Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 24.07.2022 23:52 Janne Ridanpää  
  Heinolan radan ajoilla on jo vuosia ollut edellä mainittua, mielestäni hyvää yhteistyötä, jossa Topparoikka ja muut radanvarren pienemmät toimijat hoitavat kahvi- ja makkaramyyntiä väliasemilla.
kuva 23.06.2021 10:56 Janne Ridanpää  
  En tunne tätä Eiab-tapausta, joten kommentoin yleisellä tasolla. Itse näen, että museoitava ja kunnostettava rautatiekalusto pyrittäisiin - vaikka sitten yksityishenkilöiden ostamana - pyrittäisiin jollain aikataululla saamaan jonkin yhdistyksen tms. yhteisön alle. Yksityisomistajuudesta - etenkin, jos omistajia on monia - seuraa monia epävarmuustekijöitä kaluston pitkäjänteisen kunnostuksen ja ylläpidon kannalta, ja pahimmilaan omistajuus hajoaa tulevaisuudessa useaan perikuntaan. Jossain henkilökohtaisessa ideaalimaailmassani Suomeen perustettaisiin säätiöpohjainen museoliikennöitsijä ja/tai kalustoa hallinnoiva yhteisö, jolloin vältyttäisiin vielä useilta yhdistyksiin liittyviltä epävarmuustekijöiltä. Säätiöllä on aina säädekirja ja jossain määrin kiveen hakattu tarkoitus, mikä tasoittaa hetken mielijohteita ja hallitusten jäsenten henkilökohtaisia intohimoja.

Oli kalustoyksikkö ja omistaja mikä tai kuka tahansa, kunnostus tulisi nähdä enemmän prosessina kuin projektina. Vaikka paperityö voi tuntua puuduttavalta, hyvän kunnostushanketta raamittaa suunnitelma, jossa on selvitetty kalustoyksikön historia, tarvittavat toimenpideet, oikeat materiaalit jne. Jatkoksi suunnitellaan myös, miten kalustoyksikön kuntoa ylläpidetään. Samalla hahmotetaan myös, mitkä ovat kunnostuksen ja ylläpidon realistiset resurssit. Hyvä suunnitelma helpottaa myös erilaisten avustusten hankkimista - niitäkin on saatavilla!
kuva 03.06.2021 18:30 Janne Ridanpää  
  Ilmakuvapalvelua on tullut viime päivät tutkittua suurella innostuksella, ja uitettavan puutavaran määrä on näissä 1950-luvun vaihteen kuvissa kyllä puhutteleva.
kuva 04.05.2020 21:40 Janne Ridanpää  
  Kuvan lisäämisen 16-vuotispäivään liittyvissä juhlissa huomioon otettava kokoontumisrajoitteisuus.
kuva 21.08.2019 21:25 Janne Ridanpää  
  Maalauksen ajankohta osuu kyllä niihin vuosiin, kun (se) Pekka Halonen opiskeli Helsingissä. Halosen suvusta tuli taiteilijoita melkoinen liuta, mutta muita P-alkuisia ei Pekan lisäksi liene. Onko maalaus kuvattu kirjasta, museossa, näyttelyssä vai kuuluuko se yksityiskokoelmaan (omaasi)? Mutu-tuntumalla tekisi mieli sanoa, että Halosen varhaiskauden maalaus ei ihan jokapäivänen löytö ole.
kuva 29.05.2019 19:56 Janne Ridanpää  
  Kaksikymmentäviisivuotisuus.
Kuvasarja:
Muistoja Uusikylä-Nastola-teollisuusraiteesta
 
08.01.2017 11:46 Janne Ridanpää  
  Maitojauhe ja sen vienti naapuriin oli sen verran tärkeää, että vuoden 1957 valtiovierailullaan jopa Neuvostoliiton johtokaksikko Nikita Hrustsov ja Nikolai Bulganin vierailivat maitojauhetehtaalla. Junalla parivaljakko ei sentään tainnut paikalle tulla.
kuva 19.06.2015 12:01 Janne Ridanpää  
  Kuten jo aiemmin samasta aiheesta käytyyn keskustelussa totesin, yleisön kannalta nämä nimitykset ovat usein yhdentekeviä. Sen vuoksi jokaisen liikennöitsijän kannattaisi hyväksyä, että heidän junistaan käytetään hyvin kirjavia nimityksiä. Tärkeintä lienee se, että matkustajat nousevat kyytiin ja nauttivat matkasta - kokivat he sen sitten nostalgisena tai museaalisena elämyksenä.
kuva 08.04.2015 22:30 Janne Ridanpää  
  Jokainen liikkennöitsijä määrittelee ajamansa junat omalla tavallaan, ja siihen heillä on toki oikeus. Itse olen kuitenkin havainnut, että museojuna-termi on vakiintunut yleiseen käyttöön niin matkustajien kuin mediankin osalta, enkä ole missään vaiheessa havainnut, että nimitykseen liitettäisiin mitään halventavaa.

