Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 07.05.2013 00:45 Aarne Alameri  
  Taustalla oleva vaunu on varmasti puumoottorivaunu. Tavaraosaston ovien ikkunat on näemmä muutettu avattaviksi, alun perin ne ovat olleet kaikissa sarjoissa kiinteitä. Ovien yläpuolella olevan soittokellon sekä ilmeisesti jäähdyttäjän kotelon muodon sekä sijoittelun perusteella laittaisin pelimerkkini Ds2-sarjan vaunun puolesta. Ds2-vaunuja oli viisi kappaletta, joten todennäköisyys sattua vähien kameroiden taltioitavaksi on ollut myös suurempi. Kahden yksilön Ds3-sarja on periaatteessa toinen mahdollinen vaihtoehto. Niistä ei vain ole liiemmin kuvia säilynyt, joten kattorakenteiden vertailu on hankalaa. Laitteistojen sijoittelussa on kuitenkin ollut joitain eroavuuksia Ds2-sarjaan verrattuna.
kuva 20.04.2013 02:34 Aarne Alameri  
  Aiheen vierestä: mikäs harmi se on, että I:llä kulkee Sm1/2 kalustoa?
kuva 26.12.2012 23:18 Aarne Alameri  
  Tuo Sääksjärven Rajasaari on siinä mielessä erikoinen radanvarsisaari, että se sijaitsee kolmen eri kunnan alueella.
kuva 27.09.2012 21:07 Aarne Alameri  
  Rajanveto kiskokulkineiden määrittelyssä ei ole aina niin selvää. Ratikan ja metron eron voi määritellä siten, että raitiovaunu on katukelpoinen (eli voi kulkea muun katuliikenteen seassa) toisinkuin metro. Kölnissä ratikathan ovat Stadtbahneja, jolle suomenkielen paras vastine on esimetro. Eli välivaihe, jossa on tehty metronormeilla rataa (tunnelointia keskustassa), jota liikennöidään raitiovaunuilla. Kuten valtaosassa kaupungeista jossa toteutettiin stadtbahnia, ei Kölnissäkään ole edetty lopulliseen raskasmetroon.

Ja Markun kysymykseen: Kölnissä raitiotiet ovat erillään valtion rataverkosta, Karlsruhen alueella on laajamittaista duoraitiovaunuliikennettä.
kuva 30.08.2012 23:54 Aarne Alameri  
  Hienoa tosiaan, että Suomestakin löytyy paikka, missä raitiotietä rakennetaan sillä tekniikalla kuin niitä pitäisi muutenkin tehdä.
kuva 22.07.2012 21:56 Aarne Alameri  
  Lienee Virrat.
kuva 29.05.2012 21:05 Aarne Alameri  
  Huomionarvoista on, että takimmainen raitiovaunu on Helsingistä HRO:lta vuorattu vaunu. Alkuperäisessä kuvassa erottuvat paremmin vaunujen eri värit.
Kuvasarja:
Pasilan konepaja 1970
 
08.10.2010 18:03 Aarne Alameri  
  Edellisen kommentoijan kanssa täysin samaa mieltä. Mutta jotain on sentään säilynyt: salailu. Se mitä rakennuksien sisällä tapahtuu on ollut salaista - ja on edelleen.
kuva 24.09.2010 00:02 Aarne Alameri  
  Henkilöliikenteen nykytila täysin aistittavissa.
kuva 07.09.2010 15:39 Aarne Alameri  
  SSAB 519:n on valmistanut Grängesbergs Industri AB numerolla 926/1980
kuva 13.06.2010 00:49 Aarne Alameri  
  Tämä on jotenkin niin hieno kuva, ettei sanat riitä! Kiitos, että jaksat nähdä vaivaa ikuistaa rautatiemaisemia eri perspekktiivistä!
kuva 21.12.2009 22:45 Aarne Alameri  
  Toivottavasti tälle ei käy samoin, kuten Dm8:lle.
