Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 13.08.2006 00:05 Valtteri Juntunen  
  Nyt oli jo pakko rekisteröityä käyttäjäksi nähtyäni tämän kuvan. Vai on Kuivaniemeltä purettu "ratapiha" veks? Pikkutappina tuli tuolla asuttua ihan radan varressa, noin puolen kilometrin päässä asemasta ja junat oli ja on edelleen erittäin kiinnostavia :)

Siihen aikaan (80-90 -lukujen taitteessa) Kuivaniemellä pysähtyi muistaakseni 4-5 matkustajajunaa päivässä ja kahdella niistä oli noin klo 15 junakohtaus. Etelästä tuleva pikajuna saapui yleensä ensin paikalle ja ajoi kakkosraiteelle. Molemmilla junilla oli siis aikataulun mukainen pysähdys. Ja liput ostettiin tietenkin kuvan asemarakennuksen lippuluukusta. Sisällä oli myös tyypillinen odotustila muovituoleineen ja ajalle tyypillisine VR:n seinäjulisteineen.

Toinen mieleenjäänyt kohtaaminen tapahtui 18-19 aikaan jolloin pohjoisesta tuleva pitkä tavarajuna ajoi koko kakkosraiteen pituudelta odottamaan etelästä saapuvaa pikajunaa joka ajoi pysähtymättä ohi. Tavarajuna sulki myös joka kerta pysähtymisensä ajaksi kuvaajan selkäpuolelle noin 200 metrin päähän jäävän Oijärven tien tasoristeyksen. Tällöin jos oli kiire, oli Kuivaniemen asemankylään päästäkseen ajettava Viinamäen tasoristeyksen kautta joka on noin kolme kilometriä kuvaajan selän takana.