Museo-etuliite ei nimittäin sulje millään tavalla pois liikkuvaa kalustoa. Se viittaa siihen, että kalustoon ja sen liikennöintiin liittyy museaalinen aspekti. Toisin sanoen: kalustoa ylläpidetään historiallisena todistuskappaleena omasta ajastaan. Autopuolellahan puhutaan sujuvasti museoautoista ja museoajoneuvoista. Rautatiemuseon kaltaiset näyttely- ja kokoelmalaitokset ovat lopulta vain osa museaalisen toiminnan laajaa skaalaa.

Mutta kuten sanottua, rataverkolle mahtuu niin nostalgia-, museo- kuin muitakin junia. Matkustavalle yleisölle - ja monille harrastajillekin - nämä nimitykset ovat kuitenkin yhdentekeviä, joten toivon mukaan kukin liikennöitsijä voi sietää sen, että heidän junistaan käytetään hyvinkin kirjavia nimityksiä.
kuva 25.03.2015 14:45 Janne Ridanpää  
  Haulitorni oli oikea vastaus myös arvoitukseen. Tornin huipulle vievällä sillalla on ollut työntövaunuraide.
kuva 22.03.2015 23:41 Janne Ridanpää  
  Helpotetaan sen verarn, että tämä raide kulkee huomattavan korkealla.
kuva 22.03.2015 13:59 Janne Ridanpää  
  Loviisan rata kulkee mäen toisella puolella. Rannalla olevat talot ovat aivan muita taloja - mahdollisesti Lahden kartanon tarpeisiin alun perin rakennettuja.
kuva 22.03.2015 13:55 Janne Ridanpää  
  Kuva on otettu Lahden kirkonmäeltä, ja penkka on tosiaankin Loviisan radan linjaa. Kuvassa on havaittavissa toinenkin lyhyt rilliraide, jolla on käytetty työntövaunuja - vaan osaako kukaan sanoa missä?
kuva 15.03.2015 17:54 Janne Ridanpää  
  Pyöreät vaihdeopasteet ja Bender-asetin tukevat myös jossain määrin KSR:ää.
kuva 15.03.2015 14:30 Janne Ridanpää  
  Oletettavasti sama paikka kuin tässä kuvassa: http://vaunut.org/kuva/99749
kuva 15.03.2015 14:29 Janne Ridanpää  
  Karhulan-Sunilan rautatien raiteistoa, taustalla veturitalli.
kuva 15.03.2015 11:22 Janne Ridanpää  
  Muistaakseni Skinnarbyn asema oli piirustuksiltaankin erilainen (pitkä sivu radalle päin) kuin tämä Kuggomin asema. Purkuvuodesta en kuitenkaan osaa sanoa mitään.
kuva 14.03.2015 21:57 Janne Ridanpää  
  Vai kuitenkin Kuggom?
kuva 14.03.2015 21:53 Janne Ridanpää  
  Vahvistan Etelä-Orimattilan. Makasiinin edustalle valettu betonilaituri on edelleen paikallaan ja täsmää maisemaan. Jimin linkittämä kuva on otettu tässäkin kuvassa taustalla näkyvältä Käkelän tasoristeykseltä pohjoiseen. Vastakkaiseen suuntaan otetussa kuvassa näkyy puolestaan tässä kuvassa pusikosta pilkistävä talo: http://vaunut.org/kuva/36825
kuva 20.04.2014 11:46 Janne Ridanpää  
  Kommentoinnin hiipuvuus.
kuva 05.04.2014 19:54 Janne Ridanpää  
  Itse kävelin tunnelin läpi viimeksi elokuussa. Mikäli joku haluaa minut tästä valtavasta rikoksesta ilmiantaa, vastaan täysin seurauksista. Itse näen, ettei tämä teräsristikkoratkaisu ainakaan palvelee tunnelin historian säilymistä tai välittymistä kenellekään. Turvallisuuspuoli on toki asia erikseen. Itse olen tunnelissa kulkenut aina täysin riskit tiedostaen ja omalla vastuullani.
kuva 12.01.2014 17:37 Janne Ridanpää  
  Mielestäni juna on tässäkin kuvassa ennen kaikkea raiteilla.
kuva 29.12.2013 02:13 Janne Ridanpää  
  Vai saako kuitenkin olla ihan vaan sitä mieltä, että tuo teippaus on hiivatillisen ruma? Ja tämä mielipide täysin ilman varauksia Haapamäen kautta ajettavasta höryveturiliikenteestä ja SA3-kytkimistä.
kuva 09.08.2013 10:28 Janne Ridanpää  
  Yhdeksäntoistavuotisuus.
kuva 08.08.2013 10:35 Janne Ridanpää  
  Ihmettelen yhtä lailla Jorman kommentin moderoitumista. Lieköhän syynä ollut vihjaukset tiettyjen käyttäjien SFP-agitoinnista?