kuva 20.09.2009 21:13 Aarne Alameri  
  Lienee Ristiinassa. (Kuvattu 1.1.1860 :D)
kuva 26.08.2009 22:33 Aarne Alameri  
  Nyt kaikki Huomio! Huomio! Tällä kaksiraiteisella asemalla, sekä kuuden vaunun mittaisella laiturilla järjestetään jatkuvasti kolmen junan kohtauksia. Ensin raiteelle 2 tulee Slussenilta nelivaunuinen juna, sen jälkeen vastakkaisesta suunnasta samalle raiteelle saapuu kaksivaunuinen juna Solsidanista, ja tämän jälkeen Saltsjöbadenista saapuu nelivaunuinen juna raiteelle 1. Kaikista suunnista voi vaihtaa kaikkiin suuntiin, ja sen jälkeen kaksivaunuinen juna palaa takaisin Solsidaniin, ja nelivaunuiset junat jatkavat määränpäihinsä. Ja tämä kaikki tapahtuu siis kaksiraiteisella asemalla, jossa on puulaituri, sekä aseman edessä tasoristeys. Nyt jokainen voi esittää vaikkauksia onnistuisiko tämä Suomessa.
kuva 05.08.2009 02:34 Aarne Alameri  
  Jos museoliikenne tuntuu kalliilta, voi miettiä, saako esim. 14€:lla perustettua oman museoliikennettä harjoittavan tahon tiloineen ja ammattitaitoisine henkilöineen, sekä lisäksi hankittua kolme lättää, kunnostaa ja maalata ne, hankkia luvat, vakuutukset, kuljettajat ym. ym. museoliikenteen harjoittamiseen? Ja kaiken kukkuraksi itse matkan polttoaineet ja ratamaksu! Epäilen että siihen ei riitä 14€, vaikka luvussa olisi muutama nolla perässä! Toki jos ei raaski maksaa museomatkastaan kyseistä hintaa, voi myös kävellä.
kuva 26.06.2009 02:00 Aarne Alameri  
  Ei laiturin poistaminen ole mitenkään yllättävää, sillä "eihän Taavetissa voi pysähtyä, kun siellä ei ole laituriakaan".
kuva 26.06.2009 01:47 Aarne Alameri  
  Tarttis tota tunnistetta vähän korjata, kun silta ei ole Virkkalan ja Lohjan välillä...
kuva 23.06.2009 23:46 Aarne Alameri  
  Missä olivatkaan ne aukottomat "kannattamattomuuden" osoittavat tilastot?
kuva 30.05.2009 13:04 Aarne Alameri  
  Mitäpäs jos se virasto tosiaan malttaisi keskittyä näihin todellisiin ongelmiin?
kuva 19.05.2009 21:17 Aarne Alameri  
  Monopoliyhtiö toimii totuttuun tapaan. Ne kuljetukset, jotka ei kiinnosta (vaikka saisi rahaa) hinnoitellaan niin, että ne menevät kumipyörille. Sama koskee henkilöliikennettä, se mikä ei kiinnosta on "kannattamatonta".
kuva 14.05.2009 01:22 Aarne Alameri  
  Valitettavasti jonkun satunnaisen idiootin vuoksi muut saavat kärsiä.
kuva 21.04.2009 23:03 Aarne Alameri  
  Hieno ajankuva!
kuva 21.04.2009 22:27 Aarne Alameri  
  Tosiaan puulaiturin olemassaolon syy on se, ettei se uppoa, toisinkuin betoni+hiekka versio.
kuva 15.03.2009 21:58 Aarne Alameri  
  Harvinainen portaaliratkaisu :D
kuva 15.03.2009 21:51 Aarne Alameri  
  Juu 3,5t taitaa olla rajoitus, mutta Antreassa on 1938 tehty samantyylinen silta, josta yhdistelmärekat ajavat tukkikuormassa :D
kuva 09.03.2009 22:03 Aarne Alameri  
  Eikös se ollut niin, että jotkin organisaatiot pitävät huolen siitä, ettei kukaan harrastaja vaan pääse vahingossakaan kyseiseen tunneliin? Tuollahan on hengenvaarallista!
