Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 03.12.2023 17:14 Sami Hovi  
  Tämä upea kuva huokuu hienosti vanhan ja uuden ajan murrosvaiheen alun tunnelmaa. Viimeisiä vuosia käytössä olleen seisakkeen laiturit ovat saaneet vielä betonireunukset. Rata odottelee 11 vuotta myöhemmin valmistunutta sähköistystään, ja siitä muutaman vuoden päästä pikajuna saattoi ilmestyä mutkan takaa nopeudella 140 km/h.
kuva 22.04.2023 17:58 Sami Hovi  
  29.11.2022 olin ainoa matkustaja tuossa junavuorossa.
kuva 18.06.2022 12:29 Sami Hovi  
  Mieleen on koulumatkoilta noilta ajoilta jäänyt, että silloin tällöin EFi:n tilalla olleet EFit:t näyttivät ja tuoksuivatkin sisältä aivan uudelta, joten olisikohan ne laitettu juuri konepajalta valmistuttuaan noihin ruuhkapaikkuihin koeajoille ennen pikajuniin siirtymistään.
kuva 22.04.2022 22:22 Sami Hovi  
  Aikataulutietojen mukaan Heřmaničkyn arkipendeli palaa liikenteeseen katkon jälkeen heinäkuun alussa, mutta käynee sitten rataoikaisun varrella sijaitsevalla uudella seisakkeella kääntymässä. Vanha asema oli loppuun asti vilkas junakohtauspaikka: https://www.youtube.com/watch?v=J3EUmJGw​xq8
kuva 26.12.2021 23:39 Sami Hovi  
  Kyllä tuo opastimien nimeäminen taisi noudattaa ihan normikäytäntöä risteysasemilla. Esimerkiksi Kontiomäellä pohjoispään tulo-opastimet Oulun ja Taivalkosken/Vartiuksen suunnista olivat A & B, eteläpäässä C & D Kuopion ja Joensuun suunnista: http://vaunut.org/kuva/7022
kuva 11.12.2021 14:34 Sami Hovi  
  Vain muutamaa vuotta aiemmin tässä oli vielä vartioimaton, STOP-merkillä varustettu tasoristeys pääradan yli. Sen poistamiseksi rakennettiin kuvaajan selän taakse jatkuva tieyhteys Kytömaan tasoristeykseen, joka sekin poistui suunnilleen tämän kuvan ottamisen aikoihin, kun Ylikeravantien silta valmistui.
kuva 23.10.2021 19:14 Sami Hovi  
  Viimeinen säännöllinen junavuoro http://vaunut.org/kuva/6470 pysähtyi tässä 13.8.1993 klo 16.14.
kuva 29.05.2021 23:39 Sami Hovi  
  Oikaisun rakentaminen edistyy: https://www.koridory.cz/modernizace-trat​i-sudomerice-votice-12-2020-video/. Ilmeisesti 2023 pitäisi olla valmista.
kuva 13.03.2021 15:38 Sami Hovi  
  Kuvan oikeassa laidassa näkyy pääraiteiden yli mennyt laituripolku, joka ei tuohon aikaan vaatinut erillistä nopeusrajoitusta junille. Joskus syntyi vaarallisia tilanteita, kun pitkä, Riihimäelle menevä ruuhkajuna oli pysähtynyt raiteelle 3, ja raidetta 2 porhalsi yllättäen kaukojuna ohi samaan suuntaan. Ruuhkajunasta poistuneet ihmiset ylittivät vanhasta tottumuksesta laituripolun varoituskellojen kilkatuksesta huolimatta, kun luulivat sen johtuvan lähtöä odottavasta junastaan, mutta sen katveesta syöksyikin sitten ohittava juna. Kuljettajat yleensä kyllä kiitettävästi käyttivät vihellintä noissa tilanteissa.
kuva 22.08.2020 14:52 Sami Hovi  
  http://vaunut.org/kuva/133844
kuva 01.03.2019 16:59 Sami Hovi  
  Ei heti uskoisi, että tästä kulkee yksi Tšekin tärkeimmistä ratakäytävistä Prahasta etelään. Heřmaničkyn hieman museaalinen ilme selittyy sillä, että nykyinen asema on parin vuoden kuluttua jäämässä 20 km:n mittaisen rataoikaisun myötä pois käytöstä, samoin kuin seuraavat kaksi asemaa tästä etelään eli Ješetice ja Střezimíř.