Mielestäni tämä pahamaineinen Keuru on hankkinut oikeutuksensa viimeistään tässä keskustelussa. Sen ansiosta useampi käyttäjä on jo pohtinut paikannimiemme etymologiaa. Se on vielä sanottava, että ontuvia "käännöksiä" on tehty myös ruotsinkielisistä paikannimista. Esimerkiksi Naantali olisi paljon mehevämpi Armonlaaksona, kuten kaupungin ruotsin- ja latinankielinen nimikin sanoo.
kuva 08.08.2013 01:01 Janne Ridanpää  
  Ilmoitan virallisesti, että en pahoittanut mieltäni tästä Keuruu Keuru -tekstistä. Historiallisen nimen vilahtaminen aikataulunäytössä tuskin auttaa runnomaan Keuruun valtuustoon yhtään RKP:n edustajaa. Pisteet myös muinoin linja-autossa nähdystä Hartola / Gustav Adolfs -määräasemakyltistä.

Ehdotan, että ensin laitetaan "oma pesä" kuntoon korjaamalla epämääräiset liik enne vira stot ja rautatie museot.
kuva 06.06.2013 22:52 Janne Ridanpää  
  Muutamien edellisten kommenttien toistuvan loppusoinnuttomuuden syvä paheksuttavuus ja tähän liittyvien aikaisempien ohjeiden noudattamattomuus.
kuva 03.06.2013 22:47 Janne Ridanpää  
  Hyvinkään Vesitorninkadun taloihin pyrin viittaamaan. Tarkoitin, että ne on rakennettu konepajan työntekijöiden asunnoiksi.
kuva 03.06.2013 00:50 Janne Ridanpää  
  Näyttäisi rakennetun samojen piirustusten mukaan kuin vaikkapa Hyvinkään konepajan alueen talot. Tietääkö kukaan arkkitehdin nimeä (voisiko olla esim. Jarl Ungern)?
Kuvasarja:
Puutavaraliikkeitä
 
31.05.2013 10:13 Janne Ridanpää  
  Leininselän sahaa nimenomaan. Taisi toimia virallisesti nimellä "Kausalan saha ja Mylly".
Kuvasarja:
Puutavaraliikkeitä
 