kuva 22.02.2009 23:23 Aarne Alameri  
  Eikä noilla vekottimilla ole juuri Sallaan asti ajettukaan...
kuva 22.02.2009 23:09 Aarne Alameri  
  Ennenkö puhutaan lisää aikasäästöstä, niin todettakoon, että vanha linjaus oli uppoamassa järveen, ja siksi jotain oli tehtävä.
kuva 02.02.2009 00:02 Aarne Alameri  
  Ja on myös "kannattamattomana" lopetettu.
kuva 01.02.2009 23:27 Aarne Alameri  
  Tuo nykyinen pienempi tekstikoko näytöissä on huonompi kuin entinen lihavoidumpi. Toivottavasti asialle tehdään jotain.
kuva 12.11.2008 20:16 Aarne Alameri  
  Vähemmänhän nuo männät tuntuu lonksuvan, kuin joidenkin harrastajien leuat.
kuva 01.06.2007 10:40 Aarne Alameri  
  Liikenne yritetään aloittaa syksyllä 2008.
kuva 23.04.2007 12:14 Aarne Alameri  
  Käsitämättömän asijallista!
kuva 13.03.2007 13:35 Aarne Alameri  
  Niin on kadonnutta ensimmäinen luokkakin pikajunista.
kuva 12.02.2007 17:18 Aarne Alameri  
  Junan kokoonpano oli Dv12 2727+Eip 23149+Ein 23182+EFit 23548
kuva 07.11.2006 10:39 Aarne Alameri  
  Kyllä deeveri + muutama plootu on paljon tyylikkäämpi kuin vankka!
kuva 07.11.2006 10:17 Aarne Alameri  
  Alstin takana oleva työkuntavaunu on alunperin ollut sarjaa Eis.
kuva 12.10.2006 10:37 Aarne Alameri  
  Sekä Cht:ssa että EFit:ssä on alunperin ollut neli-ikunaiset päätyovet.
kuva 27.09.2006 12:53 Aarne Alameri  
  Ollaanko Haapamäen tulotolpalla?
kuva 03.06.2005 09:40 Aarne Alameri  
  Muukon-Konnunsuon radan veturin raideleveys muutettiin 600mm:stä 750mm:ksi ja se on nykyään JMR:llä
kuva 27.04.2005 13:10 Aarne Alameri  
  Todella hieno kuva! Väritys on selvästi samaa tyyliä. Harmi,
ettei enää voi ottaa samanlaista kuvaa.
kuva 27.04.2005 13:06 Aarne Alameri  
  Hienon näköinen kun pariveto on samalla pöydällä.
kuva 26.04.2005 11:09 Aarne Alameri  
  Tuo kilpi "Huomio radio-ohjattu veturi" pilaa kyllä tuon keulan.
kuva 26.04.2005 11:05 Aarne Alameri  
  Lauantaina 23.4. Ajettiin morella jokioisiin ja mennessä
putsattiin tasoriseysten kiskourat hiekasta.
kuva 26.04.2005 10:59 Aarne Alameri  
  Nämä vaunut teipataan kokomainoksilla niiden ostokulujen
pienentämiseksi. Ne tulevat linjan 6 ruuhkavuoroihin...
...ellei mainostajalla ole jotain sanomista.
Näiden vaunujen pitäisi olla liikenteessä MM-kisoihin mennessä.
kuva 26.04.2005 09:48 Aarne Alameri  
  Aikamoinen sekarunko.
kuva 05.04.2005 10:42 Aarne Alameri  
  Hyvässä maalissa toi venäläinen vaunu.
kuva 05.04.2005 10:41 Aarne Alameri  
  Asiallinen kuva!
kuva 05.04.2005 10:41 Aarne Alameri  
  Se on N-veturi,mikä on poistettu käytöstä.
Eikös se ennen ollut jossain Lappeenrannan suunnalla?