kuva 10.02.2019 22:50 Sami Hovi  
  Historiallista siinäkin mielessä, että Tampereella ei liene aiemmin juuri nähty Sm1/2-junia noin päin eli moottorivaunu etelään.
kuva 18.07.2015 23:36 Sami Hovi  
  Lisätäänpä "lokiin" tämä havainto: http://vaunut.org/kuva/103228
kuva 30.04.2015 22:05 Sami Hovi  
  Vieläköhän tämä http://www.vaunut.org/kuva/10979 kyltti on paikoillaan?
kuva 17.04.2015 22:14 Sami Hovi  
  Mieleen tulee myös tämä hieno linjatilannekuva: http://www.vaunut.org/kuva/80685
kuva 07.12.2014 13:04 Sami Hovi  
  Punavalkoinen laiva Sompasaaressa näyttäisi olevan todennäköisesti lähtöä Lyypekkiin odotteleva Transgermania http://www.faktaomfartyg.se/transgermani​a_1976.htm, joka sittemmin liikennöi Helsingin ja Tallinnan väliä Translandiana.
kuva 16.11.2014 16:32 Sami Hovi  
  Kuvan vasemmassa laidassa näkyvät asemapaviljonki ja kauppakeskus Juho-Kusti eivät olleet vielä valmistuneet 1983, joten tämä muistoja herättävä kuva on otettu muutamaa vuotta myöhemmin. Pikajuna lienee Joensuuhun menevä P 3, joka pysähtyi Keravalla klo 7.58. Juna jakautui Kouvolassa, josta loppuosa jatkoi P 81:nä Kontiomäelle.
kuva 14.08.2014 21:16 Sami Hovi  
  13 vuotta sitten oli huomattavasti avarampaa: http://vaunut.org/kuva/10014
kuva 04.03.2014 23:01 Sami Hovi  
  http://www.vaunut.org/kuva/41793
kuva 03.02.2014 20:36 Sami Hovi  
  Peräti yksi minuutti oli varattu junan kulkusuunnan vaihtoon Pännäisissä.
kuva 29.01.2014 00:26 Sami Hovi  
  Menee taas kovin OT:ksi, mutta Erlangen pääsi nelisen vuotta ennen tuon kuvan ottamista suositun saksalaisen hittibiisin parodioimaksi: http://www.youtube.com/watch?v=G_k20C8hO​Es (=Tietämisen arvoista Erlangenista)
kuva 28.01.2014 00:06 Sami Hovi  
  Kunniamaininta Vernerille siitä, että osasi ennustaa kaupunkiratojen vasemmanpuoleisen liikenteen tulevaisuuden jo 1980-luvulla: http://www.vaunut.org/kuva/26697
kuva 12.01.2014 19:56 Sami Hovi  
  Muurin itäpuolelle pujahtamisesta mainittakoon erityisesti maanalaiset, matkustajilta suljetut, mutta hämyisesti valaistut asemat Unter den Linden ja Potsdamer Platz, joiden kohdalla lännen S2-linjan junat hiljensivät vauhtiaan, mutta eivät pysähtyneet. Ne saivatkin lempinimen ”Geisterbahnhof” (=aaveasema). Tunnelma oli kieltämättä hieman aavemainen vanhassa 475-sarjan S-Bahn-junassa, joka hitaasti lipui em. asemien ohi, ja sitten sähkömoottorien kumea ääni täytti tunnelin, kun taas alettiin kiihdyttää.
kuva 23.12.2013 20:42 Sami Hovi  
  Samalla ne taisivat kadota tyystin S3-linjalta aikataulukauden vaihteessa 15.12.
kuva 04.12.2013 23:37 Sami Hovi  
  Jäi vielä mietityttämään, mikä asema tämä on, ei ainakaan Halberstadt. Lähiseudun pienemmistä maaseutuasemista tuli ensimäisenä mieleen Ditfurt, mutta ei sekään oikein sovi kuvaan.
