Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 02.03.2014 22:22 Antti Kirmanen  
  Hyvin suurella varmuudella ei ole koskaan käynyt meren puolella, hinaajana se oli varsin heikkotehoinen 34 indikoidun hevosvoiman moottorilla. Myös katsastusvarustus oli sisävesikäyttöön hyväksytty eikä omistajalla, Kilkkisen puutavaraliikkeellä, ollut varmaankaan suurta tarvetta meren puolelle rakentaa.

Rungon mielenkiintoisena yksityiskohtana voi mainita että se on 1920 luvulla hyvin todennäköisesti pidennetty ja korotettu. Korotuksen kohta näkyyy kuvassakin selvästi parikymmentä senttiä törmäyslistan alapuolella olevana levysaumana. Samasta kohtaa on jokainen kaari myös jatkettu sisäpuolelta.

Kuvassa siis menossa kevätkunnostus ja pohja sekä kyljet saaneet uuden kerroksen maalia. Tuohon aikaan runkoa ei ollut vielä koskaan hiekkapuhallettu puhtaaksi vaan alta löytyi maalikerokset aina alkuperäiseen rakentamiseen saakka.
kuva 01.03.2014 23:30 Antti Kirmanen  
  Jos kuljetettu alusmäärä on tosiaan tuo, niin Rapasaaren kiskoitus oli siihen nähden aikamoinen. Kärjen aallonmurtajalle oli kuitenkin n. 150-200 m matkalla kolmiraiteista kiskoa (siis kolme kiskoparia) ja muistaakseni sataman suuntaan lähti kaupunkia kohti vielä yksi kiskopari. Kiskot olivat kuitenkin tosi heppoista tavaraa, kuten Tapio kertoikin.
Rapasaaren käytöstä löytyy runsaasti dokumentaatiota höyrylaivapiireistä. Oli muuten kiva leikki pikkupojalle vaihdella niitä käsikäyttöisiä ratavaihteita ja työnnellä vaunua eri raiteille kesää varten.
kuva 01.03.2014 00:41 Antti Kirmanen  
  Paikka sekä paatti ovat hyvinkin tuttuja.
Ehkä tätä foorumia kiinnostaa ensin paikka: Kuvassa tosiaan Rapasaaren kärki, josta aikoineen nostettiin sotakorvausaluksia vietäväksi Neuvostoliittoon. Koska osa vietävistä aluksista oli varsin korkeita, jouduttiiin muutaman kilometrin päässä olevaa nk. huokausten siltaa korottamaan jotta nostetut alukset saatiin kuljetettua.
Omat kokemukseni Rapasaaresta ovat 1970 luvulta, jolloin kyseisen paatin kanssa pikkupoikana "auttelin" isääni keväthuoloissa. Lappeenrannan kaupunki vuokrasi tuohon aikaan nimellistä maksua vastaan Rapasaaren kärjen Vanan telakointia varten. Lavetti tai vaunu, oli meidän ja sillä nostettiin kuvan oikealle puolelle jäävän käsivinssin avulla laiva ensin parikymmentä senttiä ylöspäin lavetin päälle. Loppunosto ja lasku tehtiin sitten traktorin tai vetoauton avulla paljon kauempaa, jossa kiskojen välissä oli enemmän tasaista hiekkaa. Siirtoihin käytetty vaijeri näkyy kuvassa kiskojen välissä.
Rapasaaren Saimaaseen laskevat kiskot olivat jo 1970 - luvulla varsin huonossa kunnossa. Rapasaaren kiskojen valuissa olevat vuosiluvut olivat muistaakseni 1860-1900. Nuo veden alla olevat osuudet kiskoista olivat saaneet veden ja jäiden kautta niin paljon siipeensä että nostokelkka oli usein vaikea saada pysymään kiskoillaan. Nosto vaatikin peilityynen sään, jolloin kelkan paikkaa voitiin vielä hienosäätää noston alettua.
Kuvan alus on tosiaan Jannen tuntema Vana. Alus toimi Saimaalla hinaajana 1950 luvulle asti. 1920-1950 ajalta meillä on aluksesta vain yksi kuva (1934), joten jos jonkin harrastajan kuvista löytyy ko. hinaaja nimeltä "Veto" niin lähetä postia cale ( poista tämä ) iki.fi. Alus ei ole käynyt Pansiossa tai ollut myynnissä sitten 1960-luvun.