jäävän sillan takana (n. 500 m). Veturi saapuu hetken kuluttua Juankosken suuntaan erkanevalle kolmioradan länsivaihteelle.
kuva 29.01.2007 20:53 Heikki Helve  
  Tarkennuksena, että juna kaartaa poispäin Päivärannasta. Kallansillat jäävät junan taakse, oikealla kulkee moottoritie ja edessä on linjavaihde Savon selluna paremmin tunnetulle kartonkitehtaalle.
kuva 29.01.2007 20:51 Heikki Helve  
  Harvoin voi katsella kuvaa, jonka ottaja ei tiedä olevansa myös huomioitu. Katselin samaa junaa kuvaajan vasemmalla puolella olevan järven vastarannalta, mutta poikkeuksellisesti en sitä nyt kuvannut. Paikasta saa hyviä kuvia kokonaisista rungoista ja kuvaamisen voi tehdä oman mökin kuistilta.
kuva 06.10.2006 22:13 Heikki Helve  
  Rata johti soramontulle, josta kiskoitus on kylläkin jo purettu. Siellä oli vielä vuosikymmen sitten muistaakseni 3 tai 4 raidetta (1 ylempänä ja loput varsin syvän montun pohjalla). Rataa ei ole juuri tuon kauemmaksi, kuin nyt kuvassa näkyy.
kuva 25.09.2006 20:42 Heikki Helve  
  Kyseinen vaunu on hyvin usein ao. junan ensimmäisenä vaununa.
kuva 25.09.2006 20:41 Heikki Helve  
  Ttk ja Tka olivat tulleet Kuopioon siilinjärveltä, jossa vaihdettiin aseman sekä eteläpäähän (torstaina), että pohjoispäähän (lauantaina) uudet vaihteet (vaihteet 7 ja 12). Vaihdetut olivat kuluneet raskaan liikenteen takia.
kuva 14.05.2006 12:08 Heikki Helve  
  Tavaraliikennettä Alukseen saakka ei ole, mutta väliltä kuulemma kuormataan aina aika ajoin jotain, joten Gulbeneen tulee ko. rataosuudelta myös tavaraliikennettä. Määrästä ei ole tietoa.
kuva 14.05.2006 12:04 Heikki Helve  
  Aluksne on varsin pienin kaupunki, jossa olin 3 päivää vuonna 2004. Asema on osa paikan historiaa, johohn liittyy myös alueen suljettu historia, joka johtui lähellä olleesta erittäin tarkasti suljetusta Neuvostoliiton ohjustukikohdasta. Kun aluetta kokonaisuutena katselee, niin rautatien historia ja merkitys tulee paremmin esille. Hiljainenhan se on, mutta siinä on jotenkin jäljellä aitoa vanhaa henkeä, jota ei aina nykyisin enää ole löydettävissä.
kuva 13.05.2006 23:38 Heikki Helve  
  Aluksnen rautatieasema on mielenkiintoinen ja henkii vanhan ajan henkeä. Kyse on radan pääteasemasta, jossa on vain henkilöliikennettä. Veturi ajetaan asemalla ympäri ja yleensä junan muodostaa vain yksi vaunu, kuten kuvassa. Vierailin asemalla Aluksnen kaupunginjohtajan kanssa vuonna 2004. Radasta on olemassa myös kirja, joka kertoo sen historiasta ja nykyisestä liikenteestä.
kuva 30.04.2006 09:07 Heikki Helve  
  Sukevan pohjoispuolella, pohjoisen tulovaihteen ja tulo-opastimen välissä on ollut raide etelän suunnasta radan länsipuolella olevalle tehtaalle. Kuvakin siitä on, mutta valitettavasti filmille otettuna. Vaihde on purettu pois jo hyvän aikaan sitten (varmaan 1990-luvulla), mutta rata jätetty.
kuva 14.04.2006 18:39 Heikki Helve  
  Ovatko sieltä ohjattavissa myös kuvassa näkyvät vaihteet 14, 16 ja 17? Olen kovasti pyrkinyt kuvaamaan ja keräämään näihin tauluihin liittyvää aineistoa.