kuva 29.11.2013 20:40 Sami Hovi  
  Hienoa loppusyksyistä iltapäivätunnelmaa. Tasatuntien tienoilla asemalla on yleensä enemmän kuhinaa, kun kuuden ratasuunnan junat ovat siellä samanaikaisesti. Ennen sähköistystä, vuosina 2003–2007 toteutetun perusteellisen remontin yhteydessä Lübeck Hbf menetti myös siipiopastimensa.
kuva 12.10.2013 19:07 Sami Hovi  
  Kuten kylkitekstikin kertoo, 218 465 on lainattu tähän tehtävään kaukaisesta Baijerista, Mühldorfin varikolta. Aika monta kotivarikkoa 37-vuotiaalla veturivanhuksella on ehtinyt uransa aikana olla: http://www.v160.de/index.php/baureihe-21​8/baureihe218-statistik?view=fahrzeuginf​o&id=218465
kuva 22.09.2013 19:45 Sami Hovi  
  Melkoinen voimainkoitos näillä ”hamsteriposkilla (Hamsterbacke)” – tosin hopeanharmaissa väreissä ja sarjatunnuksella 1442 – on edessä 15.12.2013, kun Leipzigin kaupungin alittava rautatietunneli uusine asemineen otetaan käyttöön ja koko seudullinen liikennejärjestelmä kalustoa myöten menee yhdessä yössä kertaheitolla uusiksi, jos kaikki sujuu suunnitellusti.
kuva 03.09.2013 23:25 Sami Hovi  
  Palautui heti muistiin tämä reilun neljän vuoden takainen kokemus samaisesta maasta: http://www.vaunut.org/kuva/55550 – tosin jopa paperia olisi tarvittaessa ollut tarjolla.
kuva 31.08.2013 23:53 Sami Hovi  
  Keravalainen mieltää Imppalanmäeksi vain kolmioraiteen ja pääradan väliin, tuon Tuko Logisticsin hallin taakse piiloon jäävän kukkulan: http://vaunut.org/kuva/61521. Kaupunginosana tämä entisen Rautakonttorin alue on Ylikeravaa.
kuva 09.08.2013 22:59 Sami Hovi  
  Jep, hyvin on aistittavissa "vaasanratatunnelma" näissä nykyaikaisemmissakin puitteissa. Ja kolmen tunnin päästä perillä Helsingissä.
kuva 26.05.2013 22:21 Sami Hovi  
  Nelirunkoiset Sm-junat arkisin :
H 9644 7.14 Ri–Hki (4Sm1/2)
R 9648 7.52 Ri–Hki (4Sm4)
R 9683 15.19 Hki–Ri (4Sm4)
H 9687 15.48 Hki–Ri (4Sm1/2)
R 9703 17.19 Hki–Ri (4Sm4)
kuva 12.05.2013 10:54 Sami Hovi  
  Näiden tuotekehitys alkoi kuitenkin jo 1970-luvulla, ja ensimmäiset protot esiteltiin Leipzigin perinteisillä kevätmessuilla 1980. Jostakin syystä kului sitten vielä tovi ennen liikennöinnin ja sarjatuotannon alkamista.
kuva 10.05.2013 22:32 Sami Hovi  
  Saas nähdä, kauanko nuo DDR:ssä valmistetut ”Coladose”-485:t sinnittelevät vielä liikenteessä. Loppu oli jo lähellä, mutta S-Bahn Berlinin kalustokriisin ansiosta osa niistä sai remontin myötä jatkoaikaa.
kuva 29.04.2013 23:59 Sami Hovi  
  Mitä ilmeisimmin 865 (Jns–Kon) ja 868 (Kon–Jns) n. klo 14.50.
kuva 27.04.2013 21:15 Sami Hovi  
  Yhden tulkinnan mukaan nimi johtuu juurikin käyttötarkoituksesta. Nämä kiskobussithan olivat laajalti käytössä maaseudulla ja mukana kulki matkustajien lisäksi kätevästi kaikenlaista muutakin, jopa pieniä porsaita.
