Kommenttihaku
Kaikki kommentit / Hakutulokset
|
08.11.2006 11:56 | Tapani Tuominen | ||
| 143:n valmistus taisi päättyä 1991, jolloin DDR oli jo hävinnyt historian roskakoriin. Toisin kuin useat muut DDR-veturit, 143 tuli käyttöön myös entisen läntisen Saksan puolella lähijunakäytössä, johon se on ilmeisen sopiva. Mm. Kölnin tienoilla niitä on edelleenkin runsaasti ja varmaan lähipäivinä tulee tänne lisää 143-kuvia, kun Rautatiemuseon foorumeiden lukijat palaavat messumatkaltaan. (Mukaan muuten ehtii vielä, jos kiirettä pitää.) | ||||
|
08.11.2006 10:36 | Tapani Tuominen | ||
| Ja tuo juna on vieläpä sieltä puhtaammasta päästä. Suuri osa liikenteessä olevasta 60-luvun kalustosta on kunnolla patinoitua ikäänkuin niitä ei tehtaalta lähdön jälkeen olisi kertaakaan pesty/maalattu. Ehkä ei sitten olekaan. | ||||
|
08.11.2006 10:15 | Tapani Tuominen | ||
| Ulkopuolisten on tietysti vaikea asian kaikkia kiemuroita tuntea, mutta sikäli kuin ymmärrän asianosaisten ylläolevien kommenttien perusteella mitä on tapahtunut, asia lienee jotakuinkin näin. Henkilö A on ostanut museolta R tämän ylläpitämästä kokoelmasta kuvia tiettyä, ilmoittamaansa ja hankinnan yhteydessä sovittua, käyttötarkoitusta varten. Kuvia ostaessaan A ei ole ilmoittanut yhdeksi käyttötarkoituksekseen niiden postittamisen julkisilla web-sivuilla eikä niinollen ole kuvien luovuttajan kanssa tästä sopinut ja lupaa saanut. Siitä huolimatta hän on kuvat julkisesti postittanut. Se on ihan yhdentekevää, onko kuvien luovuttaja museo, yritys tai jokin muu taho tai laitettiinko kuvat julkisesti näytteille ansiotarkoituksessa tai ei. Se ei muuta sitä tosiseikkaa, että kyseessä on viime kädessä sopimusrikkomus, joka osapuolten tulee selvittää keskenään. Täällä asiaa ei voida huutoäänestyksellä ratkaista. Ihmetyttää myös useat kommentit, joissa ikäänkuin edellytetään, että museo R ja kaikki sen palvelut ja omaisuus olisivat public domainia. Näinhän ei ole, vaan museo on vastuussa esineistöstään ja muista kokoelmistaan ja niiden ylläpidosta. Ehkä Internet on luonut sellaisen illuusion, että kaiken mahdollisen pitää olla ilmaista, mutta silti voisi miettiä, että jonkun pitää se ilmaiseksi jaettava hyvä ensin luoda, eikä suurempaa (rautatie)museotakaan voida harrastajavoimin hoitaa, vaikka sellainen toiminta rautatieharrastajan näkökulmasta ulkopuolelta tarkasteltuna unelmien täyttymykseltä vaikuttaisikin. Nykymaailmassa eivät vaan museotkaan pysty ihmeisiin ja vaikkapa valokuvakokoelman ylläpito vaatii resursseja paljonkin. Niukkenevat julkiset avustukset eivät pysty kattamaan kaikkia menoja läheskään, vaan museoidenkin on laskutettava erityispalveluistaan pystyäkseen tehtävänsä kunnialla hoitamaan. Siltikin voi sanoa, että palvelun laatuun ja perinpohjaisuuteen nähden, niistä perittävät korvaukset ovat erittäin kohtuullisia. Jos asia on epäselvä, voi vaikkapa kysellä yksityiseltä kuvatoimistolta, mitä heidän kuvansa ja niiden julkaisuoikeudet maksavat. |
||||