30.05.2013 18:04 Janne Ridanpää  
  Eihän Eljaksella tai kenelläkään muulla sattuisi olemaan kuvia Kausalan sahalta - joko kapearaideajalta tai sen jälkeen?
kuva 19.05.2013 22:40 Janne Ridanpää  
  Silläkin uhalla, että graffitikeskustelu lähtee vyörymään, totean, että itseäni eivät töhryt ja maalaukset tällaisen jumalan hylkäämän tunnelin seinillä tippaakaan häiritse. Parempi näin kuin kaluston seinissä.
kuva 07.05.2013 17:08 Janne Ridanpää  
  Liikennekäytössä ja -kunnossa pidettävässä museokalustossa huopakatot ovat mielestäni hyvä kompromissi. Harjaantumaton silmä tuskin osaa massakattoa edes kaivata. Jos taas vaunu kunnostetaan esimerkiksi Rautatiemuseon näyttelyesineeksi, tulee valita ehdottomasti aito massakatto. Tämän sanon kahden bitumikaton kokemuksella. Sanotaan vielä sekin, että vanha ja kuivunut massakatto voi olla pirullisen työläs raaputtaa irti.
kuva 07.05.2013 10:02 Janne Ridanpää  
  Heittäisin, että tuo u:n kirjoitusasu liittyy 20-luvulla etenkin arkkitehtuurissa näkyneeseen uusklassismiin. Tuolla v-kirjaimella on korostettu leiman virallista statusta linkittämällä sen kirjoitusasu latinaan.
kuva 28.03.2013 11:23 Janne Ridanpää  
  Pakollinen Hr11:n rapistuneisuuden päivittelykommentti.
kuva 20.02.2013 10:00 Janne Ridanpää  
  No niin. Nyt olisi tietoja vapaalippujen sarjanumeroista. Lipussa 1964-66 sarjanumero on 0035, 1967-1969 0593, 1973-1975 0001 ja 1982-1984 0003. Kahden lipun sarjanumerot näkyvät tuossa lataamassani kuvassa ja loput eivät ole säästyneet. Presidentin lippu ei siis lähellekään joka kerta ollut sarjanumeroltaan ykkönen.
kuva 17.02.2013 11:02 Janne Ridanpää  
  Pitääpä tarkistaa tuon 1982-1984 lipun sarjanumero ensi viikolla. Kyse voi olla toki siitäkin, että virallisesti Kekkonen jätti tehtävänsä vasta tammikuussa 1982 (erosi käytännössä tosin jo lokakuussa). Tällaiset VIP-vapaaliput on varmaan toimitettu asianosaisille jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta.
kuva 15.02.2013 15:50 Janne Ridanpää  
  Ei palautunut. Skannasin tänne näytteille vain kaksi lippua; arkistossa niitä on melkoinen pinkka. Mielenkiintoista on, että Kekkoselle lähetettiin vapaalippu vielä vuosille 1982-1984, vaikka mies oli jo tukevasti eläkkeellä ja siinä kunnossa, ettei hänestä junamatkustajaksi olisi ollut.
kuva 31.01.2013 22:25 Janne Ridanpää  
  Lisätään valaisinpylvään asianmukaisuus.
kuva 20.01.2013 23:30 Janne Ridanpää  
  Kuvan 3902 (http://vaunut.org/kuva/3902 ) kommenteissa Teppo Niemi kertoo vaunun historiasta seuraavaa: "--- vaunu on alunperin saksalainen G10. Suomeen vaunu on päätynyt Neuvostoliitosta: Vaunu on saatu korvauksena siellä onnettomuudessa tuhoutuneen suomalaisen katetun tavaravaunun tilalle. Vaunussahan on näkyvissä valkoset kolmiot, jotka kertovat vaunun olleen tarkoitettu likaavan tavaran kuljetukseen: vaunu on ollut Gdt 40166. Piti vielä kaivaa vaunun venäläinen numero, mutten löytänyt enää sitä mistään. Viimeinen sarja on vaunulla ollut XG."

Vieläköhän tuo vaunu on olemassa?
kuva 15.01.2013 20:34 Janne Ridanpää  
  Itselläni ei ainakaan ole tietoa, että veturi olisi siirretty pois. Oma näköhavainto on vuodelta 2003, mutta kyllähän liikennettä tehtaalle oli aivan viime vuosiin (muistaakseni 2009).
kuva 09.01.2013 23:26 Janne Ridanpää  
  Kiitos tiedoista. Muokkasin kuvan tiedot vastaamaan päivittynyttä tietymystäni.
kuva 27.11.2012 01:34 Janne Ridanpää  
  Näyttää vahvasti Juankosken kapearaiteisen tallilta.
kuva 13.10.2012 10:53 Janne Ridanpää  
  Vanhoja lahtikuvia, mahtavaa! Olisin erityisen kiinnostunut, jos vanhemmilla - tai miksei toki nuoremmillakin - vorgilaisilla olisi kuvia tuosta viereiseltä Mytäjäisten alueelta. Alueen historia on nyt kovasti tapteilla kaavoituksen ja uudisrakennuspaineiden vuoksi.
kuva 13.10.2012 10:42 Janne Ridanpää  
  Muutamien aikaisempien kommenttien loppusoinnuttomuuden järjettömyys.
kuva 13.10.2012 10:27 Janne Ridanpää  
  Kommenttien asiasisällöistä ja jopa mielipiteistä voidaan kinastella, mutta nuo "et tainnut olla vielä syntynytkään" -tyyppiset, toisen käyttäjän ikään kohdistuvat tölväisyt voisi siivota tältä sivustolta pois. Harrastus on kaiken ikäisten juttu, ja tämäkin foorumi pysyy toivon mukaan avoinna kaiken ikäisten kommenteille ja mielipiteille.
kuva 18.08.2012 01:22 Janne Ridanpää  
  Sanotaan se ääneen: Turenki.
kuva 07.07.2012 19:51 Janne Ridanpää  
  Näin härskistä perinnejunasta ei voi olla pitämättä.
kuva 09.06.2012 16:03 Janne Ridanpää  
  Solmion käytön ohella myös plastron-tyyppisen asusteen mahdollisuus.
kuva 09.06.2012 16:02 Janne Ridanpää  
  Keskustelun kohteena olevan kuvan mahdollisten 18-vuotisjuhlien herättämä uteliaisuus.
kuva 07.02.2012 20:44 Janne Ridanpää  
  Mönjän tarkempaa koostumusta en tiedä, mutta jonkinlaisen säkkikankaan päälle levitettävää massaa se on.