kuva 27.04.2013 10:49 Sami Hovi  
  Tikkalastahan on nähty aiemminkin hyvää tilannekuvaa junien samanaikaisesta tulosta kohtauspaikalle: http://www.vaunut.org/kuva/53246
kuva 20.04.2013 22:09 Sami Hovi  
  Se pysähtyi vain Pännäisissä ja Kauhavalla ennen Seinäjokea (kuten nykyinen S 42).
kuva 07.04.2013 21:47 Sami Hovi  
  Toisella kotimaisella tämän nimi olisi kaksikielisellä alueella ollut Röö: http://vaunut.org/kuva/41793
kuva 26.03.2013 23:12 Sami Hovi  
  Erittäin nätti lopputalvinen asetelma.
kuva 16.03.2013 00:12 Sami Hovi  
  Syksyllä 2007 kiinnitin myös huomiota siihen, että tuskin missään olin koskaan ollut aiemmin nähnyt niin rajua paikallisjunan töhrintää kuin Sloveniassa. Junavuoro http://vaunut.org/kuva/42995 Nova Gorica–Sežana jäi erityisesti siitä mieleen, että sen toinen kylki oli aivan puhdas töhryistä, mutta ei kuitenkaan näyttänyt vasta maalatulta tai puhdistetulta.
kuva 11.03.2013 21:10 Sami Hovi  
  Todiste siitä, että maailmanloppu ei sittenkään tule, vaikka perinteinen Pihlajaveden puolenpäivän kohtaus peruuntuu. :)
kuva 20.02.2013 00:24 Sami Hovi  
  Laitetaanpa tilannekatsaus tähän eli Leipzigin kaupunkikeskustan alittava City-Tunnel Leipzig valmistunee vihdoin tämän vuoden joulukuussa, jolloin seudun paikallisjunalinjat (ja vähän pidemmätkin) menevät koko lailla uusiksi: http://www.citytunnelleipzig.de. Tyylikäs panimoravintola vanhassa asemarakennuksessa toimii edelleen: http://www.bayerischer-bahnhof.de
kuva 04.02.2013 23:44 Sami Hovi  
  Tässä tuo fanfaari kajahtaa kaksikielisen kuulutuksen aluksi RegionalExpressin saapuessa Saksan itärajalle: http://www.youtube.com/watch?v=uQm4NjoyX​Kw. Melodian alkuperä ei kuitenkaan liene ex-DDR:ssä.
kuva 25.01.2013 22:41 Sami Hovi  
  Alkuperäinen Heidi oli pikkutyttö sveitsiläiskirjailija Johanna Spyrin (1827–1901) lastenkirjoissa, lähes kansallishahmo.
kuva 20.01.2013 00:07 Sami Hovi  
  Suunnilleen tässä kohdin sai ennen pitää tiukasti kiinni penkinreunasta, kun R/H- ja jotkut muut Keravalla pysähtyvät junat siirtyivät napakan sivuttaisliikkeen myötä täyttä nopeutta 120 km/h "pitkän erikoisvaihteen" kautta keskimmäiseltä itäiselle raiteelle.
kuva 13.01.2013 23:51 Sami Hovi  
  Kärsivällisesti leppoisa piippuherra odotteli junaansa reilut 20 vuotta myöhemminkin, 15.12.2012 matkustaessani tästä ohi. Tosin nyt hän oli joutunut matkustajilta suljetulle osalle laituria, kun junat ovat lyhentyneet.
kuva 11.01.2013 23:54 Sami Hovi  
  Niin vain tämäkin veturiyksilö porskuttaa rataverkollamme vielä yli neljännesvuosisadan myöhemmin: http://vaunut.org/kuva/78877
kuva 11.01.2013 00:30 Sami Hovi  
  Sisällä ei liene vilu, kun tuuletusikkuna on avattu, vrt. http://vaunut.org/kuva/53123
kuva 29.12.2012 20:56 Sami Hovi  
  Eli tämä: http://vaunut.org/kuva/11915
kuva 23.12.2012 22:29 Sami Hovi  
  Tämänkin tunnelmallisen kuvan yhteydessä voi mukavasti seisahtua mietiskelemään historiallisten tapahtumien aikajänteitä. Luther naulasi teesinsä 1517 ja rautatie saavutti Wittenbergin 324 vuotta myöhemmin.